Kumarrus avantgardisteille

Osmo Tapio Räihälä pohtii maaliskuussa ilmestyvässä kirjassaan sitä, miksi uusi musiikki on niin vaikeaa.

Osmo Tapio Räihälän Corpi celesti kumartaa menneiden avantgardistien suuntaan. Se kuullaan Turun filharmonisen orkesterin sarjassa toukokuussa.

Olin jo aiemmin miettinyt, että olisi kiva säveltää jotain harpulle. Sitten harpistit Päivi Severeide, Reija Bister ja Lili-Marlene Puusepp järjestivät session säveltäjille, jossa pääsi itse kokeilemaan harppua soittimena, ja siinä yhteydessä mainitsin kiinnostuksestani harpputeoksen säveltämiseen. Päivi Severeide tarttui ehdotukseen ja teki tilauksen.”

Näin kertoo Osmo Tapio Räihälä (s. 1964) uuden Corpi celesti -teoksensa syntytaustasta. Huilulle, alttoviululle ja harpulle vuoden 2020 aikana sävelletyn teoksen kantaesityksen oli määrä olla maaliskuussa osana Turun filharmonisen orkesterin kamarimusiikkisarjaa, mutta se on siirtynyt toukokuulle. Harpisti Päivi Severeiden lisäksi esittäjinä ovat huilisti Aapo Järvinen ja alttoviulisti Sauli Kulmala. Kaikki kolme ovat Turun orkesterin muusikoita.

Teoksen kokoonpano on tuttu varsinkin Debussyn sonaatista vuodelta 1915, mutta Räihälä ei anna sen aiheuttaa paineita.

”Samalle kokoonpanolle on sävelletty niin paljon ja niin erilaista musiikkia, ettei yhtyeen traditio luo minkäänlaista varjoa. Se on kyllä antoisa ja kiitollinen kokoonpano, kun mukana on yksi puhallinsoitin, yksi jousisoitin ja yksi näppäilysoitin, jossa on myös perkussiivista potentiaalia.”

Teoksen italiankielinen nimi tarkoittaa ”taivaankappaleita”. Kielivalinta selittyy sillä, että teoksessa muusikot saavat lausua alkukielellä romantiikan kauden suuren italialaisrunoilijan Giacomo Leopardin (1798–1837) tekstiä teoksesta Operette morali vuodelta 1824.

”Leopardin teoksessa on erilaisia pohdiskelevia dialogeja, joista kahdesta olen valinnut katkelmia. Toisessa keskustelevat Muoti ja Kuolema, toisessa Maa ja Kuu. Soittajilla on tässä vähän roolimaisia osuuksia, ja he pääsevät keskustelemaan italiaksi”, Räihälä kertoo.

”Teos kumartaa menneiden avantgardistien suuntaan mutta ei siteeraa heitä. En yritä piilottaa teoksen esikuvia.”

Corpi celestissä on neljä toisiinsa liittyvää taitetta, joista jokainen on saanut oman otsikkonsa. Esimerkiksi avaustaite on nimeltään ”I took a walk from Kranichstein” ja viittaa modernismin historialliseen kaupunkiin Darmstadtiin.

”Ensimmäisessä taitteessa on ideana se, että se vastaa sointikuvaltaan suunnilleen 1950-luvun modernismia, mutta se ei ole sarjallisesti organisoitu. Toinen taite kumartaa Bernd Alois Zimmermannin Stille und Umkehr -teoksen suuntaan. Otsikko ’…and stopped by Erftstadt…’ viittaa Zimmermannin syntymäkaupunkiin”, Räihälä kertoo.

”Kolmannen taitteen otsikko ’ …on my way to Oneglia…’ viittaa puolestaan Luciano Berion syntymäkaupunkiin, ja mukana on samoja ideoita kuin hänen Sequenza-soolokappaleissaan huilulle, alttoviululle ja harpulle. Puhe tuli mukaan tämän osan musiikkiin niin kuin usein oli myös Beriolla. Päätösjakso muodostaa nimensä mukaisesti teokselle epilogin.”

Corpi celesti on sävelletty vuoden 2020 aikana, koronaviruksen varjostaessa luovaa työtä. Itse teokseen pandemia ei ole jättänyt jälkiään, mutta muutoin Räihälä on saanut monien muiden säveltäjien tapaan tuntea aikojen ankaruuden nahoissaan.

”Yhtä teosta lukuun ottamatta kaikkien pandemian aikana esitettäväksi tarkoitettujen teosten esitykset ovat peruuntuneet”, hän kertoo.

Yksi näistä teoksista oli jousioktetille sävelletty Swarm (2020), jonka Virtuosi di Kuhmo oli tilannut. Toivon mukaan teoksen kantaesitys voi toteutua tämän vuoden kesällä.

”Se on kamarimusiikkia isolle yhtyeelle. Nimi tarkoittaa ’parvea’, ja sen kolmessa taitteessa voisivat olla valtava silliparvi, jonkinlainen hyönteisparvi ja viimeisenä kottaraisparvi. Teos vaatii muusikoilta parviälyä.”

Myös joulukuuksi Roomaan kaavaillun kamariyhtyeteos Pragman kantaesitys peruuntui ja on siirretty näillä näkymin tulevalle syyskaudelle.

”Ironista kyllä, olisin itse päässyt matkustamaan Italiaan kuuntelemaan sitä, mutta Italian sisäisten matkustusrajoitusten vuoksi puoliksi Lombardiassa ja puoliksi Venetossa hyvin lähellä toisiaan asuneet muusikot eivät saaneet kokoontua harjoittelemaan teosta”, Räihälä naurahtaa.

Koronan yhteydessä on puhuttu luovalla puolellakin paljon pandemian taloudellisista tuhoista, mutta Räihälä haluaa muistuttaa myös siitä henkisesti lamaannuttavasta vaikutuksesta, joka esitysten peruuntumisilla on ollut.

”Tilanne on todella vaikea, eikä sitä helpota, että kaikki säveltäjät ovat enemmän tai vähemmän samassa veneessä. On lamaannuttavaa odottaa epävarmuudessa esitystä, eikä sen peruunnuttua voi tietää, voiko se toteutua joskus myöhemmin. Varsinkin orkesteriteosten esitykset voivat siirtyä peruuntumisten myötä todella kauas tulevaisuuteen.”

Luovan työn lisäksi Räihälä löysi pakopaikan pandemiasta viimeistelemällä säveltäjyyttä ja uutta musiikkia käsittelevää kirjaa ”Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa”. Kirjan on määrä ilmestyä maaliskuun alussa.

Kimmo Korhonen

Kimmo Korhonen
Author: Kimmo Korhonen

Edellinen artikkeliJazzpolkuja, osa 7: Uuden näkökulman etsijä
Seuraava artikkeliMaaliskuun kantaesitykset