Kymmenvuotisjuhliaan viettänyt Music Finland jakoi joulukuussa seitsemättä kertaa Musiikkivientipalkinnon, joka osui nyt ensimmäistä kertaa taidemusiikin alalla vaikuttavalle taholle, Fennica Gehrman -kustantamoon. Erinomainen valinta. Voi tosin kysyä, miksi vasta nyt. Työ populaarimusiikin parissa on ollut kuudesti peräkkäin huomionarvoisempaa kuin klassisen. Ne toimivat eri pohjalta – taidemusiikin vienti vaatii paljon pidempää perspektiiviä. ”Kvartaalimme on 25 vuotta”, valaisi Henna Salmela Fennica Gehrmanista palkintoa jaettaessa. Kuvaavaa on, että Suomen ylivoimaisesti suurin tekijänoikeuskorvausten saaja on yhä Jean Sibeliuksen perikunta.
Musiikkiviennin arvo on kymmenessä vuodessa kasvanut 33,1 miljoonasta 85,6 miljoonaan euroon, eikä kehityksestä kukaan voine muuta kuin iloita. Se on muusikoiden kasvaneiden taitojen ansiota, mutta Music Finlandin tapainen työntöapua artisteille tarjoava taho ei varmaankaan ole pahitteeksi. Sekin sangen todennäköinen mahdollisuus on vain nieltävä, että kansainvälisen menestyksen pariin pääsevät vaihtavat ulkomaisiin kustantamoihin ja levyfirmoihin. Asiassa ei voi laskea pelkästään maahan virtaavia tuloja, koska kyse on myös kulttuurista, ei vain liiketoiminnasta. Bisnesvetoinen ajattelu tuntuu joskus vallanneen liikaakin alan organisaatioiden puheita.
Klassiset muusikot ovat perinteisesti löytäneet tiensä maailmalle itse, mutta agentuuriportaan vahvistamiseen kannattaisi silti panostaa. Erityisesti apua tarvitsisivat laulajat, jotka alkavat olla jo pulassa kilpailun kiristyessä ja kotimaisten työpaikkojen huvetessa. Historia on osoittanut, millainen voimavara ulkomailla uraa tekevät taiteilijat Suomelle ovat. Esimerkiksi kapellimestarit ovat suomalaisen musiikin parhaita viejiä. Eivät he silti sitä kotiseuturakkauden vuoksi suosi vaan siksi, että se sattuu olemaan hyvää musiikkia. Laatukriteerit ovat aina kaiken a ja o.
Olen sitä mieltä, että aina kun puhutaan kulttuuriviennistä, olisi puhuttava myös kulttuurituonnista, sillä ne tarvitsevat toisiaan. Pelkkä pr- ja myyntityö ei riitä, vaan tarvitaan luontevaa kanssakäymistä ja yhteyksien luontia. Paljon informaatiota kulkee taiteilijoiden kesken suusta suuhun. Kansainvälisen verkostoitumisen mahdollisuus olisi oltava jo arjen työssä, ei vain jossain messuilla ja vientitapahtumissa. Mitä enemmän kohtaamisia on ja instituutiot ja festivaalit linkittyvät maailmalle yhteistuotannoin, sitä enemmän hyötyy suomalainen taiteilija.
Sinfoniaorkestereita ei voi syyttää kansainvälisyyden puutteesta. Itsekin sen hyörinässä toimivilla ylikapellimestareilla on hyvät tiedot parhaista vierailijoista, ja muusikkokuntakin alkaa saada mukavasti väriä. Se kuuluu myös tasossa. Samoin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansainvälistyminen on oikeaa kehitystä. Resitaalien ja kamarimusiikin alalla tuontiorganisaation puute on kuitenkin suuri ongelma. Festivaaleilla alat kukoistavat, mutta talvisaikaan juuri kukaan ei pysty tuomaan tänne esimerkiksi ulkomaisia jousikvartetteja. Uusia ideoita ja yritystä on kuitenkin luvassa – siitä lisää tämän lehden artikkelissamme. Hyvää ja musiikintäyteistä uutta vuotta!
Harri Kuusisaari
