Viime aikojen taidekeskustelu on vaalinut käsiteparia pop- ja eliittikulttuuri. Keskustelulinjat ovat jäykistyneet hedelmättömäksi asemasodaksi. Toisaalta tämä on osoitus siitä, että musiikki on massatiedotusvälineiden ja äänentoistolaitteiden kehityksen johdosta joutunut ratkaisevasti uuteen tilanteeseen. Sosiologiset ja kaupalliset aspektit ovat tulleet kuvaan entistä suuremmassa määrin. Toisena äärimmäisyytenä on taivasteleva estetisointi tyyliin ”Ah, eikö Mozart olenkin ihana”, toisaalta ”yliloikkareiden” defaitismi ”kansan ääni on Jumalan ääni”. (—)
Myös musiikkielämän aktiivisen johdon esittävän ja luovan taiteen edustajilla on aihetta itsetutkiskeluun. Ymmärrämmekö oman osamme ja vastuumme musiikkikulttuurin vaalijoina? Esiintyy valitettavan paljon välinpitämättömyyttä, jopa väheksymistä taidevalistusta ja taiteen popularisointia kohtaan. Vastakohtapari pop – elite on näennäinen. Elite voi olla myös pop ja pop puolestaan edustaa eliittitasoa.
Pääkirjoitus, Rondo 4/1967
Konserttisaleissamme vallitsee kriisi, jonka ratkaisu ei ole näkyvissä. Yleisölukemat ovat jatkuvasti pienenemässä, ja vain valovoimaisimmat ulkomaiset tähdet kykenevät täyttämään etelän keskuksissa konserttisalit. On ilmeistä, että mekaaninen musiikki – radio, tv ja äänilevyt – on tehnyt ihmiset liian mukavuudenhaluisiksi lähtemään mekaanisen kotimusiikin ääreltä vain silloin, kun ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kouluissa nuoriso jätetään viihdeteollisuuden suojattomaksi riistaksi, ja valtion varoin kasataan yleisön ja taidemusiikin väliin soivia törkyvuoria. Kun musiikkielämämme kuolintodistusta rautalangan räminässä joskus kirjoitetaan, on kuolinsyistä näkyvimmälle paikalle sijoittuva käsite Sävelradio.
Käsitykseni mukaan avain taidemusiikin yleisökriisiin on musiikkiteatterissa. Uskon suuren suomalaisen yleisön löytävän sinfonisen musiikin vasta sen jälkeen, kun musiikkiteatterin aarteisto on omaksuttu kaikkia maamme osia ja yhteiskuntapiirejä koskevana asiana. Taidemusiikin on rikastettava ohjelmistollista kokonaisuutta ottamalla oopperatoiminnan kauan laiminlyödyt resurssit käyttöön.
Seppo Nummi Rondossa 4/1967
Äänivarren tehtävänä on ainoastaan kannatella äänirasiaa levyllä oikeassa kulmassa levyn uraan nähden. Sen tulee seurata ilman hidastelua äänirasian mahdollista ylös-alas -liikettä joka syntyy, kun soitetaan kieroutunutta levyä. Sen tulee olla siis jokseenkin painoton äänirasiaan nähden. Ei kuitenkaan täysin, sillä äänivarsi saattaa värähdellä jonkun tietyn jaksolukuisen äänen kanssa voimakkaasti, jolloin ääni säröytyy tai neula saattaa hypätä uralta toiselle.
Reima Tuomi opastaa HIFI/Stereo –laitteiston toimintaan Rondossa 4/1967
Vaajan vuoden musiikkiterapian jälkeen Anna oli muuttunut täysin. Sen sijaan että hän olisi istunut hievahtamatta rullatuolissaan, hän oli eloisa ja liikkuva. Hänestä oli tullut tiedonhaluinen, hän osasi iloita, ja hänelle oli kehittynyt huumorintaju. Nyt kun ovet olivat auki Annan sisimpään, saattoivat puheterapeutit aloittaa työnsä.
Mikko Kokkonen kertoo Paul Nordoffin työstä musiikkiterapeuttina Rondossa 4/1967
