OLLI KORTEKANKAALTA kuullaan kesän aikana kantaesitykset Naantalin, Korsholman ja Kemiönsaaren musiikkijuhlilla ja Turun urkujuhlilla.
Tämä on iloista ja energistä musiikkia, sopii Suomen alkukesään ja Naantaliin”, kertoo Olli Kortekangas (s. 1955) uudesta, tämän vuoden keväällä valmistuneesta konsertostaan viululle, klarinetille ja orkesterille, joka saa kantaesityksensä Naantalin Musiikkijuhlilla 5. kesäkuuta. Solisteina ovat aviopari Erin Keefe ja Osmo Vänskä ja soittajistona Vänskän aiempi oma orkesteri Sinfonia Lahti.
Konserton synnyssä kietoutuu luontevasti yhteen monia säikeitä.
”Osmon kanssa on viime vuosina tehty useampi projekti sekä täällä Suomessa että Minnesotassa. Hän kysyi, haluaisinko säveltää hänelle ja Erinille pienen duon. Pikku hiljaa teos alkoi kuitenkin kasvaa, ja lopulta huomasin säveltäväni konserttoa”, Kortekangas kertoo.
Vaikka Vänskä tunnetaan tietenkin parhaiten kapellimestarina, hän aloitti muusikonuransa klarinetistina. ”Osmohan soittaa nykyisin paljon klarinettia ja on todella hyvässä soittokunnossa, ja Erin tietenkin on huippuviulisti, Minnesotan orkesterin konserttimestari”, Kortekangas toteaa.
Naantalin musiikkijuhlille teos päätyi sikäli luontevasti, että Kortekankaalla on juhlille hyvät yhteydet ja se on hänelle läheinen tapahtuma. Ylipäätään hän on jo pitkään kokenut Suomen lounaissaariston itselleen rakkaaksi alueeksi.
Kortekangas on saavuttanut mainetta ennen muuta laajamuotoisten vokaaliteosten säveltäjänä. Viime vuosilta muistetaan esimerkiksi Naantalissa 2017 esitetty oratorio VIA ja Tampereella 2018 nähty ooppera Veljeni vartija. Konsertto viululle, klarinetille ja orkesterille sen sijaan on sitten klarinettikonserton (2014) hänen ensimmäinen orkesterille sävelletty puhdas soitinteoksensa.
”Minulla on usein orkesterimusiikissa solisti mukana. Ehkä mieltymykseni konserttoihin liittyy jotenkin musiikkidramaturgiseen ajatteluun. Tästä puhuttiin myös Osmon kanssa, ja hän toivoi konserttoon narratiivista otetta.”
Tässä tapauksessa solistinen lähtökohta on sikäli erityinen, että ainakaan kantaesityksessä ei ole erillistä kapellimestaria. Sen sijaan solistit hoitavat myös johtamisen.
”Esimerkiksi teos alkaa niin, että Erin pistää teoksen käyntiin soitinryhmä kerrallaan ja Osmo soittaa pitkää ääntä, eikä hän voisikaan tehdä siinä mitään. Myöhemmin teoksessa on liidauksen suhteen erilaisia tilanteita, jotka solistien pitää vuorollaan hoitaa.”
Se, että solistit hoitavat johtamisen, on vaikuttanut myös teoksen rakentumiseen ja rytmiikkaan.
”Silloin, kun kumpikaan solisti ei voi vaikuttaa johtamiseen, musiikki etenee tasaisemmin, kuin juna, mutta kun toisella tai molemmilla on taukoa, voi olla joustavampaa. En kuitenkaan usko, että tämä lähtökohta mitenkään köyhdyttäisi ilmaisua. Tässä on joka tapauksessa aika kova draivi päällä, ja teoksessa on jopa vähän neoklassista satsia ja menoa, joskin on toki myös hitaita paikkoja. Minulle on käynyt sikäli toisinpäin kuin monelle, että olen iän myötä ryhtynyt suosimaan nopeampia tempoja”, Kortekangas naurahtaa.
Konsertossa on kolme osaa, ja perinteiseen tapaan nopeammat osat ovat reunimmaisina. Keskiosa on rakenteeltaan chaconne, jonka vakaasti toistuvien sointukulkujen yllä solistit liitelevät hyvinkin erilaisissa teksturaalisissa asetelmissa, välillä myös todella nopein kuvioin.
”En kokenut tässä teoksessa tarvetta etsiä esimerkiksi harmonisesti uusia irtiottoja omasta tyylistä, keskityin enemmän teoksen konsertoivaan asetelmaan ja hyvään orkestraatioon. Aika paljon mennään harmonisesti Veljeni vartijan viitoittamalla tiellä.”
Uusi konsertto ei jää tulevana kesänä Kortekankaan ainoaksi kantaesitykseksi. Kemiönsaaren musiikkijuhlilla kuullaan 11. heinäkuuta Katinka ja Sonja Korkealalle sävelletty Due per due, Turun Urkujuhlilla 28. heinäkuuta uusi urkupartita, urkurina Tomi Satomaa, ja Korsholman Musiikkijuhlilla Isonkyrön vanhassa kirkossa elokuun 1. päivänä Anna-Maria Helsingin johdolla Pia Perkiön tekstiin sävelletty kirkko-ooppera Elämänkuvat, joka on omistettu Vaasan Oopperan pitkäaikaisen johtajan Irma Rewellin muistolle.
”Oli Irman idea tehdä teos Isonkyrön vanhaan kirkkoon ja ottaa sen 1500-luvulta olevat seinämaalaukset lähtökohdaksi. Henkilöinä ovat 1500-luvun fiktiivinen Maalari sekä nykypäivän hahmo Mariia. Ajat ovat muuttuneet, mutta ihmisten kipuilu perimmäisten kysymysten äärellä ei ole hävinnyt. Vaikka teos on saanut innoituksensa Isonkyrön vanhan kirkon maalauksista, se on esitettävissä myös muualla”, Kortekangas vakuuttaa.
Kimmo Korhonen
