Olen viime viikkoina miettinyt syyn ja seurauksen teemaa pohtiessani freelance-muusikkoystävieni tulojen romahtamista koronaepidemian vaikutusten takia. Heidän ahdinkonsa selittävä yleisesti hyväksytty päättelyketju menee ymmärtääkseni jokseenkin näin: ”Elävän musiikin konsertit ovat ainoa esittävän säveltaiteen muoto, josta ihmiset ovat edelleen halukkaita maksamaan ammattimaisen toiminnan vaatiman korvaustason mukaisesti. Konserttien erityisasema perustuu siihen, että ihmiselle on hirveän tärkeää voida kokea yhteisiä elämyksiä ja olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa esittäjien ja toistensa kanssa. Konserttitoiminnan keskeytyminen koronaepidemian seurauksena on syynä siihen, että freelance-muusikoiden tulotaso on romahtanut, ja siksi ala on ympäri maailmaa vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa.”
Tämä analyysi on mielestäni epätyydyttävä ja puutteellinen. Aloitetaan purkaminen ensimmäisestä lauseesta, jossa väitetään ihmisten olevan ”halukkaita” maksamaan musiikin kuluttamisen tavoista vain ja ainoastaan konserteissa käymisestä. Vielä kymmenen vuotta sitten ihmiset ympäri maailmaa olivat halukkaita maksamaan samansuuntaisen korvauksen niin äänitallenteesta kuin konserttilipuista. Musiikin massiivisen mittaluokan laittomaan digitaaliseen levittämiseen ratkaisuyrityksenä syntyneet kiinteästi kuukausihinnoitellut suoratoistopalvelut kuitenkin ”halpuuttivat musiikin” – tarkemmin rajattuna romahduttivat äänitallenteiden markkina-arvon. Valmius maksaa musiikin kuuntelusta ei kymmenessä vuodessa ole sinänsä hävinnyt mihinkään, mutta ihmisen kulutuskäyttäytymisessä maksuhalukkuuden maksimi muotoutuu aina vallitsevan markkinahinnan mukaan. Niin kauan kuin äänitetuotannon polkuhinnoittelu jatkuu, on järjetöntä olettaa ihmisten maksavan oma-aloitteisesti kuuntelemastaan musiikista senttiäkään vaadittua enempää. Edeltävä osoittaa myös toisen lauseen väittämän vääräksi: konserteista ei makseta äänitteitä kalliimpaa hintaa siksi, että ihmiset olisivat kymmenessä vuodessa muuttuneet aiempaa yhteisöllisemmiksi ja toisiaan rakastavammiksi, vaan siksi, että heidän on pakko.
Entä ne freelance-taiteilijan taloudellisten vaikeuksien perimmäiset syyt? Aikana, jolloin sekä konsertoiminen että äänitetuotanto olivat taloudellisesti kannattavaa toimintaa, sai toisen osion tökkiessä tukea toiselta. Äänitetuotanto ja konserttitoiminta (sekä niistä seuranneet tekijänoikeuskorvaukset) muodostivat ne jalat, joilla seistä. Nyt kun toinen tukiraajoista on amputoitu, kaataa pienikin horjahdus ja vastoinkäyminen ammatillisia uria. Tilannetta ei paranna poliittinen konsensus siitä, että itsensä työllistävät taiteilijat voi huoletta jättää oman onnensa nojaan työttömyys- ja sosiaaliturvan sekä eläkejärjestelmän ulkopuolelle, eikä asialle tarvitse tehdä mitään. Korona saattaa antaa kuoliniskun, mutta taudin siemenet kylvettiin jo paljon aiemmin.
Mitkä korjausliikkeet valmistaisivat alaa selviämään tulevaisuudessa koronan kaltaisten epidemioiden karanteenipoikkeustilojen yli? Freelance-alan täsmäkohdennettu ja välttämätön ensiapu olisi yhteisen aidosti maksullisten striimattavien konserttien käyttöliittymän kehittäminen ja maksullisuuden vaatimuksen yhteisten pelisääntöjen kirjoittaminen ja niiden mukaan toimiminen. Tavastia-klubin Juhani Merimaan sanoin: konserttien striimaus ei saa olla tappiollista toimintaa. Tällä hetkellä näin kuitenkin on. Klisee näkyvyyden saamisesta rahan sijaan ei ole koskaan ollut ajankohtaisempi kuin tällä hetkellä muusikoiden varustautuessa karanteenin jälkeiseen keskinäiseen kilpailutilanteeseen mitä mielikuvituksellisimmin viraalitempauksin. Lopputuloksena syntyy kierre, jossa yltäkylläinen ilmainen tarjonta laskee musiikin markkinahintaa entisestään.
Kova kilpailu, ylitarjonta ja polkuhinnoiteltu oma osaaminen. Ei yhteiskunnan tukea, ei turvaverkkoja – sellainen on maailma, jonka olemme itsensä työllistäville taiteilijoille yhdessä sanattomalla sopimuksella luoneet tekojemme seuraukset hiljaisesti siunaten. Luovuus sinänsä on ehtymätön luonnonvara ihmisessä. Mutta aidosti merkittävä luovuus – sellainen, joka jalostuu syvälliseksi ammattimaiseksi osaamiseksi ja erikoistumiseksi, vaatii pitkäjänteistä perehtyneisyyttä, taloudellisia panostuksia ja tukiverkkoja. Luovuuden ammattilaiset ovat ihmiskunnalle keskeinen voimavara, heitä meillä ei ole varaa menettää.