perjantai maaliskuu 29. 2024

Koululaisooppera pohtii vakavia kysymyksiä

Cecilia Damström on nousevia kykyjä suomalaisten säveltäjien joukossa. Siitä kertovat monet sävellyspalkinnot. © Anna-Lotta Nyström

Uudessa koululaisoopperassa päähenkilö joutuu Eläinten planeetalle, jossa hän omaksuu uudenlaisen asenteen ympäröivää maailmaa kohtaan ja oppii ymmärtämään tasavertaisuuden ja keskinäisen huolenpidon arvon.

 

Orkesterimusiikkia, teoksia solistille ja orkesterille, kamarimusiikkia, pienoisoopperoita, laulu- ja kuoromusiikkia sekä useita sooloteoksia. Cecilia Damströmin (s. 1988) tuotanto yllättää sekä laajuudeellaan että monipuolisuudellaan. Pari päivää ennen haastattelua hän on saanut valmiiksi viimeisimmän teoksensa, naiskuoroteoksen Vidkänning, opusnumeroltaan 64. Huikea määrä nuorelle säveltäjälle.

Damströmin uutta tuotantoa kuullaan 15. maaliskuuta, kun Kansallisoopperan Alminsalissa saa kantaesityksensä hänen koululaisoopperansa Djurens planet (Eläinten planeetta; 2018). Kyseessä on Suomen ensimmäinen ruotsinkielinen koululaisooppera, ja sen on tarkoitus lähteä kiertämään Suomen ruotsinkielisiä kouluja ensi syyskaudelta lähtien.  

Damströmin nimi on alkanut näkyä 2010-luvun edetessä yhä vahvemmin suomalaisessa musiikkielämässä. Osaltaan taustalla ovat olleet monet palkinnot sävellyskilpailuissa, joita hän on saanut Suomen lisäksi myös Saksassa ja Ruotsissa.

Damström on käynyt sävellysopintonsa Tampereen ammattikorkeakoulussa Hannu Pohjannoron johdolla ja valmistui 2014.

”Viihdyin siellä todella hyvin. Ilmapiiri oli erittäin kannustava ja saimme teoksille paljon esityksiä. Yhteishenki oli niin hyvä, että perustimme oman Tampering-festivaalinkin, joka on pidetty jo kolme kertaa. On todella harmi, että sävellys on pääaineena nyt lopetettu Tampereella, vaikka tulokset ovat olleet todella hyviä”, Damström toteaa.

Jatko-opintoja varten Damström hakeutui Malmön musiikkiakatemiaan italialaismestari Luca Francesconin oppilaaksi. Damströmin mukaan ”Francesconi repi palasiksi aiemmat perusasiat ja avasi musiikista uusia avaruuksia”.

Damströmin musiikissa on vahvaa intensiteettiä ja usein jyrkkiä vastakohtia erilaisten materiaalien välillä.

”Pidän rajusta musiikista. Haluan musiikillani ottaa kantaa, vaikuttaa ihmisiin”, hän sanoo.

Monilla Damströmin teoksilla onkin latautunut aihe. Esimerkiksi orkesteriteos Tundo! (2016/18) kommentoi väkevin äänenpainoin pakolaiskriisiä. Hänen kolme Kokonainen-festivaalia varten säveltämäänsä pianokvintettoa puolestaan pohtivat naisen asemaa kolmen vaikuttajanaisen Minna Canthin, Aino Sibeliuksen ja Helene Schjerfbeckin kautta.

Myös uusi koululaisooppera Djurens planet tarttuu tärkeisiin kysymyksiin ja sisältää vahvan eettisen painotuksen. Teoksen aihepiiri muotoutui yhteistyössä 9-11-vuotiaiden lasten kanssa.

”Kysyimme libretisti Monica Vikström-Jokelan kanssa, mitkä asiat olivat lapsille tärkeitä, ja esiin nousivat varsinkin perhe, ystävät, eläimet ja musiikki. Ja kun kysyttiin, minne he haluaisivat mennä, aika monet vastasivat, että avaruuteen. Näistä ja muista ajatuksista Monica sitten kirjoitti libreton.”

Djurens planet kertoo yksinäisyydestä kärsivästä Joy-tytöstä, joka suosiota saadakseen tekee pissahädässään ulvovasta koirastaan videon ja lataa sen Youtubeen. Video tekee Joyn rikkaaksi ja kuuluisaksi, ja hän saa oman managerin, jonka painostamana hän lähtee koiransa kanssa matkalle avaruuteen ja päätyy eläinten planeetalle. Siellä tilanne kääntyy ympäri, ja Joy joutuu omaksumaan uudenlaisen asenteen sekä kaltoin kohtelemaansa koiraa että ympäröivää maailmaa kohtaan ja oppii ymmärtämään tasavertaisuuden ja keskinäisen huolenpidon arvon.

Damström kokee koululaisoopperan säveltämisen motivoivaksi ja tärkeäksi tehtäväksi.

”Tämä on lasten ensimmäinen kosketus oopperaan, ja tämä voi olla heille monella tavalla mullistava kokemus.”

”Ajattelen aina esittäjiä, kun sävellän musiikkia, joten tätä ei ole voinut kirjoittaa samalla tavalla kuin vaikka ammattiorkesterille. Olen yrittänyt luoda korvaan tarttuvaa musiikkia, jotta muutkin kuin musiikkiopiston käyneet voivat olla mukana. Olen aika paljon säveltänyt lapsikuorolle, ja tiedän suunnilleen, mitä lapsille voi kirjoittaa.”

Koululaisista koostuvan lapsikuoron lisäksi Djurens planetissa on mukana kolme osaavaa ammattilaulajaa sekä sähkökitara ja kosketinsoittimet. Teoksen ohjaa Martina Roos ja puvut suunnittelee Anna Kontek.

”Se juuri on oopperassa niin hienoa, että eri alojen ammattilaiset tuovat oman panoksensa mukaan; niin kuin sanotaan, tulos on enemmän kuin osiensa summa”, Damström kertoo.

Almisalin kolmen esityksen lisäksi Djurens planetin esityksiä on tulossa jopa 50-60 kouluun ja kaikissa on kaksi esitystä päivässä, joten teos saa poikkeuksellisen laajan yleisön. 

Kimmo Korhonen

KANTAESITYKSIÄ