
Turun filharmonikot vierailivat Helsingin Musiikkitalossa 18. marraskuuta ja soittivat, solistinumeroa lukuun ottamatta, saman ohjelman uudessa kotisalissaan Fuugassa seuraavana iltana. Syntyi houkuttelevan herkullinen tilaisuus kuuntelukokemuksien vertailuun, ja siihenpä tartuin.
Konsertin kuulemiseen vaikuttavat kovin monet eri tekijät alkaen kuulijan omasta kuulosta, sen tarkkuudesta ja kyvystä aistia eri taajuuksia ja sulattaa niitä yhteen. Niinpä mielipiteeni ovat täysin subjektiivisia, ilman yritystäkään toimia akustiikka-asiantuntijana kertomassa objektiivista totuutta.
Heti alkuun kehun kapellimestari Kevin John Edusein: mikä kyky musiikille syttymiseen ja soittajiston sytyttämiseen sekä luomaan dramaattisten painotusten ja suvantopaikkojen luontevaa vuorottelua. Hän toi musiikin kudoksista esiin hienoja, ei läheskään aina esille tuotuja yksityiskohtia ja antoi kauniisti tilaa monille hienoille orkesterisoitinten sooloille.
Odotin kiihkeästi ensimmäisiä Fuugassa kuulemiani tahteja: Dora Pejačevićin Alkusoitto räjähti alkufortissimoonsa muhevan syleilevästi, kun Musiikkitalossa olin kokenut Turun orkesterin soinnin teoksen alun jotenkin kapean kireäksi. Tällaista en ole tuntenut saliin tottuneiden kotiorkestereiden, RSO:n ja HKO:n konserteissa.
Loistava Minami Yoshida tulkitsi Helsingissä Max Bruchin Skottilaisen fantasian, Turussa Jean Sibeliuksen viulukonserton. Ero viulun äänen kantavuudessa oli varsin suuri: Musiikkitalossa Bruchin teos jäi kokonaisuutenakin jotenkin vaisuksi ja Stradivariuksen ääni kumman ohueksi, kun Sibeliuksen konsertto Fuugassa hehkui alusta asti lämpöä kaikissa nyansseissaan. Melkein kuin Yoshidan käsissä olisi ollut eri viulu.
Konsertto alkoi ihanan hiljaisesti väreillen; viulun ääni hiipi sisään kuin ujo keiju aamuautereesta. Jatkossa mietin, onko orkesteri vaarassa intoutua salin anteliaasta soivuudesta liikaakin. Tässä salissa ei nimittäin tarvitse tippaakaan forseerata kunnon forten aikaansaamiseksi. Solistin tulkinta ei kuitenkaan koskaan ollut vaarassa jäädä orkesterin varjoon.
Yoshida, joka nykyään kuuluu Berliinin filharmonikkojen ykkösviulusektioon, laulatti viuluaan puhtaan linjakkaasti, rohkeasti nyansoiden ja virtuoosipaikat, myös finaalissa, jossa tapahtui pieni epäonnen hetki, lähestulkoon rikkeittä. Nyt ei tavoiteltu nopeusennätyksiä, vaan musiikki sai sykkiä jäntevänä kohti komeaa loppuhuipennusta.
Zoltan Kodályn Háry Janos -sarja on kekseliäs ja riemukas orkesterisatu sankarihusaarin mielikuvituksellisista menestyksistä sekä sota- että naisrintamalla. Se perustuu oopperaksikin kutsuttuun laulunäytelmään, joka hauskutti yleisöä Kansallisoopperassa 1960-luvulla. Väkevän kekseliäästi orkestroitu unkarilaisuuden ylistysteos tarjosi todellista desibelikylpyä! Se on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, myös pähkähullua huumoria mojovasta alkuaivastuksesta lähtien, ja Edukein ote toi kaikki nämä ominaisuudet värikkäästi esiin. Hulluttelun keskellä soi kansanlaulu, Kodályn sovittamana kuorolaulunakin tuttu Tiszán innen, Dunán túl, kuin lumoava pustan yömaiseman kuvaus. Osa tarjoaa mahdollisuuden loistaa pienissä sooloissa: kiitos oboisti Takuya Takashima ja alttoviulisti Alexander Postdniakovas öisen pehmeyden suloisesta värittämisestä. Cimbalomin helähdykset viimeistelivät aidon tunnelman, ja cimbalomia kuultiin lisää czrdasmaisen pippurisessa Intermezzo-osassa.
Edukei ja orkesteri läväyttivät pilapiirrrosmaisen huumorin hersyvimmilleen taistelukuvauksessa, jossa Háry Janos yksin voittaa koko Napoleonin armeijan. Tätä melskettä oli kyllä hauska kuulla, samoin finaalissa trumpettifanfaarein kuorrutettuja juhlallisuuksia Wienin hovissa. Kiirehtimisen vaara vaani tätä mukaansatempaavaa jubileeraamista, Turussa vähemmän kuin Helsingissä.
Jos on Háry János melkoinen velikulta, sitä on myös Till Eulenspiegel, narrimainen irvileuka, jonka elämästä Richard Strauss on luonut räväkän sävelrunon. Näiden teosten seuraan voisi kuulua myös Matti Heinisen säveltämä kuvaus parooni von Münchausenin uskomattomista seikkailuista.
Till Eulenspiegelin iloiset kepposet alkoi hemaisevan makeasti soivalla jousijohdannolla, josta Hannes Kaukorannan esittelemä Tilliä luonnehtiva kimurantti cornoteema ponnahti komeana ja rikkeettä esiin.
Myös tässä teoksessa Edukei päästi härnäävän ja virnuilevan huumorin valloilleen. Till säikyttelee, härnää ja herjaa kanssakulkijoitaan, ja sitä kuvailevat puhaltimien karaktäärisesti huikkailevat pikku repliikit. Niiden tehoa Edukei ei todellakaan säästellyt: böö, huu ja hähää puskivat kudoksesta riemastuttavasti esiin. Kiitos erityisesti Henna Jämsällle Es-klarinetin mainiosti kiekuvista ja kirkuvista repliikeistä.
Ero Musiikkitalon ja Fuugan akustiikassa ilmeni myös pienessä viulusoolossa: konserttimestari Philip Zukermanin soittimen ääni jäi Helsingissä kovin kapoiseksi, mutta soi Fuugassa aivan toisin.
Kuvailevaa sadunkerrontaa oli myös Tillin hissun kissun hiippailussa kujeesta toiseen, kunnes koittaa lorun loppu. Papin irvokas pilkkaaminen vie Tillin hirsipuuhun. Viimeiset vinkaisut – ja niin pakenee henki ruumiista. Mutta henki jää häilymään ihmisten mielissä ja muistoissa, teos päättyy viehkoon epilogiin ennen loppuräiskähdystä.
Konsertin ohjelma oli erinomaisesti suunniteltu kertomaan uuden salin ominaisuuksista mahdollisimman monipuolisesti ja värikkäästi. Sen nimi ”Syleilevä sointi” ei ollut yhtään liioiteltu, ja Kevin John Edukei oli aivan erinomainen mies saattelemaan yleisön tämän soinnin syliin.
Oliko kaikki kauniissa talossa ja salissa silkkaa auvoa? Ei. Pahin epäkohta on toimimaton vaatenaulakko – lastentauteja varmaan, mutta naulakkohenkilökuntaa on liian vähän, ja yleisö ei osaa jonottaa takkejaan oikealla kohdalla. Hissien vähyys ja pienuus on valitettavaa. Portaikot ovat pitkiä ja jyrkkiä, ikäihmisten osuus yleisössä silmiinpistävän suuri. Siinä melkoinen epäyhtälö.
Minun silmääni pistävät ihanasti kaareutuvien parviseinämien yllä olevat vaaleat putkikaiteet, jotka ovat kovin arkiset.
Nämä ovat pieniä negatiivisia huomioita suurten positiivisten tuntemusten rinnalla. Onnea, Turku!
Turun filharmoninen orkesteri TFO, kapellimestarina Kevin John Edusei, solistina Minami Yoshida, viulu. Pejačević, Sibelius, Kodály, R. Strauss. Turun musiikkitalo Fuuga 19.11.2026.

















