Sirpaleita synkälle syksylle:
1.Lataan puhelimeeni saastemäärää ilmaisevan aplikaation, koska silmät vuotavat ja kurkkua kuristaa. Näytölle rapsahtaa luku 186 ja teksti kehottaa laitamaan kasvoille välittömästi hengityssuojan. Ihan viisas neuvo, sillä Helsingissä normipäivän luku samalla mittarilla on 9.
Tervetuloa Shanghain syksyyn.
Ei tämä vielä mitään, vakuuttavat paikalliset tuttavani. Pekingissä on silloin tällöin rikottu saaste-ennätyksiä ja päästy lukemiin, jossa mittari on jämähtänyt punaiselle, koska enimmäismäärä eli 500 ei ole enää riittänyt saasteen mittaamiseen.
Meitä on täällä savun ja saasteen keskellä satoja taideammattilaisia ympäri planeetan, ja lisäksi paikallisia kiinalaisia lähes tuhat. Ohjelmassa on paitsi Kiinan suurin taidetapahtuma Shanghai International Arts Festival myös loputon määrä erilaisia keskusteluja ja seminaareja – ja erityisesti ns. showcase-esityksiä niiltä kinalaisilta taideryhmiltä, jotka mielivät keikoille ulkomaille. Lopullinen tavoite on tietysti vahvistaa Kiinan asemaa myös kulttuurin supervaltana.
Ja mikäs on vahvistellessa, sillä 1,3 miljardin ihmisen maassa on niin käsittämätön määrä lahjakkuutta, potentiaalia ja kirjoa että pää menee pyörälle. Jos minulla olisi oma festivaali tai kulttuuritalo, kiinnittäisin saman tien esiintyjiksi ainakin häikäisevän Beijing Dance Theatren uusimman Poison-tuotannon tai YIN5-ryhmän multimediateoksen The Unknown Enlightenment.
2.Samaan aikaan Pekingissä Kiinan kommunistinen puolue aloittaa joka viides vuosi pidettävän grandiöösin puoluekokouksensa, jossa presidentti Xi Jinpingin asema sinetöidään lopullisesti. Sivujuonteena julistetaan entistä pontevammin, että kulttuuri ja taide on yksi monista välineistä Kiinan maineen ja vaikutusvallan kasvattamisessa. Demokratiasta ei tosin ole tietoakaan, pikemminkin on kyse edes jossain määrin valistuneesta joukosta itsevaltaisia vanhoja miehiä.
Kun tähän yhdistetään omaan typeryyteensä lakastuvan USA:n lohduton tilanne, ei liene enää epäselvää, missä maailman keskipiste nykyään sijaitsee ja mille alueelle olisi taideammattilaistenkin syytä kohdistaa joko kunnianhimonsa, aktiivisuutensa tai protestinsa.
3.Itseäni huomattavasti viisaammat analyytikot ovat sanoneet, että ainakaan toistaiseksi Kiinaa ei kiinnosta globaalina asemahtina toimiminen, kunhan lähialueet pysyvät kurissa ja järjestyksessä. Sen sijaan ns. soft powerin vahvistaminen kiinnostaa huomattavasti ja valtio onkin vapauttanut melkoisia resursseja tähän käyttöön.
Se näkyy erityisesti konserttitalojen, museoiden ja muiden laitosten massiivisena rakentamisena, ja pelkästään Shanghaissa on jo kymmeniä toinen toistaan kiiltävämpiä uusia instituutioita
Se näkyy myös hiukan raadollisesti siinä, että useimmat länsimaiset taideammattilaiset jo rutiiniomaisesti olettavat kiinalaisten maksavan taiteilijoiden matka- ja muita kuluja, jos kutsu eurooppalaiseen tapahtumaan irtoaa. Kyseessä on epäsuora kilpailun vääristäminen, sillä kiinalaisen esiintyjäryhmän kutsuminen on parhaassa tapauksessa huomattavasti halvempaa kuin vaikkapa amerikkalaisen vastaavan ryhmän saaminen festivaalille.
Esittävän taiteen alueella uusin avaus on Arts Festivals Along The Silk Road –otsikoitu sopimus yhteistyöverkostosta, joka luo taidefestivaalien ketjun Kiinasta Eurooppaan ja joka juhlavasti allekirjoitettiin parinkymmenen festivaalin toimesta Shanghaissa salamavalojen räiskyessä. Idea sinänsä on vallan mainio: silkkitie alkaa Kiinasta ja vaeltaa monien maiden kautta aina Viron perukoille asti (yksikään Pohjoismaa ei ainakaan vielä ole tässä kerhossa mukana). Tavoitteena on vaihtaa taiteilijoita, ajatuksia ja ideoita festivaalien kesken ja synnyttää aitoa yhteistyötä Aasian ja Euroopan välille. Mutta kyllä tässäkin taitaa suurin ponsi olla kiinalaisten taiteilijoiden saaminen Eurooppaan – mutta ajattelisin niin, että erinomaista, on jo aikakin laajentaa eurooppalaisten horisonttia.
Jotain huvittavaa tässä kaikessa tietysti on. Toisaalta, eikös Suomikin ole täynnä valtion rahoittamia taiteen tiedotuskeskuksia, joiden ainoa tehtävä on markkinoida suomalaistaidetta ulkomailla. Ja taitaa täälläkin olla säätiöitä, jotka avustavat ulkomaisia festivaaleja suomalaisten taiteilijoiden matkakuluissa.
Eli ne tekevät sen mitä me olemme yrittäneet tehdä jo vuosikausia.
Kai Amberla
