Arvio: Musiikin aika, avajaiskonsertti, Viitasaari Areena 5.7.2022. Talea Ensemble, James Baker, kapellimestari. Mark Applebaum: Venture Capital Punishment.
Musiikin ajan 40. juhlavuosi on kenties festivaalin kaikkien aikojen kansainvälisin, kun lukuisat viimeiseltä kahdelta vuodelta siirtyneet artistivierailut rysäytettiin samaan festivaaliin jo aiemmin sovittujen ulkomaisten esitysten kanssa. Avajaiskonsertin kipinä juontaa juurensa viiden vuoden taakse, kun newyorkilainen Talea Ensemble oli viimeksi festivaalilla vieraana ja tilasi niin ikään Viitasaarella tuolloin improvisaatiokurssia opettavalta säveltäjä Mark Applebaumilta laajan, teatraalisia elementtejä sisältävän teoksen. Pandemian vuoksi Venture Capital Punishmentin ensiesitystä saatiin odottaa kaksi ylimääräistä vuotta.
Applebaum itse kertoo teoksen – alaotsikoltaan Maailmanloppua edeltävät etydit (eli kuolevan heimon riitit) – käsittelevän temaattisesti länsimaista kapitalistista, kulttuurisesti kestämätöntä ympäristöä harhaanjohdettuine pyrkimyksineen ja vastuuttoman vaarallisine teknologioineen. Kulutuskulttuurin järjettömyyttä kuvasi musiikin ohessa, osana sitä, tehtävä, oikeastaan pääosaan noussut soittajien toiminta: mykästä yhteisestä näppäimistön pantomiiminaputtelusta musiikin ja fyysisten eleiden yhteispeliksi laajentuneen avausosan jälkeen jokainen heistä asettui vuorotellen lavan vasemmalla tai oikealla laidalla sijainneen pöydän ääreen, toimittamaan käsittämättömän tuntuisia tehtäviä. Vasen pöytä vaikutti aluksi enemmänkin hyvin ”käsityöläiseltä” leikkaamisen ja pakkaamisen paikalta, kun taas oikea pöytä tuntui edustavan toimeenpanevaa ”aivotyötä” (välttelevine ajantappamisineen).
Tapahtumia mykkäelokuvan musiikki- ja foleyraidan tavoin seurannut musiikki vaihteli runsaudessaan stereotyyppisestä ”nykymusiikin sekamelskasta” aina minimalistisvaikutteisiin jaksoihin, Kevätuhrin mieleen tuoneeseen yhteiseen perkussiivisuuteen ja hyperaktiiviseen efektinomaisuuteen kuin vanhoissa Looney Tunes –lauantaipiirretyissä konsanaan.
Kaikki oudot toimet tuntuivat jäävän kesken osan lopussa, pöytien esineistöjen kasvaessa jakso jaksolta, ja jokainen uusi soittaja tuntui ikään kuin saapuneen rikkinäisen puhelimen kaltaisen pelin ääreen, yrittämään keksiä, mitä hänen edeltäjänsä oli ollut tekemässä. Visuaalisuus sekä sai Venture Capital Punishmentin tuntumaan yli tunnin mittaista kestoaan nopeammalta, mutta se myös laittoi etsimään koetulle selityksiä.
Kenties yksityiskohtien runsaus olisi vaatinut teoksen välitöntä uudelleen seuraamista; toisaalta, vaikka Applebaum sanoikin toimintojen olevan sisäisesti johdonmukaisia, hän tarkoituksella jätti ne yleisölle hämäriksi ja monitulkintaisiksi. Avajaiskonsertin jälkeisessä epämuodollisessa keskustelussa (jossa Applebaum itse oli läsnä) vilahtivat muun muassa ajatukset tahallisesta turhauttamisesta, beckettiläisestä ajan tappamisesta (jottei merkityksettömyyden eksistentiaalinen kriisi iskisi päälle) ja kaukaisen tulevaisuuden arkeologien aikamme objektien löydöistä.
Paikoin koomisesta absurdismistaan huolimatta lopputulema taisikin olla traaginen: kuin katsoisi televisiosta suorana lähetyksenä hidasta mutta todellista katastrofia.
Santeri Kaipiainen
