Legendaarinen nuorten säveltäjien nykymusiikkiyhdistys Korvat auki ry on tänä syksynä juhlinut 40-vuotista taivaltaan. Viime vuosina ”Korvien” toiminta on ollut yhä monipuolisempaa kantaaottavien tempauksien, improvisaation ja monitaiteisuuden merkeissä, ja jäsenistössä näkyy nuorten säveltäjien kansainvälisyys ja liikkuvuus. Juhlavuosiohjelmaan kuului muun muassa fagotisti-säveltäjä Johnny Reinhardin kolmen konsertin vierailu elokuussa, ja syksyn päätteeksi yhdistys tarjosi eilen konsertin luottokumppaninsa NYKY Ensemblen kanssa. Viimeksi mainittu on Sibelius-Akatemian nykymusiikkifoorumi, joka oli nyt suunnittelut Korvat auki ry:n kanssa kamarimusiikin olemusta tutkiskelevan illan. Mukaan oli valittu jäsensäveltäjiltä kimppu lyhyitä teoksia, jotka eri tavoin havainnollistivat kamarimusiikillisuutta nykymusiikissa.
Mitenkään erikoinen näkökulma ei toki ollut, sillä kamarimusiikilla on iso rooli nykymusiikkikentällä ja muusikot tilaavat sitä ahkerasti. Tämän ”Intiimin nykykamarin” tarkoituksena oli herätellä yhteyksiä menneiden vuosisatojen salonkeihin ja musiikillisiin illanviettoihin ja syventyä siihen, mitä intiimiyden, vuorovaikutuksen ja pienimuotoisuuden elementit merkitsevät nykysäveltäjille. ”]
Lavaa hallitsivat ne soittimet, jotka perinteisessä kamarirepertuaarissa eivät pääse esiin. Fagotin äänimaailmaan vei Mioko Yokoyaman minimalistishenkisesti vierivä monologi Journey in unawareness Arvid Larssonin esittämänä, ja Itzam Zapatan Camera obscura harmonikalle, pasuunalle ja tuuballe (Andreas Nilsson, Roosa Lampela, Kenneth Ojutkangas) hyödynsi instrumenttiensa paksuja sointiääriviivoja jäyhän graafisella matkalla, jossa hapuilevat mutta määrätietoiset eleet lopulta pääsivät kainon koraalisävelmän äärelle.
Harmonikalla oli kautta illan näkyvä rooli. Sauli Zinovjevin soolokappaleessa Chained hyödynnettiin väkevästi soittimen äänentuottotapoja ja palkeiden liikettä tarinankerronnan välineenä. Manca Dornik tulkitsi vuonna 2015 valmistuneen teoksen antaumuksellisesti.
Harmonikka ja kitara soivat valloittavalla tavalla yhteen Kalle Hermanni Aution loistavassa teoksessa Prison Gate Girls Song, jonka uusi versio sai nyt ensiesityksensä. Hienojakoisesti kupliva tekstuuri vipelsi lennokkaana nykylaulelmana, johon arkiset rallit ja karnevalistiset performanssieleet sulautuivat saumattomasti. Kitaristi Taavi Kiviranta ja haitaristi Matti Pulkki onnistuivat hienosti.
Annos musiikkiteatteria oli myös Sergio Castrillónin huilu-elektroniikkateoksessa Llamados ancestrales, jossa Heta Ahon huilu toimi menneiden sukupolvien haamumaisten viestien hienostuneena välittäjähahmona. Castrillón taitaa elektroniikan, ja taustaefektin sijaan Libero Mureddun operoima elektroniikka oli teosta hallitseva instrumentti, jota huilu kuulosteli. Sirje Ruohtulan aavemaiset valot täydensivät kokonaisuuden.
Mitä olisi musiikkisalonki ilman laulumusiikkia, joten Aleksejs Peguševsin myöhäisromantiikan liedin jalanjäljissä kulkeva Fantazio oli tervetullut lisä kokonaisuuteen. Koska suurin osa säveltäjistä tavalla tai toisella keskusteli jälkisarjallisuuden perinnöstä ammentavan gestiikan kanssa, Peguševsin (s. 1992) pikemminkin uussymbolistinen, huilulle, sellolle ja pianolle (Heta Aho, Joasia Cieslak, Anthony Hartono) tenhoavasti orkestroitu laulu toi virkistävän kontrastin. Säveltäjän aforisminomainen lauluteksti oli kirjoitettu esperantoksi, mikä toi mielikuvitusta käsittelevään kappaleeseen kutkuttavan lisätason. Mezzosopraano Rachel McIntoshin esitys oli ällistyttävän hieno.
Illan oivaltavin kappale oli kuitenkin Michele Foresin Kuroko, joka läpisävellettynäkin irrottautui perinteisestä partituurimusiikista käsitetaiteeksi – ja teki tämän hykerryttävästi ja taidokkaasti. Kuroko on kabuki-teatterin huomaamaton näyttämöavustaja, ja italialainen Foresi oli ilmiselvästi puntaroinut, mitä kurokon näkymättömyys voisi merkitä äänen maailmassa. Lopputuloksessa viulu ja huilu liikuskelevat äänen ulkopiirissä, kajoten sävelkorkeuksiin vain varkain ja päätyen tuskin koskaan soivaan ääneen. Stephanie Spencer hipelöi viulun kieliä sytyttämättä niitä, ja Heta Aho nappaili huilunpätkästä vinkeitä imemis- ja puhallusääniä. Rytmikäs, kabuki-musiikkiin viittilöivä hiippailu antoi kappaleelle persoonallisen ilmeen.
Auli Särkiö-Pitkänen
Musiikkitalon Camerata-sali 3.11. klo 19
NYKY Ensemble, valm. Jouko Laivuori
Castrillón, Zinovjev, Zapata, Foresi, Peguševs, Yokoyama, Autio
