Paola Livorsin säveltämä uusi ooppera nähdään Helsingin oopperakesä -festivaalilla. MEDUSA on täynnä mytologian hahmoja ja taiteilijoiden narsismia.
Kun hahmoina ovat antiikin mytologiasta tutut Narkissos, Ekho ja Medusa sekä tavalla tai toisella myös sellaiset taiteiden historiasta tutut ristiriitaiset nerot kuin Michelangelo Merisi da Caravaggio ja Carlo Gesualdo, voi päätellä, että perinteisestä oopperateoksesta ei ole kyse. Paola Livorsin (s. 1967) uudenlainen oopperaa, kuvataidetta ja tanssia yhdistävä näyttämöteos MEDUSA tutkii näiden hahmojen kautta kauneudenkaipuuta ja narsismia, luovan työn rakentavia ja tuhoavia voimia.
MEDUSA saa kantaesityksensä 18. elokuuta Helsingin Aleksanterinteatterissa osana vapaiden oopperaryhmien yhteistä Helsingin oopperakesä -festivaalia. MEDUSAn tuottaa Exit3-company Wihurin säätiön, Suomen Kulttuurirahaston ja Sibelius-Akatemian tuella, ja esityksiä on ensi-illan lisäksi 20. ja 21. elokuuta.
Livorsi on italialaissyntyinen mutta vuodesta 2001 lähtien Suomessa asunut ja työskennellyt säveltäjä. MEDUSA on osa hänen työn alla olevaa taiteellista tohtorintutkintoaan Sibelius-Akatemiassa Musiikin ja teknologian osastolla. Tutkinnossaan hän tutkii ihmisäänen ja jousisoittimen suhdetta. Livorsi on jo monissa aiemmissa teoksissaan tuonut yhteen eri taiteiden elementtejä, esimerkiksi Self-portraits, silent voices (2011–12) yhdistää musiikkia, Silvia Reichenbachin valokuvia ja runoja, Imaginary Spaces (2016) puolestaan sellonsoittoa, Marek Pluciennikin live-elokuvaa sekä yleisön interaktiivista äänentuottamista.
”MEDUSAn aihe ei ollut suunnitelmissa tohtorintutkinnon alkuvaiheissa, mutta olen tehnyt paljon monitaiteellisia teoksia, joten tämän teoksen parissa olen saanut kehittää samanlaisia ajatuksia. Tämä on ollut kolmen vuoden ajan vireillä, olen koonnut materiaalia ja tutkinut aihetta tiimin kanssa”, Livorsi kertoo.
Teos on syntynyt Piia Komsin tilauksesta. Miten aihe valikoitui?
”Piia Komsi on yksi harvoista muusikoista, joilla on kyky sekä laulaa että soittaa jousisoitinta. Hän ja kuvataiteilija Sara Orava ovat jo aiemmin tehneet yhteistyötä, ja minäkin tunnen Saran ja hänen teoksiaan pitkältä ajalta. Hän on kiinnostunut Caravaggiosta, ja siitä ajatus alkoi vähitellen kehittyä. Ajattelimme alusta lähtien, että mukana olisi ihmisen pimeitä puolia kuten narsismi, myös taiteilijan narsismi.”
MEDUSA on rakentunut yhteistyön tuloksena tiiviiksi monitaiteelliseksi kokonaisuudeksi. Libreton ovat tehneet Livorsi ja Sara Orava yhdessä. Oravan käsialaa ovat lisäksi esityksessä nähtävät maalaukset ja esityksen ohjaus. Mukana on myös tanssijoita, joiden osuuksia on alusta lähtien sulautettu koreografi Milla Elorannan kanssa osaksi teosta. Tanssijoilla on myös vähän puheosuuksia ja kuiskauksia, ja he soittavat välillä pieniä lyömäsoittimia (kuten frame-drums ja tamburiinit). Esityksessä käytettävissä maalauksissa ja valaistuksessa heijastuu virikkeitä Caravaggiolta, jonka usein teatraalisissa ja dramaattisissa maalauksissa valonkäsittely on erityisen voimakasilmeistä.
MEDUSA ei rakennu perinteisen oopperan tapaan yhtenäisen juonirakenteen ympärille. Sen sijaan kolmessa osassa avautuu kolme erilaista kuvaelmaa, joita yhdistää yleisemmällä tasolla tietty samanhenkisten tuntojen ja kysymysten kytkentä.
I osassa aiheena on narsismi, ja sen hahmoina ovat Narkissos ja Ekho, II osassa taidemaalari Caravaggio joutuu vuonna 1609 murhayrityksen kohteeksi, ja III osassa on mukana myyttien pelottava käärmehiuksinen Medusa, jonka katse jähmettää katsojan kiveksi, mutta joka toisaalta kykenee synnyttämään, luomaan uutta.
Näitä ominaisuuksia, nerokasta luovuutta mutta myös narsismia ja surmatyöhön asti ulottunutta tuhovoimaa oli paitsi Caravaggiossa myös Carlo Gesualdossa, jonka musiikkia on mukana teoksessa, joskus alkuperäisin harmonioin, joskus integroituna muuhun materiaaliin. Teoksessa käytetään tilanteesta riippuen kolmea kieltä: latinaa, italiaa ja suomea.
Musiikin esittäjistönä on sopraano ja pieni kamariyhtye.
”Piia Komsilla on kaksoistehtävä laulajana ja sellistinä, mutta hän on välillä myös vapaa soittimesta. Sello on kuin toinen ääni mutta myös kuin toinen keho. Esimerkiksi kuollessaan Narkissos kaipaa päästä irti kehostaan, ja silloin sello on se keho, josta hän pääsee irti”, Livorsi kuvailee.
Sellon lisäksi soittimistona ovat klarinetit (Angel Molinos), lyömäsoittimet (Ville Syrjäläinen) sekä japanilainen näppäiltävä kielisoitin koto (Eva Alkula). Miten koto tuli mukaan?
”Olen ollut Japanissa useamman kerran ja maan kulttuuri kiinnostaa. Koto on runollinen soitin, joka luo oman intiimin maailmansa ja sopii hyvin yhteen ihmisäänen kanssa. Lisäksi sen kanssa syntyy mikrointervallisia sävyjä.”
Monissa Livorsin teoksissa on herkkää, pienten eleiden ja vivahteiden ilmaisua. Sellaista on MEDUSAssakin, mutta mukana on myös terävämpiä särmiä ja aggressiivisuutta, esimerkiksi II osan Caravaggion murhayrityksessä sekä III osassa Medusan synnytyskohtauksessa.
”Aiheen kautta mukaan on tullut uusia puolia musiikkiini”, toteaa Livorsi.
Kimmo Korhonen
