torstai toukokuu 30. 2024

Kulttuurialan kiusaamisen on loputtava

 

En ajatellut palata enää tällä palstalla kulttuurialan rahoitusta koskeviin uhkiin – varoitin tulevasta tilanteesta jo viime vuonna – mutta kerran vielä. 

Valtiovarainministeriö iski julkisten menojen tasapainottamiseksi rankat luvut muutama viikko sitten. On selvää, että nykyhallituksen hulppean velanoton jälkeen tulee alijäämä saada taittumaan, tämä tarkoittaa noin kahdeksan vuoden ajan yhdeksän miljardin euron vuosittaisia säästöjä. Suomen maksama velan korko on vielä kohtuullinen, mutta uusien velkojen korkojen nousuun on varauduttava. Väkilukuun suhteutettuna jokainen suomalainen on velkaa 25 868 euroa. 

Istuvan hallituksen puolustukseksi on todettava, että koronapandemian vaikutukset tulivat yllättäen, ja työllisyyttä ja markkinoiden alamäkeä oli pakko helpottaa erilaisilla tukirakenteilla. Kulttuurilla jäi tässäkin jaossa mustapekka käteen.

Nyt näyttää siltä, että vaalien jälkeen neuvotellaan hallitusohjelmasta, jossa velan taittaminen otetaan vakavasti. 

***

Kulttuuriala on aina helppo säästökohde. Aineetonta hyvinvointia ei koeta tärkeäksi silloin, kun laajojen kansanryhmien leivästä ja hoidosta on kysymys. Tätä tukevat myös kyselytutkimukset.

Kun vaalikoneita ja ehdokkaiden sivuja selasi, en löytänyt muutamaa ilahduttavaa poikkeusta lukuun ottamatta ketään, joka olisi kiinnostunut kulttuurin tilasta ja tulevaisuudesta. Mediatalot eivät katsoneet tarpeelliseksi kysyä asiasta. 

Valtiovarainministeriön virkakunnan ehdotus kulttuurin kohdalla on, että opetus- ja kulttuuriministeriön jakamien valtionavustusten kokonaissummaa alennetaan asteittain n. 200–400 milj. euroa. Pienemmät yksittäiset säästömahdollisuudet, yhteensä n. 50–70 milj. euroa löytyisivät, jos yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua, ylimääräisiä taiteilija-, sanomalehtimies- ja urheilijaeläkkeitä jaettaisiin niukemmin.

Ehdotus sisältää myös arvonlisäkannan nostamisen kauttaaltaan vakiotasolle. Se tarkoittaa, että lippujen arvonlisävero nostettaisiin 10 prosentista 24 prosenttiin. Tämä kohdistuisi kuluttajiin, mikä osaltaan saattaa vaikuttaa myös lippujen hintojen uudelleenarviointiin – ja se ei varmasti pieniä toimijoita ilahduta. Yleisö äänestää helposti jaloillaan, jos lippujen hinnat nousevat. Kaikkien alennettujen verokantojen korottaminen vakiokannan tasolle kasvattaisi verotuottoja noin 2,8 mrd. euroa. 

***

Virkahenkilöt tekevät vain työtään, he eivät tee päätöksiä eivätkä kanna päätösten poliittista vastuuta. Ministeriöiden tuleekin tutkia eri mahdollisuuksia ja antaa poliitikoille riittävää aineistoa päätösten rakentamiseksi. 

Uuden hallituksen ei ole helppo aloittaa työtään. Uusi valtiovarainministeri ei pääse helpolla. Poliittista uskottavuutta on rakennettava tiukalla puheella ja tunteettomalla, rationaalisella gestiikalla. Kuka tähän uhrautuu, se onkin kiinnostava kysymys. Toisaalta Suomen kansa uskoo säästämiseen ja tiukkojen aikojen menestykselliseen läpäisyyn, totuuden puhuja on usein saanut kansan puolelleen.

Kulttuurin leikkaukset eivät ole uusi asia. Uhka on levännyt päällämme liki vuosittain, milloin minkäkin leikkauslistan kanssa. Kun kulttuuriväki on yhdistänyt voimansa, on vaikuttajaviestintä lopulta vienyt voiton. Olen itsekin ollut aikoinaan vääntämässä rautalangasta kansanedustajille ja mepeille tekijänoikeuden saloja ja kertonut kulttuurin työllistävästä visiosta. Ongelma on usein se, että päättäjiltä puuttuu näkemys kulttuurikentän sisällöstä ja ansaintatavoista. Luova ala koetaan vain peliteollisuuden foorumiksi, vaikka luova ala kokonaisuudessaan on tulevaisuuden työllistävä kasvuala. 

***

Tärkeintä on kulttuurityöntekijöiden luoda vaalien jälkeen paineita tuleville kansanedustajille kysyen jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, miten he kokevat suomalaisen kulttuurielämän kuihduttamissuunnitelmat. 

Lohdullista tässä kaikessa on se ministeriön toteamus, että ”myös sellaisia korotusvaihtoehtoja on käyty läpi, joiden toteuttamista ei pidetä perusteltuna”. Lupaus siitä, että ”vaihtoehdoista lopulta nostetaan esiin sellaiset kohteet, jotka ovat mahdollisimman vähän haitallisia talouskasvun ja työllisyyden kannalta”, on pelottava. 

Kulttuuria voi aina kiusata maissa, joissa sivistys on nuorta ja joissa ei arvosteta kansallista kulttuuripääomaa juhlapuheita pitemmälle. Ranskassa taistellaan eläkeiän korottamista vastaan. Pariisissa miljoona kansalaista vastustaa muutosta lähes joka viikko lakkoillen ja barrikadeilla huutaen. En ole kuitenkaan huomannut, että Ranska leikkaisi kulttuurista, se on kansallinen ylpeydenaihe ja sen hyvinvoinnista halutaan pitää kiinni. 

Ranska otti 1950-luvulla käyttöön semipresidentiaalisen järjestelmän, tämä malli löytyi Suomesta. Otetaan nyt meillä mallia Ranskasta ja suojellaan luovan työn arjen sankareita.

Kimmo Hakola

KOLUMNISTIT

Johan Tallgren
14 VIESTIT0 KOMMENTIT
Juri Reinvere
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kai Amberla
45 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kimmo Hakola
34 VIESTIT0 KOMMENTIT
Lotta Wennakoski
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Minna Leinonen
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Mioko Yokoyama
1 VIESTIT0 KOMMENTIT
Olli Virtaperko
46 VIESTIT0 KOMMENTIT
Susanna Valimaki
21 VIESTIT0 KOMMENTIT