Kuinka moni Suomessa tietää, että Ristiinan Sattilaan on perustettu 1984 tähän päivään asti y htäjaksoisesti toiminut freelance-lauluopetusstudio?   Studion perustaja, laulupedagogi Lauri Leinonen (s. 1936) on kotosin Kestilästä, Leiviskänrannan kylän 12-lapsisesta perheestä. Onnenkantamoinen vei Leinosen lapsuuden niukoista oloista maailmalle, kun hän pääsi esiintymään valtionvieraille Saksasta. Nämä kysyivät, kuinka poika ei opiskele musiikkia ja järjestivät koelaulun saksalaisprofessorille.  60-luvulla ulkomaille lähtö Pohjanmaalta oli tavatonta! Kotikylillä irvailtiin, että ei poika sinne asti kyllä pääse, mutta koelaulu onnistui. […]
Edellinen artikkeliTawastia Sinfonia -orkesterilla ensikonsertti Hämeenlinnassa
Seuraava artikkeliVantaan Viihdeorkesteri viettää syntymäpäiviä Musiikkitalossa