Arvio: Angela Hewitt, piano ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri Temppeliaukion kirkossa 23.2. Bach
Johann Sebastian Bachin musiikki on ollut kanadalaispianisti Angela Hewittin uran kulmakivi, ja hän on saavuttanut luonnollisesti virtaavalla, elegantilla ja läpikuultavalla soitollaan ideaalin kompromissin modernin flyygelin mahdollisuuksien ja tyylinmukaisuuden ihanteiden välille. Tanssillisuus ja laulavuus ovat Hewittin Bach-pianismin ydintä, ja molempiin hän sai sytykkeen jo lapsena kanttori-isältään ja balettiharrastuksestaan.
Samat tunnusmerkit, tanssillinen fraseeraus, soinnin rikkaus ja musisoinnin ilo ovat olleet aina myös Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin tunnusmerkkejä. Kun orkesteri kohtasi Angela Hewittin Bachin kuuden klaveerikonserton merkeissä, sitä voi luonnehtia deittikielisellä termillä perfect match.
Hewitt ja kamariorkesteri loivat täpötäyteen Temppeliaukion kirkkoon sellaista musisoinnin flowta, jota harvoin kokee. Heidän välilleen syntyi niin tiivis intuitiivinen kontakti, ettei kapellimestaria tarvittu. Pianisti johti flyygelin äärestä vain osien alut näyttäen, muuten kommunikaatio sujui herkästi kuunnellen ja reagoiden – kuin parhaissa kamarimusiikkiryhmissä. Tämä kuuntelun keskittynyt voima välittyi myös yleisöön.
Bachin kaikki cembalokonsertot ovat sovituksia muille soittimille sävelletyistä konsertoista, ja osin niiden alkuperä on hämärän peitossa. Angela Hewittin käsissä ne soivat kuitenkin niin idiomaattisesti, kirkkaasti solisten, hellästi laulaen ja koko ajan vaihtelevalla artikulaatiolla ja rytmisillä pulsseilla, ettei soitinkysymystä tullut edes ajatelleeksi.
Yleensä hän soittaa Faziolilla, mutta kun nyt sellaista ei ollut tarjolla, Steinway ajoi asian. Hewittillä on taito saada mutkikkainkin kontrapunktinen kudos hengittämään niin, ettei rytmis-melodinen noste häviä koskaan kuivaksi naputteluksi tai takomiseksi vaan säilyttää joka äänessä virtaavuutensa.
Joskus hänen Bach-levytyksiään, mm. Das Wohltemperierte Klavier -sarjaa kuunnellessani olen tullut miettineeksi, onko ote turhankin kevyttä pakahduttavien linjojen luomiseksi, mutta nyt tämä ei käväissytkään mielessä. Hänen sointiarsenaalinsa on vuosien varrella rikastunut, ja hän karakterisoi konserttojen ja osien erilaiset luonteet selkeästi.
Matka A-duuri- ja E-duuri-konserttojen italialaisesta, valoisasta virtuositeetista f-molli- ja etenkin d-molli-konserton synkempiin tuntoihin toteutui vaikuttavasti. F-molli-konserton ekspressiivinen voima kouraisi aiempien eleganssin ja säihkeen jälkeen. Kiinnitin huomiota romanttisiin lavennuksiin kadensseissa ja loppueleissä, eikä niissä ollut valittamista, kun ne olivat retorisia draaman keinoja eivätkä vain totuttua fraseologiaa.
Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on ollut suomalaisen barokkisoiton etulinjassa siitä lähtien, kun Juha Kangas toteutti Harnoncourt-vaikutteisia tyyli-ihanteitaan 1980-luvulla. Sen ajan soittajistosta enää muutama muusikko oli jäljellä, mutta henki ja tyyli ovat säilyneet. Orkesterin raikkaan musikanttinen perinne yhdistyneenä Bach-pianismin kuningattaren valoisaan energiaan tuotti hurmaavaa tulosta.
Harri Kuusisaari
