Kun Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri päätti ”Kansalaisrauha”-teemaisen Sibafest-festivaalin, oli kapellimestari- ja orkesterikoulutuksen professori Atso Almila valinnut konserttiin sisällissota-aihetta luotaavia teoksia: Madetojan toinen sinfonia (1918) tulkitsee jalostuneella tavalla järkyttyneen kansakunnan tuntoja, ja sarja Prokofjevin Romeo ja Julia -baletista istui kokonaisuuteen hyvin, kuvaahan se sukukonfliktin repimää kaupunkia, jossa rakkaudelle käy kalpaten.
Myös kantaesityksensä saanut Sauli Zinovjevin sellokonsertto kytkeytyi aiheeseen surun ja voimattomuuden pohdinnallaan, ja vaikkei Zinovjev kantaaottava saati poliittinen säveltäjä olekaan, tässä konsertissa sen tunnelmia oli helppo tulkita myös reaktiona maailman pahuuteen.
Zinovjev (s. 1988) on rynnistänyt lyhyessä ajassa merkittävälle paikalle nuorten suomalaissäveltäjien joukossa. Väkevistä orkesteriteoksista Gryf (2013) ja Batteria (2016) on tullut menestyksiä, jotka saavat jatkuvasti uusia esityksiä. Lokakuussa kantaesitettiin Oulussa Zinovjevin ensimmäinen konserttoteos, viulukonsertto ”Leiermann” solistinaan Pekka Kuusisto. Nyt kuultu sellokonsertto ”Die Welt – Ein Tor” on sen sisarteos: viulukonsertto ammensi Winterreisen viimeisestä runosta, sellokonsertto puolestaan Friedrich Nietzschen runosta, joka tunnetaan mm. otsikoilla Abschied, Heimweh tai Freigeist (Hyvästijättö, Koti-ikävä, Vapaa-ajattelija). Runoja yhdistää talvinen maisema sekä saksalaiselle romantiikalle ominainen melankolinen vaeltaja. Tällaiseen taustaan kiinnittyminen sopii hyvin Zinovjevin syväliikkeiseen ja kaihoisan spirituaaliseen orkesterikieleen.
Jos Musica nova -festivaalilla kantaesitetty Batteria oli korkeajännitteinen energiapakkaus, sellokonsertto on aivan paljas. Teos käynnistyy sellon valittavalla soolokadenssilla, ja orkesterin hitaasti, kuin sumussa liukuvat pinnat piirtävät autiota talvimaisemaa. Menestynyt nuori sellisti Sirja Nironen tulkitsi soolo-osuuden intensiiviseksi pelkistettyä, korkealla anelevaa ja nyyhkivää laulua ylvään päättäväisesti, suurella sydämellä mutta vailla sentimentaalisuutta.
Nietzschen runo kuvaa yksinäistä vaeltajaa, joka on kääntänyt selkänsä maailmalle. Se tiivistää Nietzschen ajatteluun liittyviä vapauden ja riippumattomuuden teemoja, joita Zinovjev ei kuitenkaan niinkään kommentoinut. Sen sijaan hän syväluotasi yksinäisyyttä, väärinymmärretyksi tulemista ja hyväksynnän kaipuuta pysähtyneen tilan ja pelottoman säästeliäisyyden kautta. Harmonisen suurimuotoisuuden hän hallitsee taidokkaasti.
Sello on konsertossa usein kirjaimellisesti yksin, huutaen tyhjyyteen tai aistien pelokkaasti ympäröivää kylmää autiutta vailla minkäänlaista virtuositeettia. Laulavuus ja ikiaikaiset, valuvat kyynelmotiivit pitävät näkökulman ihmisen sisäisenä. Välillä orkesteri ruoskii selloa, välillä pilviseltä taivaalta aukeaa auringonsäde. Teos huipentuu alistuneesti, se ei suo kuulijalle vapautusta tai tyydyttävää nousua voittoon. Kun alun kadenssi lopussa palaa, sello on kuitenkin saanut uudenlaista voimaa.
Ylimääräisessään Nironen jatkoi konserton aihetta: hän improvisoi patarumpujen kanssa laulaen upeaäänisesti sellolla itseään säestäen etnohenkisen valituslaulun, jonka omisti ”niille maailmankolkille, joissa ei ole kansalaisrauhaa”.
Sisällissodassa veljensä menettänyt Leevi Madetoja ei kuvannut toisessa sinfoniassaan sodan kauhuja vihasta ja katkeruudesta puhumattakaan, vaan loi eräänlaisen filosofisen esseen ikuisesta luonnosta, jonka tasapainoa väkivalta järkyttää. Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterilla on valoisa ja raikas sointi, ja jouset soittavat kauniilla kvaliteetilla. Almila maalasi leveällä pensselillä, ja orkesteri argumentoi vakuuttavasti. Sotaisa scherzo oli turhan varovainen, mutta ero pointillistisen keveän pastoraalisuuden ja syvään viiltävän hädän välillä syntyi koskettavasti.
Prokofjevin Romeo ja Julia -balettimusiikki tarjosi orkesterille kosolti haastetta. Ikisuosittu teos on hyvä ottaa orkesteriopinnoissa haltuun. Painokkaat ja hyvin muotoillut soolot kertoivat eläytymisestä, joskin romanttisimmissa vyörytyksissä innostus meinasi kostautua prässäämisenä. Nyt kuullussa orkesterisarjassa nro 2 korostuu tarinan traagisuus. Viiden parin tanssissa orkesteri ei päässyt Almilan vaatiman tempon kyytiin, mutta johdantoon ja ritarien tanssiin kehkeytyi rivakassa tempossa terävää brutaaliutta. Samaa ilmaisun suoruutta ja julmuutta orkesteri löysi myös viimeisen osan kuolinkohtaukseen.
Auli Särkiö-Pitkänen
Musiikkitalo 3.2. klo 19
Sibafestin päätöskonsertti: Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri, joht. Atso Almila
Sirja Nironen, sello
Madetoja, Zinovjev, Prokofjev
Istumapaikka: S-katsomo permannon keskellä
Yle taltioi konsertin ja se on kuunneltavissa Yle Areenassa.
LUE LISÄÄ: Antti Häyrynen esittelee Leevi Madetojan toisen sinfonian Rondossa 2/2018
