Tallinnalainen Birgitta-festivaali esittää joka vuosi kirkkomusiikkiteoksen, josta tehdään enemmän kuin konsertti: teatterimainen spektaakkeli, joka esitetään vain kahdesti. Viime vuonna vuorossa oli Mozartin Requiem, tänä vuonna Haydnin Vuodenajat. Esiintymispaikkana toimivat vuonna 1407 perustetun birgittalaisluostarin rauniot, joiden sisälle on rakennettu toimiva konserttisali.
Harvemmin esitetty Vuodenajat on pitkä oratorioteos, joka kertoo luonnon liikkeistä ja ajan kierrosta, sekä niiden vaikutuksista ihmisiin. Kristillisyys on huomattavasti vähemmän mukana kuin säveltäjän kuuluisammassa Luominen-oratoriossa. Solisteina eivät laula enkelit, vaan paimen Simon, hänen tyttärensä Hanne ja tämän mielitietty Lucas.
Teos on kuin kutsu elämään sopusoinnussa luonnon ja sen kiertokulun kanssa. Sanoma sopiikin muistutuksena aikaan, joka korostaa teknologiaa, kiireistä suurkaupunkielämää ja luonnonvaroja nakertavaa kertakäyttökulttuuria. Haydn itse mainitsi uskonnollisena miehenä lempiteoksekseen Luomisen, mutta Vuodenajat on aina ollut arvostettu. ”Musiikki ei oikeastaan kerro vuodenajoista, vaan siihen on kirjoitettuna koko maailma”, on lausahtanut sir Simon Rattle. ”]
Eikä vanhentuva säveltäjä osoittanut taidoissaan kulumisen merkkejä, päinvastoin! Tarinallisista ja musiikillisista teemoista voi päätellä teoksen vaikuttaneen ainakin Haydnin oppilaan, Beethovenin työhön Pastoraalisinfonian parissa. Oratoriomaisuudesta huolimatta Vuodenajat on kuin tehty oopperalavoille. Musiikki on lumoavaa, mutta festivaalin toteutus osoitti, miten pelkkä esiintyjien patsastelu kirkossa tai konserttisalissa voisi jättää kokemuksen vajavaiseksi. Teatterimaisella libretollaan teos aivan huutaa luovaa toteutusta ympärilleen.
Ohjaaja Ran Arthur Braun oli suunnitellut visuaalisen ja väreillä kyllästetyn produktion varta vasten Birgittaa varten. Tallinnan Kamariorkesteri soitti keveästi, nykytyylin ja periodisoiton yhdistäen tapahtuman taiteellisen johtajan Risto Joostin ohjauksessa. Ammattitaitoisesti mukana esiintyvä Latvian valtionkuoro kuljeskeli välillä solistien kanssa laulamaan myös katsomon puolelle. Liikkuvuus korosti akustiikan eri puolia, eikä kokonaisuus ollut hassumpi. Orkesterin sointi jäi sopivasti, muttei liikaa taka-alalle kuoron ja solistien kuuluessa soljuvasti kivimuurien sisällä.
Matka alkavasta keväästä leppeään kesään tehtiin monin tehostein. Kaiuttimista kuului osin imitoitua linnunlaulua ja hyönteisten surinaa, kuoro heilutteli suuria, monivärisiä paperiperhosia. Katsojaa alkoi huimata, kun akrobaatit keinuivat keinuilla 360 astetta ympäri ja tekivät kierrehyppyjä trampoliineilla, joilta lennähteli ilmaan ruusun terälehtiä. Saippuakuplia puhallettiin ulos lavasteista keventämään tunnelmaa. Tällaista festivaaleilla pitäisikin olla: rohkeaa taidelajien yhdistelyä ja uusia innovaatioita, jotka herättävät tunteita vatsanpohjassa ja sydänalassa.
Lavastaja ja puvustaja Natalia Kołodziej oli käyttänyt perhosia myös huomiota herättävien vaatteiden inspiraationa. Kuorolaiset näyttivät 1890-luvun luonnontutkijoilta silinterihattuineen ja kakkuloineen. Miessolistien ja -tanssijoiden värikkäät liivit ja polvihousut toivat mieleen Hobittilan maalaismaisemat Taru Sormusten Herrasta -elokuvasta. Kokonaisvaikutelma oli Liisa Ihmemaassa -tyyppinen fantasiamainen kokemus.
Väliajan jälkeen koittivat syksy ja talvi, ja akrobatia vaihtui enemmän Poznań Grand Theatren kekseliäisiin tanssiesityksiin. Musiikki sai enemmän tilaa, sillä Haydn oli jättänyt parhaat palat lähelle loppua. Viinin teon ilo oli ylitsevuotavaa, kun nuoret tanssijat kirjaimellisesti kylpivät sammioissa. Balettitanssijoiden esittäessä metsästysaiheisen kuvaelman orkesterin torvet soivat raikkaasti. Hyytävän talven tultua kokoonnuttiin kehräämään rukeilla takkatulen ääreen, kesän kauniita päiviä muistellen ja kauniimmat laulut tarinoiden kertoen.
Solisteista löytyi melko kokeneita esittäjä. Virolainen tenori Juhan Tralla oli tasavahva, luotettava Lucas läpi esityksen. Baritoni Marcin Bronikowski on tullut tutuksi mm. Mirjam Helin -laulukilpailun voitosta vuonna 1999. Tosin äänen kulku horjahteli kesämyrskyä kuvaavan vaikea aarian todella matalassa rekisterissä. Talvi-osiossa Bronikowski otti kuitenkin syvällisellä tulkinnallaan vahingot takaisin.
Illan yllättävä tähti löytyi löytyi kuitenkin nuoresta sopraanosolistista. Alfia Kamalova on opiskellut Viron Musiikki- ja teatteriakatemian lisäksi Anita Välkin oppilaana Sibelius-Akatemiassa, mutta Suomessa häntä ei juuri ole kuultu. Timantinkirkkaat, vaivattomasti huippukorkealle nousevat sävelet kaikuivat ilmaa värähdyttäen, kun Kamalova sai suloisen rikkaan sävyn irti sopraanoäänestään. Toivottavasti kuulemme sitä vielä Suomessakin.
Elina Salin
Birgitta-festivaali, Tallinna, 5.8.2017 klo 19
J. Haydn: Vuodenajat
Alfia Kamalova, sopraano
Juhan Tralla, tenori
Marcin Bronikowski, baritoni
Tallinnan Kamariorkesteri, joht. Risto Joost
Poznań Grand Theatre Ballet Company
