Riston Valinta – Parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle. Nordell, Risto; Väisänen, Liisa. Kirjapaja 2018. 207 s.
Risto Nordellin vuodenkiertoon ja kirkkomusiikin pitkään perintöön nojaava uutuuskirja on saanut nimensä suoraan pitkän linjan toimittajan radio-ohjelmalta. Riston valinnan, Yleisradion kestosuosikin, seuraajakunta yltää sosiaalisen median faniryhmässäkin tuhansiin jäseniin. Suosio selittynee soivan substanssin lisäksi sillä, kuinka Nordell laittaa itsensä likoon aina otsakkeesta lähtien. Nordell on kuvattu kirjansa kanteen kuuluttajan mikrofonin äärellä, ja väistämättä lukiessa mieleen meinaa hiipiä tuttu äänenväri. Vuoden ja kirkkovuoden mukaan kahteentoista lukuun (kussakin esitellään neljä musiikkiteosta) jakautuva kirja on kuitenkin myös eheä itsenäinen kokonaisuus. Musiikin rinnalla johtotähtiä ovat siiankalastus, ekumenia ja kirkollinen maalaustaide.
Vuodenkierrosta enemmän tai vähemmän johdetut tarkemmat musiikkiesittelyt Nordell kirjoittaa radiotoimittajan taloudellisuudella. Vaikka kirjan kantavana teemana siis onkin asioiden – taiteen, ajan, luonnon ja hengellisyyden – äärelle pysähtyminen, se ottaa oikeastaan huomioon älypuhelinta skrollaavan nykyihmisen huomiojänteen. Kukin yhteen kuukauteen keskittyvistä luvuista on noin 15 sivua, siis bussimatkan tai päiväkahvin mittainen.
Palestrinan, Buxtehuden ja Händelin ohella tutustutaan myös esimerkiksi Moralesin, Schellen tai Knüpferin musiikkiin ja elämään. Harvinaisuuksilla ei kuitenkaan kikkailla, vaan osansa saavat myös klassikot, kuten Monteverdin Maria-vesper tai Brahmsin Saksalainen sielunmessu. Uudempi musiikki 1900-luvulta lähtien ei ole muihin vuosisatoihin nähden marginaalissa, mutta sen rajattu osuus tuntuu silti konservatiiviselta valinnalta. Esimerkit ovat lähinnä neoklassismia, Pärtiä tai uudempaa suomalaista Kokkoselta, Rautavaaralta sekä Sidoroffilta.
Leipätekstistä erotettuja osioita ovat Nordellin ilahduttavasti kirjoitettujen, kalapainotteisten reseptien ja kirkollisten käsiteselitysten lisäksi taiteentutkija Liisa Väisäsen kuvataideanalyysit. Nämä jokaisen kuukauden aloittavaa maalausta tarkastelevat sivun mittaiset interludit täydentävät kokonaisuutta hienosti. Maalauksissa on aina mukana musiikki, ja Väisänen avaa tarkkanäköisesti symboliikkaa, joka on ehkä menettänyt merkityksensä. Katariina Aleksandrialaisen musiikintäyteisessä tuonpuoleiseen siirtymisessäkään henkilöiden jaloissa ei siis ole satunnaista rekvisiittaa, vaan pyhimyksen teloitusvälineet, rikkinäinen teilipyörä ja miekka. Suurta luuttua soittava enkeli taas osoittaa, kuinka ”ihminen, kuten enkelikin, on pieni, ja musiikki on suuri, mutta pienestä ihmisestä syntyy suuri musiikki”. Taidemusiikkifanin on helppo nyökätä hyväksyvästi.
Riston Valintaa kuunnellutta ei välttämättä yllätä, että uutuuskirjassa peilataan elämää myös soivan musiikin ulkopuolelta. Musiikkiesittelyjä edeltävät – mutta myös musiikkia elämän osana käsittelevät – alustukset kuukauden teemoihin rönsyilevätkin. Ortodoksi Nordell kertoo tapaluterilaiselle lukijalle hövelin opastavaisesti kirkkokunnastaan, paheksuu lempeästi kotimaisia vappuperinteitä sekä nuoruutensa sähkökitaransoittoa ja siirtyy sujuvasti suoraan Poulencista neuvomaan, kuinka siian saa haaviin. Yhtä tärkeää kuin läntisen ja itäisen kirkon tradition tiedostaminen on myös elävä suhde luontoon. Teksti on kaunista: ”Jotkut tapaavat halata puita. Minä haluaisin syleillä marraskuisia merenkallioita.”
Historiattomuutta vastustavan, aikalaiskulttuuriin ja pitkiin jatkumoihin katsovan vanhan musiikin liikkeen eetoksen lisäksi teoksesta jää käteen aimo annos kulutuskritiikkiä. Helatorstaivapaa on muutakin kuin liike-elämän jarru; ihminen tuhoaa ympäristöä, vaikka tietääkin, mihin hänen toimintansa johtaa. Nordell ottaa myös kantaa uuden luterilaisen kirkkomusiikin asemaan: ”[S]eurakunnat tilaavat taideteoksia ja kirkkotekstiilejä [uuden] kirkon kaunistukseksi. Sen sijaan musiikkiin ei juurikaan sijoiteta.”
Justus Pitkänen
