Eläköön monikulttuurisuus!

[td_block_ad_box spot_id=”custom_ad_4″]Elokuun Rondo meni painoon jo ennen kansanedustaja Olli Immosen monikulttuurisuutta vastustaneita lausuntoja, jotka saivat koko Suomen kavahtamaan ja kymmenettuhannet ihmiset osoittamaan mieltä avoimen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan yhteiskunnan puolesta. Samaa teemaa käsitellään myös lehdessämme – nimittäin musiikin näkökulmasta.

Kulttuuristen rajojen hämärtyminen ja vaikutteiden sekoittuminen muuttaa koko musiikkiperintöä ja identiteettiä, halusimmepa sitä tai emme. Tove Djupsjöbacka haastattelee artikkelissaan alan tutkijoita ja muualta Suomeen muuttaneita muusikoita. Käy ilmi, että kyse on paljosta muustakin kuin pelkästä musiikista – inhimillisen kommunikaation ja keskinäisen kuuntelemisen tavoista. Monikulttuurisuus on rikkaus niin taiteessa kuin yhteiskunnassakin.

Slummista sinfoniaorkesteriin

Kontrabasisti Henrica Fagerlund soitti kesäkuussa Nairobin sinfoniaorkesterissa ja tutustui uraauurtavaan slummien musiikkikouluun, joka kantaa venezuelalaisen esikuvansa mukaisesti nimeä El Sistema Kenya. Hän kertoo Rondon lukijoille kokemuksistaan slummien lasten ja afrikkalaisten muusikoiden parissa: alkeellisissakin olosuhteissa voi saada aikaan ihmeitä, ja musiikilla todella voi parantaa maailmaa ja antaa ihmisille iloa ja toivoa!

Kontratenorit toivat roolileikit oopperaan

Kontratenorien viimeaikainen buumi ja tason nousu on mahdollistanut kastraattilaulajien perinnön elvyttämisen uudella ja tuoreella tavalla. Rondo kävi Versailles’ssa katsomassa Leonardo Vincin Catone in Utica -oopperan, joka oli tehty barokin ajan roomalaiseen tapaan: miehet vastasivat myös naisten rooleista. Tulos ei silti ollut pelkkää drag-pelleilyä vaan toimivaa draamaa ja virtuoosista musisointia kautta linjan. ”Ei kastraattien taiteessa ollut juuri mitään sellaista, mitä nykyaikainen kontratenori ei voisi tehdä”, uskoo esityksessä mukana ollut ja tuotannosta vastannut kontratenori Max Emanuel Cencic.

Kuivahtaako oopperabuumi?

Helsingin juhlaviikkojen väistyvä johtaja Erik Söderblom on tuonut viimeisille festivaaleilleen suuren Kiina-teeman lisäksi kolmen suomalaista uutta nykyoopperaa. Niiden säveltäjinä ovat Antti Auvinen, Lotta Wennäkoski ja Juha T. Koskinen. Tällä ”testamentilla” Söderblom haluaa kiinnittää huomion uuden oopperataiteen paradoksaaliseen tilaan: vaikka säveltäjät ovat siitä kiinnostuneita, tuotanto ja rahoitus pysyvät pahoina pullonkauloina. Hän ehdottaa Rondon haastattelussa perustettavaksi uutta esittävän taiteen säätiötä, jonka tehtävänä olisi kehittää poikkitaiteellista kenttää yli nykyisten lajilokerikkojen. Hän myös kritisoi Kansallisoopperaa siitä, että se on ottanut ”saksalaisen maakuntaoopperan” profiilin oman luomisen sijaan.

Jonathanin kuuma kesä

Elokuun lehtemme kansikuvassa komeilee 17-vuotias sellistilupaus Jonathan Roozeman, joka urakoi kesäkuussa 23 päivän Tshaikovski-kilpailun maratonin Pietarissa. Siellä hänelle heltisi finaalipaikka ja palkintosija. Jonathan kertoo haastattelussa kilpailukokemusten lisäksi myös ajatuksistaan musiikista, soittamisesta ja muusikoksi kehittymisestä.[td_block_ad_box spot_id=”custom_ad_3″][td_block_ad_box spot_id=”sidebar” spot_title=”Advertising”]

[td_block_slide autoplay=”” category_id=”” category_ids=”” tag_slug=”” autors_id=”” installed_post_types=”” sort=”random_posts” limit=”4″ offset=”” custom_title=”” custom_url=”” header_text_color=”” header_color=”” td_filter_default_txt=”All”] [td_block_ad_box spot_id=”sidebar” spot_title=”Advertising”]