Kuorojen vuoden kiireisin ja myös taloudellisesti tuottoisin projekti on käsillä, kun jo muutaman viikon käynnissä olleet joulukonsertit kääntyvät loppusuoralle.
Silmäys ohjelmiin kertoo, että perinteiset joululaulut ja kirkkomusiikin klassikot pitävät pintansa, vaikka amerikkalaistyylinen gospel onkin tullut mukaan. Koska kilpailua riittää, kuorot ovat kehitelleet myös omia konseptejaan ja sovituksiaan.
Ylioppilaskunnan laulajien valoilla ja kulkueilla ryyditetty kiertue, Tapiolan kuoron valoteemainen kokonaisuus, kamarikuoro Värinän Rauhaa-konsertit pimeässä kirkossa ja monet muut korostavat kokonaistunnelman merkitystä.
Erityisesti pääkaupunkiseudun taiteellisesti kunnianhimoiset kuorot ovat ottaneet mukaan myös uutta musiikkia ja harvinaisuuksia, mutta ohjelmistossa on myös aukkoja. Barokin ajan runsaasta joulumusiikista käytössä on vain murto-osa.
Kuorojen suuri tarjonta lienee syynä siihen, ettei kummallakaan Helsingin sinfoniaorkesterilla ei ole joulukonserttia ollenkaan. Helsingin barokkiorkesterikin on valinnut tällä kertaa vierailijavoimin toteutettuun ohjelmaansa Haydnin oopperan L’Infedeltà delusa. Muualla maassa orkesterit keskittyvät jouluun enemmän – kalentereista päätellen usein kuukauden ainoana konserttina.
Suomalaisella barokkiorkesterilla on ollut joulutöitä senkin edestä, sillä se soitti sunnuntaina Händelin Messiaassa Helsingin kamarikuoron kanssa Musiikkitalossa ja heti maanantaina Cantores Minoresin Bachin jouluoratoriossa tuomiokirkossa.
Cantislaisten jouluoratorio on pääkaupunkiseudun pitkäaikaisimpia samana toistuneita musiikillisia jouluperinteitä. Se on jaettu kahteen osan; jossa kantaatit I-III esitetään ennen joulua ja kantaatit IV-VI uudenvuoden jälkeen. Välissä kuorolla on lisäksi neljä a cappella -joulukonserttia, joten pojat joutuvat todella töihin. Tiivis periodi tuntuu van lisäävän lauluintoa, ainakin maanantaisen jouluoratorion perusteella.
Voi vain ihmetellä, miten Hannu Norjasen johtama kuoro säilyttää vuodesta toiseen kirkkaan ja rikkaan sointinsa, vaikka poikien vaihtuvuus niin stemmoissa kuin koko kuorossakin on suurta. Nykypäivän lasten ja nuorten välitetystä rauhattomuudesta ja keskittymiskyvyn puutteesta ei ole tietoakaan näiden poikien ponnekasta laulua kuunnellessa.
Tämä on musiikin motivoivasta ja yhteishenkeä luovasta voimasta, ja pohjalla on tietenkin pitkäjänteisesti luotu koulutussysteemi. Toivottavasti kuorokoulun idea ja mahdollisesti systeemin ulottaminen myös tyttöihin saa myötätuulta.
Fibon ja Cantores Minoresin pitkä yhteistyö tuotti taas hienoa hedelmää. Orkesteri loi keinahtelevalla barokkisykkeellään eloa tarinaan. Kuoro innostui etenkin riemukkaista osuuksista barokkivaskien loistaessa, ja koraaleissa oli kerroksellista soinnikkuutta. Enkeli taivaan -virsi onnistui aina palatessaan kiteyttämään tunnelman.
Polyfonisista jaksoista on vaikea sanoa mitään Helsingin tuomiokirkon ääntä pyörittelevässä ja fokuksen kadottavassa akustiikassa, mutta siihenkin konsertin kuluessa yleensä tottuu. Ehkä siksikin oratorion jälkipuolisko kuulosti alkujaksoa paremmalta.
Jouluoratorio on esimerkki Bachin taidosta kierrättää aiempaa materiaalia, joko omaansa tai muiden, eikä se muutenkaan ole yhtä kiinteä draamallinen kokonaisuus kuin passiot. Siinä on kuitenkin paljon orkestraalisia herkkuja, etenkin paimenkohtauksen pastoraalitunnelmissa, joissa huilut ja oboet saivat herkistellä väreillään. Trumpetin ja sooloviulun obligatot aarioissa olivat nautinnollisia.
Solisteista Saara Rauvalan sopraano sädehti hienosti, mutta Betany Cofflandin mezzosopraanoa kuullakseen piti pinnistellä. Heikki Hattunen eli barokkiretoriikan salat hallitseva tenori ja evankelista, ja Toni Hintsalan pehmeäsointista bassoa kuunteli mielikseen.
