Tove Janssonin persoona pääsee toisen kerran oopperalavalle, kun Uljas Pulkkiksen säveltämä Tove Teuvalla saa kantaesityksensä osana Korsholman musiikkijuhlien ohjelmistoa.
Tammikuun puolivälissä 1950 eteläpohjalaisen Teuvan kirkko vuodelta 1863 tuhoutui öisessä tulipalossa. Kuntalaisille isku oli raju, mutta kunnan väki ei kauaa aikaillut uuden kirkon kanssa, ja sellainen valmistui jo 1953. Arkkitehdiksi oli valittu Elsi Borg, joka puolestaan valitsi alttaritaulun tekijäksi Tove Janssonin ja tämä taas sen aiheeksi Jeesuksen vertauksen Kymmenen neitsyttä. Teuvan kirkkoa onkin joskus kutsuttu ”naisten kirkoksi”.
Tapahtumasarja on kaunis ja lohdullinen, mutta onko siitä oopperan aiheeksi?
”Sitä minä ja libretisti Gunilla Hemming aluksi ihmettelimme, kun meidät pyydettiin mukaan hankkeeseen. Mutta kun aloimme kunnolla perehtyä aiheeseen, se alkoikin tuntua todella kiinnostavalta ja inspiroivalta.”
Näin kertoo säveltäjä Uljas Pulkkis (s. 1975), jonka uusi ooppera Tove Teuvalla (2023–24) saa ensi-iltansa autenttisella paikalla Teuvan kirkossa 3. elokuuta. Teoksen ohjaa Jorma Uotinen, ja Vaasan kaupunginorkesteria johtaa Anna-Maria Helsing. Solisteina ovat Mia Heikkinen, Johanna Rusanen, Elli Vallinoja, Tuomas Miettola, Niklas Spångberg, Minna-Sisko Mutanen ja Mika Nikander.
Tove Teuvalla on osa Korsholman Musiikkijuhlien ohjelmistoa, ja sen ideoijana on ollut Teuvalaisen Kulttuurin Tuki ry:n puheenjohtaja Erkki Hakala. Esityksiä on kaikkiaan kuusi, ja hanke on herättänyt suurta kiinnostusta. Ensimmäiset neljä esitystä loppuunmyytiin nopeassa tahdissa, mutta teokselle saatiin kaksi esitystä lisää.
Kun ideaa ehdotettiin Pulkkikselle, hänen oli sikäli helppo suostua, että ooppera on aina ollut hänelle läheinen sävellysmuoto:
”Ooppera on nuoruudesta lähtien ollut suosikkilajini, ja kasvoin musiikkiin oopperoita kuunnellen. Nyt seitsemän oopperan jälkeen alkaa olla jo jonkinlainen käsitys, miten oopperaa sävelletään: miten sen sävellystyö tapahtuu, mistä kohtaa aloittaa, miten sen hahmottaa ja miten kokonaismuodon saa toimivaksi.”
Gunilla Hemming on tunnettu aiemmin varsinkin kuunnelmien ja näytelmien kirjoittajana, mutta hän on kunnostautunut myös libretistinä. Hänen käsialaansa on muun muassa Sebastian Fagerlundin Höstsonaten-oopperan teksti.
Pulkkis kiittää vuolaasti Hemmingiä:
”Hän on todella hyvä libretisti. Joskus librettoa joutuu vääntämään monta kertaa uudelleen ja uudelleen, mutta tähän tehtiin vain pieniä muutoksia, jollaisia aina tulee, kun musiikillinen ilmaisu vaatii muutoksia tekstiin. Gunilla on tehnyt librettoja aiemminkin ja tuntee musiikkia.”
Tove Janssonin saapuminen Teuvalle loi monia aiheita, joita teoksessa voi käsitellä: vanhan korvaaminen uudella, ruotsinkielisen taiteilijan oleskelu suomenkielisessä kunnassa ja ystävystyminen suomenkielisen työmiehen kanssa sekä heidän keskustelunsa kipeistä salaisuuksista. Ooppera onkin kaksikielinen.
”Koin oopperan heti hirveän henkilövetoiseksi, mistä itse pidän”, kertoo Pulkkis. ”Alussahan yleisö ei tunne kuin Toven, tunnetun taiteilijan, ja hänen persoonansa – eloisa ja vähän ronski suomenruotsalainen nainen, joka on kiinnostunut naisista – on jo sinänsä kiinnostava. Oopperan kuluessa muidenkin persoonat alkavat hiljakseen aueta: miten kirkkoherra alkaa hiljaa pehmetä, miten Erland Luoma ei täysin pysty hallitsemaan rooliaan maalauksen mesenaattina ja miten jokaisesta henkilöstä paljastuu jotain uutta.”
Tove Jansson on ollut vahvasti esillä viime aikoina. Hänen merkityksensä kuvataiteilijana ja kirjailijana on nostettu kunnolla esiin suosittujen Muumi-kirjojen varjosta. Tämän uuden kiinnostuksen merkkejä ovat myös Zaida Bergrothin hieno elokuva Tove (2020) ja Heta Ahon kamariooppera Tove J (2022).
Oopperassa eletään vuotta 1953. Se oli jälleenrakennuksen aikaa ja nousukautta suomalaisessa yhteiskunnassa. Edellisenä vuonna sotakorvaukset oli saatu maksetuksi ja maassa oli pidetty olympialaiset. Ajankohta on mukana myös Pulkkiksen oopperassa.
”Oopperassa on prologi, jossa vanha kirkko tuhoutuu, ja sävelsin sen ikään kuin sodaksi. Alku on aika hurja, ja kun sitten tullaan vuoteen 1953, tunnelma vaihtuu kuin taikaiskusta. Näin saimme libretistin kanssa teokseen dramaattisen alun.”
Tove Teuvalla on sikälikin kiinnostava teos, että se esitetään autenttisella paikalla, samassa tilassa, johon sen tapahtumatkin sijoittuvat. Toisaalta tila ei ole musiikille aivan helppo, sillä se on kirkkosalien tapaan kaikuisa.
”Kun ensimmäisen kerran kuulin salissa Mika Nikanderin laulua, se kuulosti todella suurelta. Olen pyrkinyt ottamaan akustiikan huomioon musiikissa, esimerkiksi käyttämällä paljon pizzicatoja. Ja siinä oopperan kuluessa se alttaritaulukin paljastetaan”, Pulkkis kertoo.
Kimmo Korhonen
