Kesällä 50 vuotta täyttänyt Olli Mustonen on omaäänisimpiä ja persoonallisimpia suomalaistaiteilijoita ja ansaitusti yleisön kestosuosikki. Mustonen näkee musiikin sisään kirkkaalla katseella, eikä hänen roolejaan pianistina, säveltäjänä tai kapellimestarina oikein voi erottaa toisistaan. Sekä Helsingin kaupunginorkesteri että Radion sinfoniaorkesteri voivat ylpeillä läheisillä suhteillaan Mustoseen; RSO:n kanssa hän päätti viime keväänä laajan Prokofjev-projektin, HKO puolestaan on muun muassa kantaesittänyt Mustosen sinfonisia teoksia vuosina 2012 ja 2014.
Nyt Mustonen toi HKO:n konserttiin elegantin ohjelman, jossa lyhyehköt teokset ketjuuntuivat samanhenkiseksi, keskenään puhelevaksi helminauhaksi. Teemaksi kohosi klassisuus ja uusklassisuus: Beethoven kunnioitti teatteritalon avajaisiin sävelletyssä alkusoitossaan Talon vihkiminen op. 124 Händeliä, Hindemithin Sinfonisia metamorfooseja otti teemansa Carl Maria von Weberin pontevasta klassisromantiikasta, Joonas Kokkosen uusklassismi sai ääriviivansa Bach-ihailusta, ja Olli Mustosen oman sävelkielen kirkkaasti konstruoitu, henkistynyt ulottuvuus kurottuu Kokkosen kaltaisten säveltäjien puoleen.
Mustonen on kapellimestarina orkesteria inspiroiva muusikko-säveltäjä, jonka tarkoituskaan ei ole pidellä jokaista sisääntuloa ja fraasien muotoa hyppysissään. Lopputulos ei ole läpivalaistu ja tiukasti pakattu tavalla, jota nykyorkestereilta on tottunut kuulemaan, vaan Mustonen saattaa orkesterin innoittuneeseen tilaan, sysää heille vastuuta, tarjoilee yllykkeitä ja kannustaa muusikkouteen. ”] Lopputulokset ovat hurmaavaa musiikintekemistä, jossa balanssin ja detaljien kontrolli saa väistyä impulsiivisemman musikaalisuuden tieltä. Nyt se toi raikkaaseen ohjelmaan hyvää tekevää kamarimusiikin henkeä, ja tulkinnat soivat railakkaina, pinnistelemättöminä, kipinöivinä. Kaikissa teoksissa Mustonen säilytti klassisen ilmavuuden. Seurauksena oli usein suoraastaan kamarimaista intiimiyttä.
Pekka Kuusisto jos kuka on Mustosen tavoin uniikki ja supersuosittu muusikko. Parivaljakko on esiintynyt tiiviisti duona, ja esimerkiksi vuonna 2013 he kantaesittivät Lontoossa Mustosen Sonaatin viululle ja pianolle. Nyt kuultiin teoksesta vuonna 2014 Australiassa kantaesitetty orkesteriversio. Vaikka kyseessä on kolmiosainen teos viululle ja orkesterille, se ei selvästikään ole konsertto: askeettista lyyrisyyttä ja motorista pelimannihenkeä yhteen punovassa teoksessa viulun ja orkesterin vuorovaikutus on intiimiä silloinkin, kun musiikin mittasuhteet nousevat järkälemäisiksi – finaalin esitysmerkintänä on Colossale. Teos askartelee suurten asioiden parissa: se on eräänlainen moraalinen vaellus, etsiskelevä ja vaiherikas matka kohti korkeuksia. Viulu omaksuu arkkityyppisiä rooleja enkelinä ja demonina. Pekka Kuusiston vaistonvarainen lähestymistapa oli jälleen kerran täynnä herkkää humaaniutta, mutta kovin syväluotaava hänen tulkintansa ei ollut, ja esitys jätti aavistuksen etäisen vaikutelman. Orkesterikin olisi voinut rakentaa musiikkia jäntevämmin. Lopuksi Kuusisto tarjoili äärimmäisen vienon pelimannipolskan Mustosen merkkivuoden kunniaksi.
Mustosen Sonaatin henkistyneessä vaelluksessa on paljon yhteistä Kokkosen …durch einen Spiegelin… (1977) kanssa. 12 jouselle ja cembalolle kirjoitettu teos pirskottelee ilmoille alun soinnuista mutatoituneita näkyjä, jotka kiertävät kehää toisiaan peilaillen. Lopullinen totuus jää salatuksi: näemme maailman vain ”kuin kuvastimessa”. HKO:n muusikot loivat erittäin hienostuneen ja intensiivisesti kamarimusisoivan esityksen. Elina Mustonen vahvaäänisenä, uudessa musiikissa koulittuna cembalistina oli juuri oikea muusikko mystisesti helkkyvään cembalo-osuuteen, jossa Kokkonen tuntuu tavoitelleen raamatullista alkuvoimaa. Esityksen kruunasivat Joona Pulkkisen kauniit sellosoolot.
Henkistyneiden hetkien jälkeen konsertti sai hilpeän päätöksen Hindemithin Sinfonisista metamorfooseista (1943), jotka asemoituvat selkeästi orkesterisarjaksi neliosaisesta sinfonia-arkkitehtuurista huolimatta. HKO musisoi Mustosen kanssa iloisesti teoksessa, jossa Hindemith on käärinyt Weberin melodiat jazzaaviin fuugiinsa ja värikkääseen orkesterinkäsittelyynsä.
Auli Särkiö-Pitkänen
Musiikkitalo 22.9. klo 19
Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Olli Mustonen
Pekka Kuusisto, viulu
Elina Mustonen, cembalo
Beethoven, Mustonen, Kokkonen, Hindemith
Istumapaikka: C-katsomo permannon keskiosassa
