Näin Avanti! aikoinaan lähti liikkeelle: yhdistettiin uusinta uutta, unohdettua uutta ja vanhaa, joka tuntui uudelta. Säveltäjä Jukka Tiensuun ja Avanti!n taiteellisen johtajan Kari Kriikun yhdessä ideoima, Riitiksi otsikoitu tapahtuma assosioi uutta musiikkia, historiallista avantgardea ja barokkimusiikkia tiiviiksi ketjuksi.
Konsertin barokkiteokset avasivat sointukierroillaan ja kulkuemaisuudellaan kiertokulun teeman, joka tuntui ympäröivän koko konserttia. Henry Purcellin Funeral march for Queen Mary ja Pavane & Chacony sekä Marin Marais’n Sonnerie de Sainte Geneviève du Mont-de-Paris (St. Geneviève -kirkon kellot) herättivät ikiliikkujamaisilla ostinatoillaan ja toisteisuudellaan ajatuksen elämän kierrosta ja katoavaisuudesta, ohikulkemisesta. Kulkueen teema tuntui puhuttelevammalta punaiselta langalta kuin rituaali, joka on kulunut jokseenkin tyhjäksi. Kuva elämästä kulkueena konkretisoitui Temppeliaukion kirkossa vaikuttavasti, kun soittajat jatkuvasti hyödynsivät tilaa vaeltamiseen ja läpikulkemiseen. ”] Tomas Griciuksen esittämät Giacinto Scelsin trumpettisoolot sarjasta Quattro pezzi per tromba sola nivoutuivat 1600-luvun Englannin trumpettifanfaareihin ja pysäyttivät hetkeksi elämän ohikiitävän virran.
Hannu Vasara ja Eriikka Maalismaa (barokkiviulu), Jukka Rautasalo (diskanttigamba), Mikko Perkola (bassogamba) sekä Matias Häkkinen (cembalo) esittivät Purcellin Pavane & Chaconyn rauhallisesti astellen mutta arasti, kun taas Marais’n triorunoelma kirkonkellojen ympärillä häärivästä kaupungista syttyi eloisaksi kertomukseksi. Maalismaa, Perkola ja Häkkinen saivat aikaan moniulotteisen tulkinnan: toistuvan kellorytmin päälle kerrostuvat kuvat pyrähtelivät esiin hetkellisinä näkyinä, jotka sitten taas hävisivät etäisyyteen.
Välisoittoina toimivat Pierre Henryn ja Otto Lueningin nauhateokset. Henryn konkreettista musiikkia edustavasta sarjasta Variations pour une porte et un soupir (1963, Variaatioita ovelle ja huokaukselle) kuultiin kaksi osaa, joiden materiaalina olivat oven narahtelut ja vinkaisut. Arkisen hetkellisyyden vastapainona Lueningin Low Speedin (1952) hiljaiset ja ikiaikaiset kaiut tuntuivat kohoavan mittaamattomasta kaukaisuudesta.
Jukka Tiensuun Kalaasi (2012) sekä kantaesityksenä kuultu sähkösellokonsertto Tarinaoopperabaletti olivat sanatonta musiikkiteatteria, joka Tiensuulle ominaiseen tapaan loi merkityksiä tilankäytöllä. Kalaasissa elämän ohikiitävyys näyttäytyy hellän groteskisti, kun joukko juhlijoita kiiruhtaa esiin, löytää toisensa ja katoaa jälleen omille teilleen. Heljä Räty (huilu), Tuuli Ylönen (klarinetti), Pasi Mäkinen (pasuuna) ja Tuomas Matero (kontrabasso) etsivät hyväksyntää surkuhupaisilla repliikeillään, eläytyivät riemastuttavasti ja löysivät hetkeksi yhteisen sävelen.
Tiensuun hykerryttävien ja oivaltavien teosnimien joukossa Tarinaoopperabaletti on otsikkona harvinaisen mitäänsanomaton, mautonkin. Itse teos ei sitä ollut; sähkösellokonsertossa konserttoperinteitä muunneltiin humoristisen teatterillisessa hengessä. Juho Laitinen asteli esiin sakastin luolamaisesta oviaukosta kahden trumpettihenkivartijan johdattamana kuin herooinen sankarisellisti ikään, mutta perinteisen konserttosolistin sijaan sähkösello oli pikemminkin antisankari, jonka ympärillä orkesteri hälisi. Joskus löytyi yhteinen groove, kunnes ilmaan levisi levottomuutta tai puhkesi suoranainen tappelu. Muusikoille performanssimaisuus on usein haastavaa, ja nytkin soittajien yritykset näytellä jäivät vaisuiksi. Siron sähkösellon liikuteltavuus antoi solistin kuljeskella vapaasti tilassa.
Perinteistä konserton ideaa rikkoi myös sähkösellon käsittely nimenomaan sähkösoittimena, ei sellona. Tiensuu, joka istui itse äänipöydän takana, oli suhtautunut siihen ennemminkin elektronisena ohjaimena, jolla voidaan tuottaa äärimmäisiä, muunneltuja ja hajautettuja sointeja. Usein solistin äänimaailma jäi korostuneen erilliseksi muusta ensemblestä, vaikka elektroniikka oli osittain läsnä myös Tomas Djupsjöbackan johtamassa orkesterissa. Erityisesti Laitisen näköistä teoksessa olivat itämaiseen kallistuvat tunnelmat sekä vaikuttava viimeinen ”kadenssi”, jossa Laitinen meditoi laulaen värisyttävällä tavalla sähkösellon vonkunan päälle. Tyynnyttävä ele kesytti konserton ja palautti sen takaisin hauraisiin ja kellomaisiin sointeihin, joista teos oli alkanutkin.
Auli Särkiö
Temppeliaukion kirkko 18.4. klo 19
Avanti!
Tomas Djupsjöbacka, kapellimestari
Juho Laitinen, sello
