W. A. Mozart: Don Giovanni
Jyväskylän teatteritalo, esitykset 31.1. – 13.2.
Maailman kuuluisin valloittaja on saapunut Keski-Suomeen. Don Giovannia voisi kuvailla Mozartin mestariteokseksi, jossa säveltäjä saavutti vihdoin tasapainon komiikan ja tragedian, valon ja varjon välillä. ”]
Oopperan musiikissa ja henkilöhahmoilla on monta puolta luonteessaan ja jokaisella oma tarinansa kerrottavanaan. Kun ohjaus herättää katsojissa ymmärryksen ja eläytymisen heidän tunteisiinsa, voidaan sanoa, että tehtävä on suoritettu.
Ainoa poikkeus on tietenkin Don Giovanni, joka ei herätä sen koommin empatiaa tai sympatiaakaan, mutta jota katsoja silti rakastaa vihatakseen. Tunteeton psykopaatti, ongelmainen seksiaddikti vai itseriittoinen narsisti? Teorioita riittää. Auervaaran komiikka ja synkkyys tulevat esiin vain muiden henkilöhahmojen kautta. Hän tarvitsee jatkuvasti höynäytettäviä lähelleen, sillä ollessaan yksin, kukaan ei ole hänen vallassaan.
Jyväskylän versiossa maailman parhaimmaksikin nimetyn oopperan ulkomuoto on kiehtovasti päivitetty 1600-luvun, nykyajan ja luovuuden välimuodoksi. Pukujen tekoon lavastaja Karmo Mende on käyttänyt päähenkilön lempikangasta: lakanoita. Lavalla nähdään hienostuneesti modernisoituja aatelisasuja, yksinkertaisia maalaisvaatteita sekä hullunkurisia tyynyhattuja. Laulajat tepastelevat näyttämöllä rennosti tennareissa.
Don Giovanni saa oopperanakin voimansa paljolti roolihahmojen välisestä kemiasta. Kevin Greenlaw tekee päähenkilöstä rocktähtimäisen egomaanikon, joka uskoo melkeinpä voivansa hallita maailmaa. Krzysztof Szumanski on hänen mainio vastaparinsa rassukkamaisena palvelija Leporellona. Szumanskin tumma baritoni ja Greenlawn keveämpi ääni täydentävät toisaan, ja saavat loppukohtauksessa luontevaksi seurakseen komtuuria esittävän Jari Parviaisen mustanpuhuvan basson.
Kipinät sinkoilevat myös Zerlinan (Ena Pongrac) ja Masetton (Sampo Haapaniemi) välillä. Nuorten rakastavaisten riitaisa, mutta pohjimmiltaan hellä suhde saa henkensä huolellisesta laulajan- ja näyttelijäntyöstä. Kari Arffmanin ohjaus viittaa muidenkin henkilöhahmojen kohdalla siihen, ettei oopperanäyttelemisen tarvitse olla tylsää patsastelua ja 1700-luvun tarinan voi pienillä asioilla ja eleillä tuoda tasa-arvoisempaan nykyaikaan.
Viimeisen parin kärsivä kostonhimoisuus tuo parhaiten esille päähenkilön synkkääkin synkemmän puolen.Sirkka Lamminen suoritti juuri Donna Annan roolillaan tulevan tohtorintutkintonsa viimeisen taiteellisen näytteen. Etenkin kirkkaasti läpäistyssä viimeisessä aariassa kävi ilmi, kuinka vaikea rooli laulullisesti on. Nuori tenorilupaus Simo Mäkinen vakuutti Don Ottaviona lyyrisellä äänellään, varsinkin suuren aariansa rakkaudentunnustuksissa.
Laulajana eniten nousi tällä kertaa esiin dramaattinen sopraano Reetta Haavisto. Haavisto sai tragikoomisesta Donna Elvirasta esiin niin raivoista temperamenttia kuin hahmon heikkouksiakin ja yleisö taisi olla samaa mieltä. Katsomon tuhahduksista saattoi kuulla pettymyksen, kun topakka naisten puolustaja lopuksi ilmoittikin ryhtyvänsä nunnaksi.
Lavasteet vaihtuivat oopperakuoron avustuksella sujuvasti ja samalla katsojan huomio pysyi kuitenkin henkilöhahmojen kommelluksissa Jyväskylä Sinfonian musisoidessa soljuvasti tarinaa eteenpäin Paha sai lopulta palkkansa, mutta sitä ennen yleisö ehti kokea monta juonenkäännettä, vedätystä ja värisyttävää jännitystä.
Elina Salin
