Toukokuun Rondossakin aiheena olleet taiteelliset tohtorintutkinnot koostuvat tyypillisesti kirjallisesta osuudesta ja konserttisarjasta. Mutta millainen olisi näiden kombinaatio? Sibelius-Akatemiassa taiteellista jatkotutkintoaan valmistelevan Miika Hyytiäisen uutta teosta seuratessa tuli hymyilyttävällä tavalla tunne, että säveltäjä oli pilke silmäkulmassa keksinyt tehdä jotain tämänkaltaista. Tuore musiikkiteatteriteos Voice Box oli samalla kertaa säveltäjän kehittelemän uuden lauluäänen analyysiohjelman esittely, luentomuotoon puettu manifesti tekijän ajatuksista liittyen ihmisäänelle säveltämiseen sekä täysverinen esimerkki Hyytiäisen kokeellisesta musiikkiteatterista, jolle hän on omistanut säveltäjänuransa.
Uudenlainen, kokeellinen ooppera, jossa yhdistyvät kekseliäs esityksellisyys, monimediaalisuus ja erilaiset ilmaisun tekniikat, on Suomen maaperällä vielä vierasta, ja Hyytiäisen musiikkiteatteriteoksia onkin esitetty etupäässä Lontoossa ja Saksassa, jossa hän on myös opiskellut. Hyytiäisen teoksiin kuuluu esimerkiksi qr-koodeina latautuva mobiiliooppera You Are Here (2014) sekä 3D-videota ja -tulostusta sekä livesävellystä sisältävä Aikainen (2014). Toivottavasti esityksiä on jatkossa enemmän myös Suomessa.
Hyytiäinen nimittäin edustaa sellaista nykyooppera-asennetta, jota ei Suomessa juurikaan tavata. Se on älyllisesti stimuloivaa ja usein kutkuttavan humoristista uuden ajan esittävää taidetta, joka kytkeytyy saumattomasti ympäristömme ilmiöihin, kuten sosiaaliseen mediaan. Voice Box oli piripintojaan myöten täynnä kieli poskella -komiikkaa: se irvaili akateemisuudelle, sivalsi siekailematta oopperamaailman jäykkiä rakenteita ja revitteli sisäpiirivitseillä, kuten ooppera-aiheisilla nettimeemeillä ja ääniteoreetikoilla. ”] Tämä kaikki oli tehty tavalla, joka otti yleisön mukaan, ei sulkenut sitä ulos.
Oleellinen osa reseptiä oli rehevä itselle nauraminen: Mia Heikkinen, Jacintha Damström ja Maija Parko olivat lavalla samaan aikaan ylinäyteltyinä hahmoina ja omana itsenään, ja säveltäjä itse häälyi läsnä tekstissä ja videoissa. Avainlauseelta tuntui säveltäjän käsiohjelmaan kirjaama toteamus: ”[V]oisi sanoa, että teen musiikkiteatteria aivan samoin kuin tein jo viisivuotiaana. Leikkikaverit ovat tällä kertaa lihaa ja verta. Voi pojat, miten paljon kiinnostavampia äänen alueita fyysisillä leikkikavereilla onkaan!” Lopussa yleisökin yllytettiin yhteislauluun löytämään oma äänensä. Lavalla tapahtuvat asiat olivat avoin showcase työryhmän hykerryttävästä keskinäisestä energiasta, ei omaan illuusioonsa suljettu esitys – siinä ehkä keskeisin ero perinteiseen nykyoopperaan.
Kaiken lähtökohtana oli, kuten monissa Hyytiäisen teoksissa, tämän kiinnostus ihmisäänelle säveltämiseen. Esityksen yleisölle annettiin rooli sävellyksenopiskelijoina kuuntelemassa luentoa lauluäänelle säveltämisestä. Luennoitsijan roolissa toimi professori M.H., joka oli samalla kertaa eräänlainen säveltäjän alter ego ja sopraano Mia Heikkinen, Voice Box -sävellysprojektin koehenkilö ja Hyytiäisen tutkimuskohde. Itsetietoisen happeningin, sketsiviihteen ja ääni-ilottelun tahdittamana esitys kritisoi riemukkaasti oopperalaulajia lokeroivaa fakkijärjestelmää ja ääntä idealisoivaa bel canto -teoriaa. Se oli ylistys luovien ihmisten monimuotoisuudelle: ”koloratuurisopraano” Heikkinen leikitteli kaikilla äänensä elementeillä, Jacintha Damström sulautti yhteen osaamisensa huilistina, klassisena laulajana ja sirkustaiteilijana, ja Steinwayn sijaan pianisti Maija Parko puuhaili laajan syntetisaattori- ja sähkösoitinarsenaalin parissa.
Mutta miten lavalla voi käsitellä sävellysmetodeja tai fakkijärjestelmän ongelmallisuutta muuttumatta rutikuivaksi? Yhdistelemällä asioita tavalla, joka on mahdollista juuri vapaan musiikkiteatterin keinoin: oopperakonventioiden tukipylväät, kuten Rudolf Kloiberin klassikkokirja Handbuch der Oper, muuttuivat uskonnollisiksi opinkappaleiksi, joita palvottiin moniäänisesti messuten, ja Hyytiäisen sävellystyökaluksi kehittelemä Voice Map -ohjelma käytiin läpi parodioivan ostos-tv-mainoksen muodossa. Kuivuuden ja lapsekkaan hulluttelun jännite tuntui suorastaan ajavan työryhmää eteenpäin, eikä siihen voinut olla tempautumatta mukaan.
Yksi uuden musiikkiteatterin ominaispiirre on, etteivät libretto, musiikki ja lavatapahtumat asetu siististi omille riveilleen. Hyytiäinen vastasi itse teoksen kokonaisuudesta, jossa mikään elementti ei yrittänyt olla muuta kuin osa konseptia: Parkon niukat sähköurkusaundit olivat kuivakan humoristinen ympäristö Heikkisen englanninkielistä puhetta ja virtuoottista äänenkäyttöä vapaasti yhdistelevälle tekemiselle. Ajatus laatikoista sitoi hassuttelun napakaksi paketiksi: pahvilaatikot ja -rasiat toimivat lavaste-elementteinä, ”luentoja” rytmittävät diat olivat nekin laatikoita täynnä nuottiesimerkkejä ja videoleikkeitä, lopussa Heikkinen hajotti piñata-laatikon eleenä tasapäistäviä lokerointeja vastaan, ja esityspaikkana toimi tietysti Musiikkitalon Black Box -sali.
Auli Särkiö
Musiikkitalon Black Box 18.5. klo 19
Miika Hyytiäinen: Voice Box
Mia Heikkinen, laulu
Jacintha Damström, huilu, laulu ja akrobatia
Maija Parko, koskettimet
Esitys jatkaa kesäkuussa Venetsian Biennaleen osana Taideyliopiston ohjelmaa.
