Eilen alkanut vanhan musiikin festivaali BRQ Vantaa ei ole lähtenyt teemoittamaan konserttejaan tai kehittelemään kullekin vuodelle yläotsikkoa. Sen sijaan se kerää Pyhä Laurin kirkon inspiroivaan ympäristöön kotimaisia vanhan musiikin huippuja sekä mielenkiintoisia kansainvälisiä vieraita ja antaa näiden esitellä hankkeitaan. Tuloksena on kenties sillisalaattimainen mutta aina hyvin tasokas vanhan musiikin runsaudensarvi, jossa kukin taiteilija tuo esiin työskentelynsä tämänhetkistä kärkeä.
Avauspäivän iltakonsertissa saksalainen basso Wolf Matthias Friedrich yhtyeineen tulkitsi sähköisesti 1600-luvun alkupuolen musiikkia. Keskiössä oli varhaisbarokin venetsialainen koulu, sitä Saksaan kuljettaneet säveltäjät sekä italialaisen tyylin saksalaiset perilliset. Suurimmaksi osaksi säveltäjänimet olivat Antonio Rigattin ja Sisto Reinan kaltaisia harvinaisuuksia; juhlavuosisäveltäjä Monteverdiltä oli vain yksi kappale, Schützin ja Buxtehuden sijaan kuultiin kantaatit Johann Rosenmülleriltä ja Johann Pachelbeliltä.
Laulajan sekä viulun, sinkin, fagotin ja continuo-urkujen voimin väläyteltiin varhaisbarokin muotojen vallattomuutta, koristelevan laulu- ja soitinmonodian keräytymistä soolomoteteiksi ja -kantaateiksi, laulua imitoiviksi soitincanzonoiksi ja virtuoottisiksi sonaateiksi. ”] Barokin palikat eivät ole vielä vakiintuneet, resitatiivia ja aariaa ei vielä ole: ilmaisu rimpuilee vapaina jaksoina kokonaan tekstin ehdoilla. Wolf Matthias Friedrich oli valinnut väkeviä hengellisiä lauluteoksia, joissa manauksenomaisesti pyydettiin Jumalalta voimaa.
Yhtye kierrätti jatkuvasti kokoonpanoja hyvin valikoidussa ohjelmassaan. Bruce Dickeyn sinkki, Steffano Rossin viulu ja Adrian Rovatkayn fagotti ryhmittyivät erilaisiin rooleihin soolomoteteissa, joskus aktiivisina obligatostemmoina, joskus taustalta kaikuvina välirepliikkeinä. Aikakauden mielikuvituksekkaita soitinsonaatteja kaikuina kiirivine imitaatiorakenteineen oli mukana useita, ja kukin soitin urkuri Marcin Szelestiä myöten pääsi myös solistiseen valokeilaan – sinkkiä lukuunottamatta. Tämä oli sääli, sillä ensiluokkaista sinkinsoittoa pääsee kuulemaan hyvin harvoin, ja amerikkalaisguru Dickey lauloi soittimellaan silkkisen vokaalisesti kauniita ohenteita ja messa di voceja myöten. Muihin muusikoihin verrattuna hän oli kuitenkin huomattavan flegmaattinen, ja esimerkikksi Tarquinio Merulan riemukas kahden äänen Ciaccona jäi uneliaaksi.
Sen sijaan viulisti Rossi ja fagotisti Rovatkay pelasivat yhteen napakasti ja kiihdyttivät toisiaan rouheaan ilotulitukseen esimerkiksi Giovanni Picchin kahden äänen canzonassa. Molemmat olivat ensiluokkaisia vanhan musiikin instrumentalisteja. Etenkin Adrian Rovatkay teki vaikutuksen varhaisen fagotin soitollaan: hän ei tyytynyt jättäytymään vakaaksi bassolinjaksi, vaan paisutteli dynaamista skaalaansa ja röyhisteli estottomasti repliikeillään aivan kuten ekspressiivisessä varhaisbarokissa kuuluukin.
Myös basso Wolf Matthias Friedrich oli verraton tässä tyylissä, jota ei voi laulaa lineaarisesta vokaali-ihanteesta käsin: hän muutti jatkuvasti fokusta staattisista äänistä erittäin nopeisiin alukkeisiin ja kiihkeästi dramatisoituun tekstiin. Avarana kaikuva ja vaikuttavasti alaäänet nappaava bassosointi yhdistyi ilmaisun herkulliseen suoraviivaisuuteen. Oli tavallaan mukavaa, että käsiohjelmat loppuivat kesken: ilmapiiri rentoutui, kun Friedrich joutui juontamaan kappaleet ja hänen lämmin persoonansa tuli esiin.
Auli Särkiö-Pitkänen
BRQ Vantaa Festival: Pyhän Laurin kirkko 6.8. klo 19.30
Wolf Matthias Friedrich, basso
Bruce Dickey, sinkki
Steffano Rossi, viulu
Adrian Rovatkay, fagotti
Marcin Szelest, urut
Festivaali jatkuu 13.8. asti.
LUE MYÖS: ”Takaisin puheeseen” – Päivi Järviö kertoo 1600-luvun musiikin puhuvuudesta
