Savonlinnan oopperajuhlien kesän uutuusteos, Gioacchino Rossinin Sevillan parturi on Kari Heiskasen varsinainen komediallinen runsaudensarvi. Esitys tarjoaa yhtä lailla tarttumapintaa oopperanoviisille kuin omanlaisensa elämyksen kokeneemmallekin oopperanystävälle.
Pierre Beaumarchais’n näytelmään perustuvan oopperan perusjuoni on yksinkertainen: Kreivi Almaviva rakastuu Rosinaan ja Rosina kreiviin, ja vaikeuksista onnellisen lopun voittoon kierrytään juonitteluiden, naamioitumisten ja eksyneitten kirjeitten kautta. Rossinin musiikki tarjoilee libreton komiikan oivaltavasti aksentoiden.
Kari Heiskanen teoksen ohjaajana loi ennakkoaavistuksia komediallisista iloista, ja näihin odotuksiin esitys vastasi täyslaidallisella.
Jo tapahtumat alkusoiton aikana tekevät selväksi, millainen esitys on käsillä. Nojautuessaan istuimen selkänojaa vasten alkusoiton jäljiltä naurukyynelet poskilla valuen ei voi välttyä ajatukselta: voiko tällaista vauhtia riittää koko teoksen ajaksi?
Heiskanen kuitenkin onnistuu pitämään esityksen kierroksia yllä. Suvantovaiheet osana dramaturgiaa rytmittävät taitavasti ohjausta ja antavat tilaa yhä uusille ideoille. Hyvän maun rajoilla liu’utellaan, mutta se on osa ohjauksen viehätystä.
Hengästyttävän ensimmäisen näytöksen jälkeen toinen näytös ei lyhennyksistä huolimatta ehkä saavuta aivan alkupuolen komediahurmosta, mutta esitys saa kuitenkin asiaankuuluvan ylenpalttisen onnellisen loppunsa.
Tällainen naururevittely saattaisi kuitenkin jäädä irralliseksi tai suorastaan kääntyä itseään vastaan, jos esitys jättäisi musiikillisesti toivomisen varaa. Tätä vaaraa ei Savonlinnan Sevillan parturissa ole. Kapellimestari Frédéric Chaslininluotsaa luotettavan laadukkaasti soittavaa Oopperajuhlaorkesteria varmaotteisesti ja tyylinmukaisesti. Oopperajuhlakuoro laulaa iskevästi ja näyttelee innolla revitellen.
Esityksen roolimiehitys on onnistunut. Ville RusasenFigaro ottaa asiaankuuluvalla röyhkeydellä paikkansa esityksen karismaattisena seremoniamestarina. Rusasen komeasti kalskahtava ääni löytää hetken lämmettyään myös kuviolaulun vaatiman balanssin.
Kevytäänisen tenori Alexey Tatarintsevinkuviolaulu kreivinä on tarkkaa ja taitavaa, mutta soi vapaasti erityisesti hitaammissa cantilena-linjoissa.
Laura Verrecchianvahvan vibraton sävyttämä mehukas mezzosopraanosointi alleviivaa Rosinan aistillisuutta. Näiden kolmen ensemble-numerot, duetot ja tertsetot, soivat poikkeuksellisen tarkasti ja herkullisesti yhteen.
Solistijoukon täydentävät mainiosti bassobaritoni Raffaele RaffionDon Bartolo ja basso Shavleg Armasin musiikinopettaja Don Basilio sekä palvelijarooleissa nuoret suomalaiset laulajat Joonas Asikainen Fiorellona ja Päivi Pylvänäinen Bertana. Komediassa pahakin nähdään naurun kautta: holhokkinsa Rosinan kanssa avioitumista suunnittelevan Don Bartolon kavalat aikeet suorastaan kompastuvat omaan mahdottomuuteensa.
Esityksessä näkyy kauttaaltaan henkilöohjauksen tarkka kädenjälki, ja niin solistit, kuorolaiset kuin avustajatkin tuntuvat paneutuvan näyttelemiseen antaumuksella ja riemulla. Komedian tekemisessä ajoitus on kaiken a ja o, ja tässä esityksessä se toimii. Antti Mattilan lavastus luo yksinkertaisuudessaan toimivan ympäristön lavan monenmoisille tapahtumille, järjestyypä lavastuksen puitteissa muutama hiuksia hulmauttava yllätyskin. Teemu Muurimäen puvustuksessa on espanjalaisia viitteitä kuin muistumana: Sevillassa toki ollaan, mutta esitys tuntuu jättävän ajan ja paikan taakseen ja nousevan omaan hömpän maailmaansa.
Halutessaan tiukkapipoinen taiteenystävä voi pohdiskella Savonlinnan tulkinnan äärellä, tehdäänkö tässä teokselle oikeutta, onko tämä taidetta, onko tämä uutta. Sevillan parturi on puhdasmuotoinen opera buffa, jonka tarkoitus omana aikanaankin oli viihdyttää.
Taidetta tai ei, laajemmassa katsannossa voi ajatella Beaumarchais’n libretosta Rossinin sävellystyön kautta Heiskasen ohjaukseen muodostuvan jatkumon, jossa kukin tekijä aikansa parhain välinein ottaa menestyksekkäästi vastaan viihdytyksen vaikean haasteen. Näin ainakin tuntui Savonlinnan riehaantunut ensi-iltayleisö yksimielisesti ajattelevan. Parempi överit kuin vajarit!
Minna Holkkola
