1.
Oli synkkä ja myrskyinen helmikuinen ilta – ja virkistävänä lisämausteena nautittiin räntäsateesta. Kotisohvalta poistuminen ei siis juuri houkutellut, mutta onneksi tuli lähdettyä. Vuoden paras konsertti, luultavasti, vaikka vuotta toki on vielä kymmenen kuukautta jäljellä.
Lavalla heiluu jostain myöhempien aikojen Beatles-yhtyeestä karannut punatukkainen herra ja hänen edessään parikymmentä muusikkoa: berliiniläinen Enno Poppe se siinä johtaa pariisilaista Ensemble Intercontemporain -yhtyettä Musica nova Helsinki -festivaalin konsertissa. Ehkä tunnettujen julkkismuusikoiden, kammottavan sään tai jonkun muun omituisen syyn vuoksi Musiikkitalo on vain puolillaan. Mutta se ei haittaa, sillä yleisö on asiantunteva ja innoissaan.
Tämä taisi olla tyypillisen vanhanaikainen ja aavistuksen verran poliittisesti epäkorrekti eurooppalainen ilta: säveltäjät ovat Ranskasta ja Saksasta, kaikki miehiä, kaikki valkoihoisia ja kaikki peräti vielä elossakin – ja kaiken kukkuraksi alle 50-vuotiaita, joka säveltäjäkaanonissa tarkoittaa melkein samaa kuin nuori lupaus.
Poikkeuksellisen hieno konsertti ainakin tämän kirjoittajan näkökulmasta: kaikki teokset tarkasti strukturoituja, niissä ei flirttailla muotivillitysten kanssa, ei harrasteta sitaatteja pop-musiikista (tai ainakaan en huomannut sellaista). Rankkaa ja aika perinteistä eurooppalaista modernismia siis, huikean ammattitasoisesti sävellettyä ja ylivertaisen hyvin esitettyä – siis suloistakin suloisempaa korville ja aivoille.
Politiikkaa? Ranskan valtio tukee yhtyettä avokätisesti. Ilman kulttuuripolitiikkaa sitä ei olisi olemassa.
2.
Poliittisesti epäkorrekti aivan toisella volyymillä on Brasilia, jossa presidentinvaalien myötä valtaan noussut uusi hallinto suhtautuu avoimen vihamielisesti paitsi kulttuuriin yleensä myös erityisesti tummaihoisiin brasilialaisiin ja seksuaalivähemmistöihin – eli kaikkeen, joka poikkeaa ”normaaliksi” julistetuista asioista. Uusi nais-, perhe- ja ihmisoikeusasioista vastaava ministeri nousi hetkeksi kansainväliseen mediakuuluisuuteen julistamalla, että nyt Brasiliassa alkaa uusi aika: pojat ovat prinssejä ja pukeutuvat siniseen, ja tytöt ovat prinsessoja ja pukeutuvat vaaleanpunaiseen.
Politiikkaa? Sitä saa mitä tilaa, eli äänestämisellä on merkitystä.
Istun kansainvälisessä esittävän taiteen konferenssissa ja äänessä on Renata Carvalho, brasilialainen transsukupuolinen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän aloittaa kertomalla tilastotietoja, jotka ovat jo paljon nykyhallintoa vanhempaa perua: joka 11. minuutti raiskataan nainen, transsukupuolisten ihmisten elinajanodote on 27 vuotta ja tummaihoisten transsukupuolisten vielä alhaisempi, he näet kuolevat joko murhattuina tai itsemurhan kautta. Carvalho itse epäili olevansa hengissä vain siksi, että sattuu olemaan valkoihoinen.
Jo aloitus veti salin hiljaiseksi, mutta Carvalho jatkoi tasaista puhettaan taidemaailman omasta sisäisestä rasismista, poissulkemisesta ja vähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden systemaattisesta sivuuttamisesta. Viesti oli selvä: myös taidemaailman portinvartijoiden pitäisi avartaa näkemyksiään, kestää erilaisuutta, uskaltaa tulla omasta kuplastaan ulos ja etsiä uusia taiteilijoita muualtakin kuin kaveripiiristään.
3.
En ole luultavasti ainoa, jota vuosi vuodelta paisunut Black Friday -kampanja on alkanut ärsyttää. Alun perin USA:sta lähtenyt yhden päivän tarjouskampanja on levinnyt joka puolelle maailmaa ja kestää jo viikkokausia.
Espanjasta tulee kiinnostavia uutisia: entinen pankkiiri ja liikemies Jordi Albareda on lanseerannut Black Fridayn vastapainoksi Fair Saturday -projektin. Hanke on nopeasti kasvanut tuhansien taiteilijoiden ja kulttuurilaitosten festivaaliksi, jossa mukana olevat kaupungit tuottavat marraskuun viimeisenä lauantaina kadut, galleriat ja konserttisalit täyteen taidetta – ja siinä samalla edistävät sosiaalipoliittisia tavoitteita. Tämä muistuttaa etäisesti Suomessa suosittuja taiteiden öitä, mutta Fair Saturday on kunnianhimoisempi, systemaattisempi ja jo aidosti globaali ilmiö. Mukana on 106 kaupunkia (mm. Amsterdam, Barcelona, Bryssel, Edinburgh, Madrid, New York ja iso joukko pienempiä kaupunkeja). Yhtään suomalaiskaupunkia ei vielä ole mukana, mutta mukaan pääsevät kaikki halukkaat.
Politiikkaa? Sitä juuri.
Kai Amberla
