sunnuntai helmikuu 5. 2023

Tenorisaksofoni ja viulu yhteisellä matkalla

Esa Pietilä viihtyy jazzin ja nykymusiikin välimaastossa. © Heikki Tuuli

”Minulla on samoja elementtejä mukana sekä improvisoiduissa esityksissä että sävelletyissä teoksissa, enkä halua teosteni kuulostavan vain jazzilta tai vain nykymusiikilta”, kertoo molemmissa genreissä kotonaan oleva Esa Pietilä. Hänen uusi kaksoiskonserttonsa viululle ja saksofonille kuullaan Jyväskylässä.

 

Mietittiin kerran Pekka Kuusiston kanssa, voitaisiinko tehdä jotain yhdessä. Pekka tykkää soittaa Ligetin viulukonserttoa, joka on aivan huikea teos, ja ehdotti, että tekisin sille sisarkonserton. Siitä teoksen sävellysprosessi alkoi.”

Näistä Esa Pietilän (s. 1964) tenorisaksofonille, viululle ja orkesterille sävelletyn kaksoiskonserton Kairos Ludus syntyvirikkeistä on kulunut jo kymmenkunta vuotta. Pitkälle ajalle venyneen sävellysprosessin tuloksena partituuriin on merkitty valmistumisvuosiksi 2013–22, ja nyt teos saa vihdoin kantaesityksensä Jyväskylä Sinfonian konsertissa 14. joulukuuta. Pietilä on itse tenorisaksofonin varressa, Pekka Kuusisto viulistina, ja orkesteria johtaa sveitsiläis-australialainen Elena Schwarz, joka tunnetaan kaiken muun ohella ahkerana uuden musiikin tulkitsijana.

Kaikkia kuluneita vuosia Pietilä ei ole konserton parissa viettänyt. Teoksen valmistuminen on venynyt osin Pekka Kuusiston kiireisen aikataulun vuoksi ja osin siksi, että Pietilä on näinä vuosina säveltänyt jatkuvasti muita teoksia. Jyväskylä Sinfonia korvamerkitsi jo varhain teoksen omille listoilleen. Se ehdittiin jo kertaalleen ilmoittaa kantaesitettäväksi 2022 helmikuussa, mutta sillä kertaa korona peruutti esityksen.

”Joskus pitkä syntyaika voi olla hankala, eikä esimerkiksi saa työhön kunnon driveä päälle, mutta tässä tapauksessa en kokenut sitä ongelmaksi”, Pietilä kertoo. ”Alussa oli intensiivinen sävellysvaihe, ja suurin osa teoksesta oli valmiina jo reilun vuoden kuluttua. Oli aikaa tehdä teosta rauhassa, miettiä orkestrointia, väriasioita ja yksityiskohtia.”

Pekka Kuusiston kaikkea pelkäämätön taiteilijaprofiili oli keskeinen tekijä teoksen taustalla. ”Viuluosuus on nimenomaan Pekalle tehty”, Pietilä kertoo. ”Ei tarvinnut sävellystyössä murehtia teknisiä rajoituksia, ja sai kirjoittaa vähän rohkeammin.”

Pekka Kuusiston kaikkea pelkäämätön taiteilijaprofiili oli keskeinen tekijä Esa Pietilän teoksen taustalla. © Felix Broede

Tenorisaksofoni ja viulu ovat poikkeuksellinen, ellei peräti ainutlaatuinen solistiyhdistelmä. Onko sitä vaikea kontrolloida esimerkiksi balanssin suhteen?

”Onhan se haastava yhdistelmä. Saksofoni ja viulu soivat kuitenkin hyvin yhdessä, ja kyllä viulustakin löytyy voimaa, kun käytetään moniotteita ja muita runsaampia ilmaisukeinoja. Ja vaikka tenorisaksofonissa on voimaa, mukana on myös herkempiä sävyjä, erikoistekniikoita kuten multifoneja ja väriasioita.”

Kyseessä on laaja, suunnilleen puolituntinen teos, jonka viisi osaa soitetaan tauoitta yhteen. ”Osien välillä on transformaatioita osasta toiseen. Kun yksi asia päättyy, on toinen asia jo alkanut itää. Osien sisällä on lisäksi eriluonteisia alaosioita ja interludioita.”

”Onhan se eläväinen kappale. Se muuntuilee aika paljon, mutta samaa tematiikkaa on varioituen mukana eri osissa. Koen, että tässä on kyse eräänlaisesta tarinankerronnasta tai matkasta. Solistit käyvät teoksen aikana monenlaisissa paikoissa.”

Entä teoksen nimi?

”Kreikan kielen Kairos tarkoittaa nyt-hetkeä erotuksena tavanomaiseen ajankulumiseen viittaavasta Kronoksesta, ja latinankielen Ludus viittaa antiikin gladiaattorikouluun”, Pietilä kertoo.

Pietilä tunnetaan armoitettuna improvisoijana, onpa sitten kyse sooloesiintymisistä, soittamisesta yhdessä niin ikään huikeana improvisoijana tunnetun urkuri Pétur Sakarin kanssa tai esiintymisistä vapaata improvisointia harjoittavan Liberty Ship -yhtyeen kanssa. Myös kaksoiskonsertossa on tilaa improvisoinnille, joka kuuluu Pekka Kuusistonkin vahvuuksiin.

”Aluksi ajattelin, että konsertossa olisi ollut enemmänkin improvisointia, ja punnitsin paljon, mikä on kirjoitetun ja improvisoidun suhde soolostemmoissa. Poistin sitten improvisointia jonkin verran, jotta muutkin kuin Pekka voisivat soittaa kappaletta. Teoksessa on Interludio-jaksoja, joissa tulkitsijat voivat valita joko valmiiksi kirjoitetun tai improvisoinnin väliltä, ja teoksen lopulla on pääkadenssi, jossa solistit improvisoivat muutamien annettujen lyhyiden motiivien pohjalta.”

Improvisaatio tuo useimmille mieleen jazzin, ja Pietilääkin on usein luonnehdittu muusikoksi, joka liikkuu sekä jazzin että nykymusiikin maailmoissa. Tämän kaltainen musiikinlajien erottelu ja lokerointi ei kuitenkaan miellytä häntä, sillä hänen musiikissaan on kyse kokonaisvaltaisesta musiikillisesta synteesistä sekä pitkällä aikavälillä muodostuneesta taiteellisesta kehittymisestä ja ilmaisun evoluutiosta.

”Olen sekä improvisoija että säveltäjä, ja nämä molemmat aktiviteetit tarjoavat impulsseja toisilleen. Minulla on samoja elementtejä mukana sekä improvisoiduissa esityksissä että sävelletyissä teoksissa, enkä edes halua teosteni kuulostavan vain jazzilta tai vain nykymusiikilta.”

Perinteiset ajatusmallit kuitenkin istuvat niin tiukassa, että kun on joskus soittanut jazzia, niin joidenkin tahojen mielestä on aina jazz-muusikko. Tällaisesta leimasta on taiteeni jo ajat sitten ajanut ulos. Me elämme nykyisin jo sellaisessa maailmassa, jossa tällainen laaja-alaisempi säveltäjä- tai taiteilijakuva ei ole enää niin epätavallista.”

Kimmo Korhonen

KANTAESITYKSIÄ