RONDO ARVIOI Kirjat Sibeliuksen lampaanviulu

Sibeliuksen lampaanviulu

Sibeliuksen lampaanviulu
Sakari Ylivuori: Sibeliuksen lampaanviulu. Tarinoita sävelten takaa. Gummerus 2015. 173 s.

Sivupoluille eksymisestä ei voi syyttää Sakari Ylivuorta. Jean Sibelius Works – kokonaiseditiohankkeessa työskentelevän Ylivuoren kirjoittama Sibeliuksen lampaanviulu on kannesta kanteen napakkaa, aiheessa tiukasti pysyvää tekstiä.

Teoksessa kerrotaan Sibeliuksen sävellyksiin liittyviä tarinoita ja anekdootteja. Esiin pääsevät etenkin kuorolaulut ja muu pienimuotoisempi musiikki: muun muassa Jääkärimarssin, Uudenmaan maakuntalaulun ja Finlandia-hymnin syntyvaiheisiin liittyvät sattumukset, kiistat ja kommellukset. Tekstikokoelman nimessä mainittu lampaanviulu sekä usein kuultu ilmaisu voileipäkappale, saavat tarinansa nekin.

Teoksen tarinat ovat tyyliltään asiallisia. Ylivuori keskittyy tietoon, ei löysään maalailuun. Tämä on hyvä asia, sillä kertomusten rehevöittäminen on vaikea laji, joka voi helposti epäonnistua. Tällaisenakin teos kuljettaa lukijan tapaamaan monia Sibeliuksen yhteistyökumppaneita ja muita ajan kulttuuripersoonia sekä faktoihin nojautuen aistimaan menneen ajan tunnelmia.

[td_block_ad_box spot_id=”sidebar” spot_title=””]
[td_block_ad_box spot_id=”custom_ad_4″ spot_title=””]

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version