sunnuntai syyskuu 25. 2022

Kolerasta koronaan

 

Mikrobit olivat täällä ensin. Homo sapiens ilmestyi Telluksen puikkoihin vasta myöhemmin. Yhteiselomme on kirjoitettu tähtiin: ihmisen hyvinvointia säätelee noin kaksi kilogrammaa erilaisia mikro-organismeja. 

Bakteerit ja virukset ovat myös dramaattisesti haastaneet ihmiskuntaa sen historian aikana. Traagisten pandemiamenetysten jälkeen lajimme on aina oppinut runsaasti uutta suojellakseen olemassaoloaan; sukupolvemme traumaattiselle HI-virukselle on esimerkiksi löydetty lääkehoito. 

Toki vieläkin – ja uskon, että aina – keskuudessamme lymyää lepovuorossa taudinaiheuttajia, joiden mutaatioita ei ole saatu kukistettua. Kulkutautien historia on tässä suhteessa karmiva: toinen aalto usein yllättää ja on ensimmäistä voimakkaampi.

 

Kolerabakteeri ei ole antanut periksi – se on yhä keskuudessamme. Vaikka bakteerin aiheuttamaan nestehukkaan on olemassa toimiva hoito, ei sille ole löydetty luotettavaa rokotetta. Saastunut vesi vie vieläkin joka vuosi pelottavan määrän ihmisiä mennessään. 

Kun kolera toisen pandemiakierroksensa yhteydessä saapui Venäjältä Viipuriin tuskan vuonna 1831, ei Suomi enää ollut suojassa maailmaa kiertäviltä vitsauksilta. Tuohon aikaan lääketiede nojautui miasma-teoriaan, jonka mukaan sairaus oli peräisin ilmasta, jota hengitämme, ei siitä, mitä saamme suun ja verenkierron kautta.

Kolera levisi pian Helsinkiin, sen jälkeen Turkuun ja myöhemmin Hämeenlinnaan. Kuolleita oli paljon, koska koleran aiheuttama ripuli kuihdutti ihmisen muutamassa tunnissa. Suomessa osattiin tuohon aikaan jo käyttää suun edessä hengityssuojaimia, eristää perheitä ja sulkea epidemia-alueita. Mutta se tärkein, eli hygienia, ei tullut mieleen. Kolera tarttui helposti pesemättömien käsien ja saastuneen kaivoveden välityksellä. Puolet sairastuneista kansalaisista menehtyi.

Kolera jätti Suomen hetkeksi, mutta palasi uudelleen näyttämölle vielä useita kertoja. Vuonna 1871 kulttuuriväkeä kohtasi suru-uutinen: Säveltäjä Karl Collan oli menehtynyt koleraan Helsingissä vain 43 vuoden iässä. Surullista oli myös se, että hänen kihlauksensa purkautui herkässä vaiheessa koleran hoitoon määrättyjen erilaisten vesikuurien vuoksi. Hoidon aikana ei lääkärin ohjeiden mukaan saanut olla edes kirjeenvaihdossa. Tämä oli ilmeisesti morsiamen mielestä liikaa vaadittu.

Kulkutauti näkyi kulttuurielämässä myös riemuna: Euroopassa säveltäjä Fanny Mendelssohn Hensel julkaisi loppuvuodesta 1831 kantaatin Choleramusik solisteille, kuorolle ja orkesterille Berliinin kolerakuolemien loppumisen kunniaksi.

 

Uusi koronavirus on aikamme suurpandemia. Se on keskuudessamme juuri nyt. Globalisaatio on tehnyt virusten seikkailut helpoksi. Tätä kirjoitettaessa lukemat meillä eivät virusindeksissä vielä osoita taittumisen merkkejä. Me, jotka matkustamme ehkä liikaakin, olemme tyytyväisiä siihen, että ymmärsimme jäädä kotimaahan riittävän ajoissa. 

Kaikki joutuvat tässä tilanteessa pohtimaan elämäänsä uudella tavalla. Valtio, kunnat, säätiöt ja monet muut toimijat ovat hienolla tavalla käynnistäneet erilaisia tukiohjelmia.

Musiikkielämä ei tule selviytymään tästä helpolla. Konsertit, festivaalit on peruutettu ja oppilaitosten perinteinen opetus on siirtynyt nettiin. Musiikkialan yrittäjät ja itsensätyöllistäjät katsovat kauhulla tulevaisuuteen, jossa yleisön käyttäytymistä ei voi ennakoida. ”Tämä on maailmalle suuri digiloikka”, ei lohduta köyhää taiteilijaa.   

Suuri kysymys onkin se, onko entiseen kaipausta. Haluaako senioriyleisö jatkossa riskeerata terveyttään. Musiikkitaloon palatessa monella on mielessä naistenpäivän konsertti, joka toimi tehokkaana viruslinkona. Orkesterimuusikko miettii, uskaltaako hän enää työskennellä asetesoittimien aerosolipilvessä.

Instituutiot kaikkialla tähtäävät siihen, että paluu tavanomaiseen olisi syksyllä. Joidenkin ennusteiden mukaan normaalitilanteeseen päästään vasta syksyllä 2021. Silloin olisi valmiina rokotusohjelma sekä tehokkaat lääkkeet, ja yleisötilaisuuksia rohjettaisiin järjestää entiseen tapaan.

Uskon: Kun päivä alkaa paistaa, ihminen unohtaa pimeyden ja toimii niin kuin ennenkin – hieman viisaampana. Sellaisia me olemme.

Kimmo Hakola

 

KOLUMNISTIT

11 VIESTIT0 KOMMENTIT
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
37 VIESTIT0 KOMMENTIT
25 VIESTIT0 KOMMENTIT
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
7 VIESTIT0 KOMMENTIT
38 VIESTIT0 KOMMENTIT
21 VIESTIT0 KOMMENTIT