sunnuntai syyskuu 25. 2022

Lapin miehet nousevat taisteluun

Kemijoen Taivalkoski I. K. Inhan kuvaamana 1800-luvun lopulla.

Luonnon hyväksikäyttö kohoaa ajankohtaiseksi teemaksi Tapio Tuomelan säveltämässä Karvalakkioopperassa, joka käsittelee Kemijoen patoamista ja sen korvauksista käytyä kamppailua.

 

”Se oli kerta kaikkiaan niin paha ryöstö, että ei sitä pahempaa voi olla.”

Näin muisteli kalastaja Kalevi Nieminen Yleisradion haastattelussa Kemijoen korvauksista käytyä kamppailua. Euroopan parhaimpiin lohijokiin kuulunut Kemijoki sai ensimmäisen voimalaitospatonsa 1948, minkä jälkeen patoja syntyi useita lisää ja lohet katosivat. Kun maanomistajille luvattuja rahoja ei alkanut kuulua, päätti Lapin miehistä koottu ”karvalakkilähetystö” lähteä syksyllä 1979 Helsinkiin oikeusministeriöön hakemaan oikeuksiaan. Korvauksia myönnettiinkin mutta paljon alkuperäisiä lupauksia pienempinä.

Tämä Koijärvi-liikkeen rinnalla toinen varhainen esimerkki suomalaisesta kansalaistottelemattomuudesta on Tapio Tuomelan uuden Karvalakkioopperan aiheena. Teos saa ensi-iltansa Rovaniemen Korundissa 1. syyskuuta. Teos nähdään myös Kansallisoopperan Alminsalissa 9. ja 10. syyskuuta. Soittajistona on John Storgårdsin johtama Lapin kamariorkesteri.

Kuusamossa syntyneelle Tuomelalle aihe on monellakin tavalla läheinen.

Uuden oopperan aihe on Tapio Tuomelalle läheinen jo siksi, että hän on itse aktiivinen kalastaja. © Tapio Tuomela

”Harrastan kalastusta ja olen viettänyt paljon aikaa Lapin joilla. Kun oopperan Kekkonen muistelee nuoruuttaan ja perhokalastusta ja kalan tarttumista perhoon, minun on helppo samastua hänen muisteluunsa. Minulla on sikälikin yhtymäkohta aiheeseen, että isäni täti joutui muuttamaan talostaan Isohaaran voimalaitoksen alta.”

Aihe on historiallinen mutta myös polttavan ajankohtainen. Parhaillaan yritetään saada uutta voimalaa Kemijoen viimeisiin vapaisiin virtapaikkoihin Sierilään. Yleisemmällä tasolla teoksen voi kokea pohdintana luonnon hyväksikäytöstä ylimalkaan. Tuomela toteaakin, että kyseessä on poliittisin ja yhteiskunnallisin aihe, jossa hän on ollut mukana. Esityksen lavastuksessa käytetäänkin YLE:stä löytynyttä arkistokuvaa ja dokumenttifilmiä.

Karvalakkiooppera on jo Tuomelan viides ooppera.

”Viihdyn oopperan parissa. On sopivalla tavalla ajatuksia haastavaa miettiä kohtausten kaareutumista ja draaman kokonaiskaarta. Lisäksi olen aiemmin tehnyt töitä oopperan parissa harjoituspianistina ja johtanutkin oopperoita.”

Tuomelan oopperoista rakentuu poikkeuksellisen monipuolinen teossarja. Sen aiempia edustajia ovat kokeellinen Korvan tarina (1993), kalevalainen Äidit ja tyttäret (1999), varjo- ja nukketeatterina esitetty kansansatu Antti Puuhaara (2010) sekä Tommi Kinnusen kiitettyyn esikoisromaaniin perustuva Neljäntienristeys (2017).

Karvalakkiooppera on ollut vireillä viiden vuoden ajan. Libretisti Sami Parkkinen kysyi Tuomelalta Neljäntienristeyksen ensi-illassa, kiinnostaisiko häntä uusi näytelmäteksti, josta voisi ehkä puristaa oopperan. Parkkinen oli työstänyt tekstin lohenkalastajasukuun kuuluneen toimittaja Olli Tiuraniemen tarinan pohjalta. Oopperan lopullisen dramaturgian jäsentämisessä tärkeää roolia näytteli myös ohjaaja Erik Söderblom, ja Tuomelan mukaan tekotapa on ollut sikäli epätavallinen, että teosta rakennettiin ”kohtaus kohtaukselta” yhdessä Parkkisen ja Söderblomin kanssa.

Karvalakkioopperassa eletään 1970-luvun loppua, jolloin Kemijokivarren kalastajayhteisö päättää lähteä Helsinkiin hakemaan oikeuttaan. Siellä Lapin miehet joutuvat kohtaamaan kolmen kieron ministerin ryhmän. Yhteisöllisen tason rinnalla on myös yksilötarina, matkalta pois jättäytyvän masentuneen, jokeen kävelevän Reinon hukuttautumisyritys, jolta hänet pelastaa joesta nousevan salaperäisen hengettären Piijan kohtaaminen.

Oopperan henkilögalleriassa on jo aiheen vuoksi vahva miespainotus.

”Siinä on oma haasteensa, että on niin miesvaltainen teos. Itsemurhaa hautova Reino (Ville Rusanen) on selvimmin päähenkilö. Hänen roolinsa kasvaa melankolisuudesta lähestulkoon herooisiin mittoihin. Ministerit muodostavat oman trionsa ja Lapin miehet kvarteton, jota on käsitelty karikatyyrisesti ja vähän parodisestikin nykymusiikin keinoin. Yhdessä miehistä lähtee kyllä mahtavaa voimaa.”

”Naisista Piija (Hanna Rantala) on irrationaalinen hahmo, jolla on oma musiikkinsa. Hänellä tunnelma on aluksi kevyt ja helposti sulava mutta vakavoituu sitten; hänen tarinansahan on täyttä #metoo-osastoa. Toinen keskeinen naissolisti on Reinon vaimo Eevi (Mari Palo). Oikeusministeriössä kompuroiva karvalakkilähetystö saa yllättävää tukea stadilaisilta. Heidän kärkihahmoaan Hinkkasen Patea esittää matalaääninen nainen, jonka osuus on vähän rap-tyylinen. Ja mukana on naisääniä myös naiskuorona (Kaari Ensemble); he edustavat Lappiin jäävää vaimoväkeä.”

Lopussa miehet ja naiset kohtaavat lähetystön palatessa Helsingistä. Jos miehet eivät muuta voittaneet niin ainakin saavuttivat itsekunnioituksensa.

Kimmo Korhonen

KANTAESITYKSIÄ