Siuntion Lux Musicae -festivaalin taiteellisena johtajana aloittanut säveltäjä Kimmo Hakola on levittänyt omaleimaisen tapahtuman volyymia ja kasvattanut uuden musiikin roolia. Eilen alkaneella festivaalilla kuullaan yhteensä neljä kantaesitystä sekä muuta nykymusiikkia klassisen ohjelmiston lisäksi. Marraskuun tunnelma ja Siuntion historialliset kohteet luovat festivaalille selkeän identiteetin. Kun nyt asteli lyhtyjen johdattamana hautausmaan poikki ja asettui kynttilänvalossa kylpevään keskiaikaiseen kirkkoon, ei voinut olla kokematta, että maaliskuussa pitkäaikaiseen sairauteen menehtynyttä kirjailija Stella Parlandia (1974–2015) muistava avajaiskonsertti kasvoi hiljattaisten tapahtumien valossa universaaliksi Im Memoriamiksi. Tunnelma oli herkkä, henkilökohtainen. Viime vuodet suomenruotsalaisen Parlandin kanssa tiiviisti työskennellyt Hakola toi konserttiin tämän yhteistyön hedelmiä.
Taide jää jäljelle kun muu katoaa, mutta taide kertoo usein katoavaisuudesta. Näin myös Stella Parlandin tekstiin vuonna 2013 valmistunut Hakolan De kaspiska tigrarnas gud – Sju labyrinter för sopran, baryton och blandad kör (Kaspiantiikerien jumala – Seitsemän labyrinttia sopraanolle, baritonille ja sekakuorolle), vajaan tunnin pituinen runollinen pienoisdraama, jonka helsinkiläinen Chorus Sanctae Ceciliae tilasi alunperin 60-vuotisjuhlakonserttiinsa. Teos on kuoron vaikuttava voimanponnistus. Parlandin fantastinen, leikkisä ja kirvelevän viisas runoelma on sen ehdoton ydin, jota Hakolan musiikki hellästi kuulostellen heijastaa. Tekstilähtöisyyttä puhtaimmillaan: maisemallisesti levittäytyvä musiikki tuntuu virtaavan ulos tekstistä, jossa myyttisyys ja surrealistinen kujeilevuus lomittuvat. Antarktikselle pudonnut laskuvarjohyppääjä Ljubov (venäjäksi ’rakkaus’) leijuu ikijään yllä mielikuvituksen labyrinteissä, pohtii sukupuuttoon kuolemista ja seurustelee erään kadonneen jumalan kanssa. Jatkuva muutos, häviäväisyys ja toisaalta ikuisuus kannattelevat tekstiä. Hakolan musiikki maalaa arktista ja eksoottista maisemaa, arkaaisia sointupilareita ja tanssillista kiitoa, josta muodostuu elävä fresko tekstin ympärille, tai pikemminkin lasimaalaus, niin kirkkaita ovat tekstissä esiintyvät värit, sahrami, turkoosi, koboltti. Lopun yhteisimprovisaatiossa värit liukenevat kirkkaaksi valoksi.
Kajsa Dahlbäckin korkealla liukuva sopraano ja Jaakko Kortekankaan tunteikas baritoni virtasivat luonnonelementtien tavoin peilaten kylmää ja kuumaa. Dag-Ulrik Almqvistin johtama Chorus Sanctae Ceciliae selvisi laajan teoksen antiikkisesta kertojanroolista, kuvailevista ääntelyistä ja pohjavärin luomisesta kiitettävästi yltyen välillä koskettavaan voimaan, mutta harrastajakuoron sameus jäi kiusaamaan. Tämä unenomainen tekstuuri kaipaa kirkasta sointia.
Konsertin aluksi Hakola urkujen ääressä ja lausuja Christina Indrenius-Zalewski kantaesittivät Hakolan Parlandin muistolle kirjoittaman, lyhyen Im Memoriam -teoksen, jossa säveltäjän ikiroutaa ja ikuista tulta rinnastava teksti sekä hyvin pelkistetysti vaeltavat sointukulkueet loivat rauhoittavan tunnelman.
Auli Särkiö
Lux Musicaen avajaiskonsertti Siuntion kirkossa 17.11. klo 19
