Silloin tällöin konsertoiva Uuden Ajan Ensemble pyrkii tarjoamaan nykymusiikin esittämismahdollisuuksia matalammalla kynnyksellä nuorille muusikoille. Ohjelmistoon valikoituu yleensä jo kantaesitettyä tuoretta musiikkia, jota Tapio von Boehmin johtama kokoonpano haluaa vakiinnuttaa. Tässä konsertissa kuultiin kuitenkin myös kantaesitys, vuonna 2011 perustetun ensemblen ensimmäinen. Ilkka von Boehmin – kapellimestarin vanhemman veljen – Penumbra-viulukonserton solistina esiintyi ensemblen ideoijiin kuulunut ja nykymusiikissa kunnostautunut Pasi Eerikäinen.
G18-salissa soitetussa konsertissa pääosassa oli komeasti ja energisesti soiva, orkestraalisiin mittasuhteisiin levenevä ensemblemusiikki. Ohjelmaa kehystivät Magnus Lindbergin kiihkeät, muhkeat sointirakennelmat, joiden voimallisuus sai kumppanikseen Sampo Haapamäen varhaisemman teoksen Signature hyperaktiivisen räiskyvyyden. Näille elementeille Ilkka von Boehmin valoa ja varjoa tutkiva konsertto tarjosi sopivan vastavoiman. ”]
Konserton otsikko tarkoittaa puolivarjoa, ja auringonpimennyksen, hämärän ja illan assosiaatioista oli kiertynyt esiin nokturnaalista, haaveilevaa musiikkia, joka välillä murtui kiivaaksi läikehdinnäksi tai taittui dramaattiseksi. Maalauksellisesta yötunnelmasta kumpusi myös ilmaisuvoimaisia paisutuksia ja levotonta kimallusta, joista Uuden Ajan Ensemblen nuoret muusikot ottivat kaiken irti. Pasi Eerikäinen herkutteli solistille kirjoitetuilla keijumaisilla efekteillä ja emotionaalisilla linjoilla.
Ilkka von Boehm käsittelee suurta ensembleä värikkäästi ja eheästi, ja konsertto loi vahvan tunnelmalatauksen. Sitä kuitenkin vaivasi elementtien laajuus. Staattinen ja monisanainen, viileästi etenevä ja sentimentaalisesti julistava, esimerkiksi soolokadenssissa kuluneenkin romanttiseksi äityvä ilmaisu kasautuivat liiallisuudeksi, joka sai kaipaamaan keskitystä. Teos olisi ehkä voinut seurata romanttisesti laulavia itujaan päättäväisemmin, tai karsia niitä.
G18-sali on jossain määrin liian pieni tämänkokoiselle yhtyeelle ja suurilla soinneilla nautiskelevalle musiikille. Kuulija oli kuin ammeen pohjalla, jossa musiikki peitti korvat. Toisaalta tämä oli myös konsertin vahvuus. Antavassa akustiikassa, jossa musiikki ympäröi kuulijan lähes liiallisella intensiteetillä, Uuden Ajan Ensemblen dynaamiset tulkinnat tulivat hyvin esiin. Tapio von Boehm johti harkituin, voimaperäisin liikkein halliten uhkeita sointiryppäitä komeasti.
Verevät soinnit, täyteläiset nousut ja notkeat diminuendot sytyttivät Lindbergin tekstuurit vaikuttavalla tavalla. Konsertin päätti Lindbergin Corrente (1992), joka tunnetaan paremmin orkesteriversionaan. Ensemble-Correntessa lyömäsoittimien osuus korostuu, ja pinta elää yksityiskohtaisemmin. Avausteoksena kuultiin Lindbergin Jubilees (2002), jonka nimi viittaa Pierre Boulezin 75-vuotisjuhliin. Kuusiosainen sarja syntyi alunperin pianoteoksena, jonka säveltäjä sovitti suurelle ensemblelle. Vaikka osat ovat miniatyyrimäisiä, niiden koristeellisuudessa on Lindbergin orkesterityylistä tuttu magmamainen voima ja sointivärien kohtalokkuus. Esittäjistö toi vaihtuvat tunnelmat esiin painokkaasti ja notkeasti.
Soinnin rehevyys vaihtui tiukaksi ja äärinopeaksi Haapamäen Signaturessa (2003), jossa musiikki tuntui säntäävän lähes uhkarohkealla mutta kaikkea muuta kuin hallitsemattomalla tavalla rajuun alamäkiajoon nopeutuksineen, hidastuksineen ja liukkaine kaarteineen. Teoksessa on ylenpalttistakin, itsekorostunutta dramatiikkaa, jonka hengästyttävyydessä muusikot olivat erinomaisesti läsnä. Signature on Haapamäen tuotannossa tärkeä teos, sillä se edustaa siirtymää neljäsosasävelaskelisiin maailmoihin, joihin säveltäjä on erityisesti perehtynyt: Signaturessa esiin nouseva mikrotonaalinen jakso voisi olla tuo otsikon mainitsema ”allekirjoitus”, joka enteilee säveltäjän tulevaa kädenjälkeä.
Auli Särkiö
G18-sali 17.1. klo 19
Uuden Ajan Ensemble, joht. Tapio von Boehm
Pasi Eerikäinen, viulu
Lindberg, Haapamäki, I. von Boehm
Konsertti kuultavissa Yle Radio 1:ssä 19.1. klo 19.03 ja myöhemmin Yle Areenassa
