Soittorasioita, tanssia, YouTube-videoita. Uusinta Ensemblen Klang-konsertissa mikään ohjelmanumero ei suostunut pysyttelemään perinteisen teosmaisuuden raameisssa, vaan erilaiset ”epäpuhtaat” elementit saivat ne rimpuilemaan irti sävellysmäisyydestä. Yhtyeen taiteellisen johtajan, säveltäjä Perttu Haapasen suunnittelema vahva kokonaisuus osoitti, miten notatoidut ja tässä mielessä perinteisen oloiset teokset voivat omaksua laajennetun teosidentiteetin.
Selvimmin agenda oli läsnä konsertin avausteoksessa, kantaesityksessä, joka oli tanssija-koreografi Elias Girodin, koreografi Linda Martikaisen ja säveltäjä Lauri Supposen yhteisteos. Se onnistui hyvin sulauttamaan musiikin ja liikkeen yhteiseksi esitykseksi, jonka aikana Girodin tanssijahahmo ensin erottautui muusikoiden joukosta, sitten löysi oman ruumiillisuutensa muuntautuen lukkiutuneesta ihmishahmosta satuhevoseksi, joka myös pisteli poskeensa nuotteja. Osoitteleva ele, mutta istui tarinaan. Hidas kehkeytyminen teki puolituntisesta esityksestä turhankin jähmeän, mutta tanssi ja ääni olivat tasapainossa, sillä Supposen musiikki oli oivallisella tavalla rajattua pohjautuen kaiken aikaa hengitysmäisyyteen – tähän taisi viitata myös teoksen nimi Circulating Mouthpiece. Viisihenkinen ensemble (Malla Vivolin, pikkolohuilu, Maria Puusaari, viulu, Max Savikangas, alttoviulu, Markus Hohti, sello, Adrian Rigopulos, kontrabasso) ympäröi lavaa korkeissa taajuuksissa pysyttelevillä hengittävillä äänillä, joissa – kuten Girodin tanssissakin – painava periksiantamattomuus ja siro hauraus kävivät kiehtovaa vuoropuhelua. Lopulta tanssijan vapautuneisuus alkoi pulputa musiikissakin luonnonääninä.
Esitystaidemaisuutta oli myös saksalais-itävaltalaisen Brigitta Muntendorfin teoksessa Flute Cover (2014), joka on osa hänen YouTube-videoihin perustuvaa Public Privacy -sarjaansa. Huilisti Malla Vivolin asettui eräänlaiseen yhteissoittoleikkiin säveltäjän YouTubesta poimimien harrastajahuilistien kanssa. Muntendorf tarkkaili erityisesti itseään kuvanneiden huilistien tapaa olla kameran edessä sekä sitä, kuinka paljon näiden oma koti sai videoissa näkyä. Teoksen livehuiluosuus teki yllätyksettömän vaikutelman, mutta esiintyjän ja tämän virtuaalisten harrastajakumppaneiden sidosaineena toimi elektroniikka, josta pursuilevat poppikaiut kiinnittivät heidät yhteen. Jaetut, maneerisetkin huilistiliikkeet tekivät heistä sosiaalisen lauman.
Jos Muntendorfin teoksen musiikillinen anti jäi konseptin varjoon, italialainen Clara Iannotta tarjosi huikaisevia sointimaailmoita. The people here go mad. They blame the wind (2013) on osa Iannottan teossarjaa, jossa hän on kiinnostunut kellojen ja soittorasioiden äänistä. Säveltäjä itse manageroi esityksessä 12 soittorasian miniorkesteria, joiden sordinoidut katkelmat saivat seurakseen raskaasti preparoidun pianon (Emil Holmström), bassoklarinetin (Angel Molinos) ja sellon (Markus Hohti) sekä kaksi soittokelloa. Runollisista fragmenteista koostuva teos vei kuulijan himmeästi kiiltelevään maailmaan, jonka pölyiset, nahkeat äänet olivat tukahtuneinakin ihmeellisen resonoivia. Äänten väliset suhteet olivat äärimmäisen kirkkaita, mutta kaikki vaikutti kohoilevan esiin jostakin hyvin syvältä kuin puolitiedottomasti.
Kolmen nuoren säveltäjän jälkeen illan päätti itävaltalaisen nykymusiikin suurnimiin kuuluva Georg Friedrich Haas. Teosmaisuuden näkökulmasta hänen kuudes jousikvartettonsa (2010) edusti ohjelman perinteisintä antia, mutta sekin kapinoi kompositiomaisuutta vastaan Haasille tyypillisen mikrotonaalisuuden keinoin. Huumaavasti sävelletty teos vavahteli lähes psykedeelisessä epävakauden tilassa, jossa se oli kaiken aikaa valumassa, sulamassa tai kohoamassa pois raiteiltaan. Konstruktion sijaan tukipisteenä oli pikemminkin saaganomainen tunnelmien kehittyminen. Maria Puusaari, Aleksi Kotila, Max Savikangas ja Markus Hohti esittivät teoksen hienostuneesti ja kauniilla soinnilla kuulostellen sen kytkeytymisiä klassiseen jousikvartettotraditioon.
Konserttia kehystivät taiteilijatapaamiset, mutta huomattavan pitkän roudaustauon aikana olisi puhe niin ikään ollut paikallaan keventämässä nykymusiikkikonserteille usein tyypillistä ankaraa ilmapiiriä.
Auli Särkiö-Pitkänen
Klang-konserttisarjan konsertti Musiikkitalon Camerata-salissa 19.2. klo 19.30
Uusinta Ensemble
