Suomen Solistiyhdistyksen konsertit ovat hyvä lisä pääkaupunkiseudun kamarimusiikkitarjontaan, ja niihin on vieläpä vapaa pääsy. Yhdistyksen konserttisarjaan valitaan esitykset muusikoiden ehdotusten perusteella, ja ohjelmat ovat näin ollen harkittuja, selkeästi jonkin teeman ympärille kiertyviä. Syksyn toiseksi viimeisessä konsertissa Status Ensemble -pianokvintetti esitteli kiinnostavan teosvalikoiman aiheenaan säveltäjien muista musiikkikulttuureista ja -tyyleistä imemät vaikutteet. Boccherinin, Blochin, Milhaud’n sekä kantaesityksestä vastanneen Eero Hämeenniemen sävellysten aiheena ei silti ollut tyylilainailu, vaan pikemminkin teokset heijastelivat syvemmällä tasolla säveltäjiensä monisyisiä taustoja.
Luigi Boccherinin pianokvintetossa op. 57 nro 6 kohtasivat säveltäjälle tyypillisesti varhaisklassismi, italialainen galantti tyyli ja iberialaisen kansanmusiikin ainekset. Kolmas osa oli variaatiosarja ”yövartion vetäytymisestä”, tyyppiaihe, jota Boccherini käyttää myös suositussa Madridin yömusiikki -jousikvintetossaan. Ernest Blochilla ja Darius Milhaud’lla oli kummallakin juutalaistausta. Blochin musiikissa juurettomuus, juutalaisuuden hahmottelu sekä uuden kotimaan Yhdysvaltain musiikkikulttuurin vaikutteet muodostavat omaperäisen, runollisen synteesin. Myöhäisteos pianokvintetto nro 2 (1957) ilmensi hyvin Blochin sävelkieltä, joka liukuu tyylien välillä: siinä on tasainen kerros myöhäisromantiikkaa, hiven impressionismia, ripaus modernismia. ”] Finaalissa irroteltiin klezmerin hengessä.
Milhaud’n tuotannossa erilaiset tyylit vasta risteytyvätkin. Hän nojasi ranskalaiseen traditioon ja pariisilaiseen modernismiin, joihin yhdistyi muodikas jazz-innostus, kiinnostus vieraisiin kulttuureihin ja Brasilian-vierailun inspiraatio. Tätä kaikkea konsertin käsiohjelma taustoitti varsin viitteellisesti. Olisi ollut kiinnostavaa lukea tai kuulla muusikoiden omia perusteluja kappalevalinnoille.
Uusi musiikki on ollut viime aikoina keskeinen osa Solistiyhdistyksen konserttitarjontaa, tänä syksynä kantaesityksiä on yhteensä neljä. Näistä yksi kuultiin nyt Eero Hämeenniemeltä, joka tunnetaan Intia-innoituksestaan. Konsertin aiheeseen sopivasti hän ei uudessa pianokvintetossaan kuitenkaan käsitellyt intialaista musiikkia suoraan. Ennen kaikkea kyseessä oli syvä kumarrus länsimaiselle kamarimusiikkitraditiolle, lajityyppiä kunnioittava ja hyvin istuva pianokvintetto, jonka sävyissä kuulsivat intialaiset rytmit ja värit siinä määrin kuin ne ovat osa Hämeenniemen tajuntaa. Pianon toimiessa väkevänä dynamona teos virtaili jännittävänä, näkymättömänä kertomuksena, josta Status Ensemblen muusikot (Marko Hilpo, piano, Jaso Sasaki ja Sini Virtanen viulu, Barbora Hilpo, alttoviulu ja Iida-Vilhelmiina Laine, sello) silminnähden nauttivat. Silloin nautti kuulijakin.
Yhtyeen soinnissa on mukavaa napakkuutta ja kärkeä, joka sytytti Blochin moniselitteiset harmoniat ja Milhaud’n sambarytmit lentoon Temppeliaukion kirkon antoisassa akustiikassa. Tila oli kuitenkin myös armoton: balanssiongelmat, epäyhtenäisyys ja pienet epäpuhtaudet erottuivat. Etenkin Jaso Sasakin ensiviulun ja Sini Virtasen kakkosviulun välillä oli liian suuri ero; kun priimas jyräsi ja toinen viulu piileskeli, tasapaino horjui. Barbora Hilpon ilmeikäs alttoviulismi ansaitsee erityismaininnan.
Konsertin päätti pianokvintettoversio Milhaud’n pienoisbaletista Maailman luominen (1922–23). Afrikkalaiseen mytologiaan perustuva sarja uhkuu etelän lämpöä, jazzin letkeyttä ja latinalaisen Amerikan rytmejä, joihin Status Ensemble olisi voinut tuoda lisääkin kepeyttä ja valoisuutta. Pingottuneisuudesta kärsi myös Blochin mielikuvitusta kutkuttava teos, jonka tunnesävyt jäivät hieman väkinäisen kuuloisiksi, niin hienosti kuin harmoniat soivatkin. Esitys olisi hyötynyt niistä ihastuttavan rennoista pianissimoista, joita yhtye viljeli sympaattisessa Boccherini-tulkinnassaan.
Auli Särkiö
Temppeliaukion kirkko 13.11. klo 19
Status Ensemble: Kulttuurit kohtaavat
Suomen Solistiyhdistyksen syksyn viimeinen konsertti 24.11. Temppeliaukion kirkossa.
