Yksinkertainen ele muuttaa yllättävän paljon: kun konsertilla on esittäjän luoma teema, teokset eivät ole vain teoksia, niistä tulee viestejä. Kun saksalaisguru Hartmut Haenchen toi War & Peace -konseptinsa Helsingin kaupunginorkesterin eteen jo toista kertaa, aivot alkoivat heti raksuttaa: miksi Haenchen on valinnut juuri nämä teokset? Mitä hän haluaa niillä sanoa? Korvat avautuivat. Kamarimusiikissa yleiseksi käytännöksi muotoutunutta teemoittamista voisi sinfoniakonserteissa harrastaa selvästi enemmän. Se myös auttaisi perustelemaan paljon soitettua klassisromanttista kantaohjelmistoa.
Sitä paitsi näkökulman avulla tehostettu lähestymistapa tuottaa kiinnostavia tulkintoja, todisti Helsingin kaupunginorkesterin esitys. Jousisointi kiiri ylöspäin hanakasti, soitossa oli asennetta ja puhallinsooloissa sisältöä. Haenchen koki pikkulapsena Dresdenin tuhon ja myöhemmin DDR:n ajat. War & Peace -kiertueensa puitteissa hän esittää sotaan, ihmisoikeuksiin ja sananvapauteen liittyviä teoskokonaisuuksia. Kapellimestarin henkilökohtainen viitekehys puski musiikkiin suuntaan. Lisäksi Haenchenin vankka oopperakokemus kaarsi musiikilliset eleet väkeviksi lauseiksi, jotka päättyivät puolipisteisiin, huutomerkkeihin, kysymysmerkkeihin.
Kaikkia konsertin teoksia liikutti surumarssin askellus Mozartin Vapaamuurarien surumusiikista Brucknerin viidennen adagiovirtoihin. Vaikka avainteoksena oli Bohuslav Martinůn sävelruno Hitlerin murskaaman Lidicen tshekkikylän muistoksi, ahdistuksen sijaan iltaa hallitsi toivon ja lohdun valo. Kaikissa teoksissa suru aukesi rukouksiksi, joita koraaliaiheet kannattelivat. Vapaamuurarien surumusiikin ja Memorial to Lidiche -teoksen Haenchen soitti rohkeasti yhteen antaen Martinůn kyyneltyneiden sointupilareiden kohota orgaanisesti Mozartin sävelistä. Kiinnostava ja onnistunut ratkaisu yllätti yleisön. Martinůn orkesterimusiikkia kuulee Suomessa aniharvoin, ja HKO:n soinnin avautuessa varovaisen Mozartin jälkeen väreileväksi lauluksi esityksestä sukeutui elämys.
Brucknerin viides sinfonia kipuaa kohti taivaita kuin pyramidi, joka uutteran rakennustyön lomassa kaivertaa esiin elämän kirjon. Pienistä, ujoista eleistä kasvaa monumentaalisia teemoja, ja finaalissa kaikki ainekset sulautuvat jyliseväksi synteesiksi. Haenchenin käsissä ulkokohtainen mössö pysyi loitolla. Hän maalasi leveällä siveltimellä, mutta annosteli jatkuvasti mukaan myös rajuja aksentteja, iloa ja ilmavuutta. Kokonaisnäkemyksen ehdoilla etenevä johtaminen oli paikoin niin väljää, ettei orkesteri esimerkiksi scherzon myllerryksessä tahtonut pysyä perässä. Voimapuolena oli tunnelman intensiivisyys, ja HKO:n sointi ylsi monin paikoin parhaimmilleen, uljaaseen, maukkaaseen romanttisuuteen.
Auli Särkiö
Musiikkitalo 29.1. klo 19
Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Hartmut Haenchen
Mozart, Martinů, Bruckner
Istumapaikka: S-katsomo permannon keskellä
