AKI YLI-SALOMÄKI kävi uutta sellokonserttoaan varten läpi ainakin 150 lajityypin edeltäjää. Tuloksena oli halu välttää turhaa vaikeutta ja mennä kohti laulavuutta ja hiljaisuutta.
Konserttojen synty noudattaa usein samansuuntaisia polkuja: säveltäjältä tilataan teos, jonka hän säveltää hyvin tuntemalleen muusikolle, ja sovittuna aikana teos esitetään. Usein säveltäjä vieläpä toteaa, että hän sävelsi konserton juuri tuntemansa muusikon erityislaatua ajatellen, jopa eräänlaiseksi musiikilliseksi muotokuvaksi tästä.
On kuitenkin muitakin mahdollisuuksia. Sellaisesta käy esimerkiksi Aki Yli-Salomäen (s. 1972) sellokonsertto Oi autuus (2015-16).
”Sellokonserton säveltäminen on pitkään ollut haaveenani. Kun sain Kulttuurirahaston kolmevuotisen apurahan, saatoin toteuttaa haaveeni, vaikka kukaan ei ollut tilannut teosta eikä esityksestä tai esittäjästä ollut tietoa”, Yli-Salomäki toteaa.
Tällaisessa lähtökohdassa on vaarana, että teos jää esittämättä. Toisaalta jos säveltäjä tekee aina pelkästään tilausteoksia, voi olla, ettei hän koskaan saa säveltää juuri niitä teoksia, joista haaveilee. Yli-Salomäen sellokonserton tapauksessa esitys järjestyi nopeasti, ja esittäjäksikin löytyi sellisti parhaasta päästä. Teoksen kantaesitys on Turussa 25. tammikuuta. Solistina on syksyllä 2017 Radion sinfoniaorkesterin soolosellistinä aloittanut Tomas Nuñes-Garcés, ja Turun filharmonista orkesteria johtaa Jukka Iisakkila.
”Vaikka teoksella ei ollut dead linea, sävelsin sitä ihan tunnollisesti aikataulun mukaan, ikään kuin joku olisi tilannut sen minulta. Näitäkin on aina pakko tehdä. On minulla myös 2016 valmistunut 25-minuuttinen orkesteriteos Onnelmia, joka ei vielä ole löytänyt esittäjää. Olen silti tyytyväinen, että senkin olen tehnyt.”
Oi autuus on jo Yli-Salomäen yhdestoista konsertoiva teos; edellinen on klarinettikonsertto Ilmanvaloa, joka niin ikään sai kantaesityksensä Turussa. Paitsi syntyhistorialtaan myös solistisilta lähtökohdiltaan sellokonsertto poikkeaa valtavirrasta.
”Tein konserttoa varten hirvittävän taustatyön ja kävi läpi ainakin 150 sellokonserttoa eri ajoilta, myös paljon uusia konserttoja. Se, mitä niistä opin, tapahtui lähinnä negaation kautta. Usein nousi esiin se, että käytettiin kaikki kikat ja tehtiin konsertoista mahdollisimman vaikeita. Sellainen ei minua kiinnostanut. Halusin säveltää konserttoon esimerkiksi ihan yksiäänisiä laulavia pätkiä, mikä poikkeaa useimmista nykyisistä sellokonsertoista. Toisaalta viimeisessä osassa on kyllä teknistä haastavuutta.”
Musiikin esityksellinen vaikeus ei tietenkään ole vain taituruuteen liittyvä kysymys. Sitä Yli-Salomäkikin on pohtinut:
”Ei musiikki ole välttämättä yhtään helpompaa, vaikka se ei olisikaan virtuoosista. Hidas ja yksinkertainen musiikkikin voi olla vaativaa, kun kaikki on suurennuslasin alla. Minulla on hitaassa osassa soolokadenssi, joka on ihan konserton tärkeimpiä hetkiä, mutta se ei ole lainkaan virtuoosinen; siinä soitetaan hauraita sooloääniä ja näppäillään vasemmalla kädellä muutamia pizzicatoja.”
”Nykymusiikissa on usein tyhjyyden pelko, täytetään musiikkia yksityiskohdilla. Itse haluan välillä hiljentää musiikkia läpikuultavaksi, ihan hiljaisuuden rajoille. Usein ne intensiivisimmät hetket ovat juuri niitä, joissa tapahtuu vähiten.”
Yli-Salomäen lähtökohdat konserton säveltämiseen niveltyvät luontevasti osaksi hänen musiikillista estetiikkaansa. Hän ei tunne tarvetta venyttää ilmaisua äärirekisteristä toiseen.
”Minulla ilmaisu on lähtökohtana, ja sen jälkeen mietin, minkälaiset keinovarat palvelevat päämäärääni. Ei niin, että ensin päätettäisiin keinovarat, ja sitten katsottaisiin, mitä niistä voisi tehdä. Sellokonserttoon halusin saada mukaan sekä sisäänpäinkääntyneitä äänen ja hiljaisuuden hetkiä että ulospäinsuuntautuneita, näyttäviä riemastumisen jaksoja.”
Yli-Salomäen sellokonsertto on saanut otsikon Oi autuus. Konsertolle annettu otsikko ei sinänsä ole poikkeuksellista, mutta harvinaisempaa on, että myös jokaisella osalla on sellainen: Suoraan asiaan, Kaikki katoaa ja Kiitos viimeisestä. Mistä on kyse? Onko otsikoiden takana jokin salaperäinen tarina?
”Otsikot ovat vähän sellaista sanaleikkiä, ei niiden takana mitään varsinaista ohjelmaa ole. Jos kuulijalle syntyy jonkinlainen tarina, ei siinä mitään, ihan hyvä niin. Ehkä otsikot liittyvät tietyn teosarvokkuuden purkamiseen, mystifioinnin välttämiseen.”
Kimmo Korhonen
