Mikko Franckin huomassa Radion sinfoniaorkesteri oli impressionismin haasteissa parhaimmillaan. Alina Pogostkinan arka soitto ei lähtenyt lentoon.
Claude Debussyn musiikki on kuvallista: vain pieni siru hänen tuotannostaan on lokeroitu abstraktien muotojen, kuten sonaatin, alle. Teosten värikylläiset nimet ehdottavat kuulijalle mielikuvitusta kiihottavia mutta sopivan epämääräisiä maailmoja. Laaja orkesteriteos Images (1905–1912) tiivistää paljon Debussyn ajattelusta. Se on eräänlainen antisinfonia: klassisromanttisten, saksalaisten sinfoniateesien sijaan se vaalii väriä, liikettä ja näkymiä. Jokaisessa osassa tanssilla on määräävä rooli. Arjen ja juhlan äänimaisemissa on huumaavaa realismia, mutta aistimusten päällekkäisyys ja häilyvyys tuo mukaan unenomaisuutta.
Debussy on suomalaisorkestereille aina kiperä pala. ”] Eilisessä konsertissaan Radion sinfoniaorkesteri pääsi Mikko Franckin huomassa impressionismin ytimeen: Images-teoksessa kerroksiset ja sisäkkäiset näkymät liukuivat sulavasti toisiinsa, linjoissa oli vinhaa tanssillisuutta, värit sekoittuivat pehmeästi. Eteerisestä liihottelusta ei ollut tietoakaan, vaan näkymien rehevyys soi leimuten. Soinnillisesti RSO oli nyt parhaimmillaan. Franckin selkeää ja innostavaa johtamista oli nautinto seurata. Yhteys orkesteriin vaikutti saumattomalta.
Konsertin ohjelmassa toistuivat elegantisti näynomaisuus ja kontrastoituvat väripinnat. Rautavaaran orkesteriteoksessa Angels and Visitations (1978) kyseessä on nimenomaan näky, jossa säveltäjän enkeli-käsitteellä kuvaama yliluonnollisen toiseuden edustaja ilmestyy. Teoksessa törmäävät ekstaattisesti kauhistava hurmos ja lempeiden ihmeiden pumpuli. Vastakohtien jyrkkyys on liioitellunkin ylenpalttinen. Franck piti kaikki langat hyppysissään nostattaen onnistuneesti Rautavaaran kypsälle tyylille ominaisen lentämisen tunteen. Harpun glissandot toimivat kuin loitsu, joka avasi ja sulki oudon maailman.
Sadunomaiseen taikametsään vie myös Prokofjevin ensimmäinen viulukonsertto (1917), joka oli ensimmäisiä osoituksia kauhukakarana pidetyn nuoren säveltäjän runollisesta minästä. Alina Pogostkina ei ole mikään väkevän ilmaisun muusikko, mutta tämänkin huomioiden konserton alku oli huomattavan epävarma: sointi ei ollut fokuksessa, yksityiskohdat puuroutuivat ja virtuoosinen säihke jäi vaatimattomaksi. Tulkinnassa oli kilpailusuoritusmaista turvallisuushakuisuutta ja näkemyksettömyyttä. Onneksi Pogostkina havahtui pirteässä väliosassa ja intoutui leikittelemään sen sointiefekteillä virvatulimaisesti. Finaalissa hän vapautui, kamarimusisoi orkesterin kanssa ja kertoi maagisessa loppunousussa villiä tarinaa. Arkuus ja mielikuvituksettomuus jäivät silti hallitsemaan suoritusta.
Auli Särkiö
Musiikkitalo 10.2. klo 19
Radion sinfoniaorkesteri, joht. Mikko Franck
Alina Pogostkina, viulu
Rautavaara, Prokofjev, Debussy
Istumapaikka: C-katsomo permannon takaosassa
