perjantai toukokuu 10. 2024

Naiskuoro Välke ponnistaa nuorisokuoron vankalta pohjalta

  Pienen Oulaisten kaupungin kuoroelämä on vilkasta ja laadukasta. Tunnustustakin tulee: Naiskuoro Välke nimitettiin maaliskuussa vuoden 2015 Suomen kuoroksi. Tunnustuksen antoi Sulasoliin kuuluva Suomen Naiskuoroliitto.  – Välke sai alkunsa johtamani, maineikkaan Oulaisten nuorisokuoron 35-vuotisjuhlissa vajaat kymmenen vuotta sitten, kertoo musiikkineuvos Tapani Tirilä. – Juhliin oli kutsuttu kaikki entiset nuorisokuorolaiset, noin kolmesataa henkeä ympäri Suomen. Kaikki eivät toki päässeet mukaan, mutta jälleennäkemisen riemussa kuorolaisten keskuudessa syntyi ajatus naiskuoron perustamisesta. Tirilä pitää erityisen hyvänä lähtökohtana sitä, että […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

tieto ja taito