Innolla odotettu Magnus Lindbergin Pianokonsertto nro 3 (2020-22) sai ikimuistoiset ensiesityksensä San Franciscossa lokakuun puolivälissä. Yuja Wang ja Esa-Pekka Salosen johtama San Franciscon sinfoniaorkesteri kanavoivat uutuusteoksen häikäisevän pianismin, omaperäiseet muotoratkaisut sekä ihailtavan orkesterinkäsittelyn virtuoosiseksi seikkailuksi, lunastaen ennakko-odotukset mennen tullen.
Vaikka puolituntisessa konsertossa on kolme osaa, niiden välisistä suhteista ei säveltäjän mukaan kuitenkaan löydy perinteistä avauksen, hitaan osan ja finaalin balanssia.
”Osat käyttäytyvät jollain tapaa kuin kolme itsenäistä konserttoa. Kukin niistä alkaa jousten ja pianon dialogilla, jota seuraa puhaltajien ja pianon dialogi, ja sitten tehdään synteesiä näistä. Ne ovat kaikki omalla tavallaan aika kompakteja. Olen halunnut pitää orkesteriosuutta enemmän kurissa kuin mitä tein edellisen pianokonserton kanssa. Niinpä tässä uudessa on ainakin yritystä filigraanisempaan suuntaan”, Lindberg pohti keskustelumme lomassa aiemmin syksyllä.
Huikean virtuoosinen kolmas konsertto on Lindbergin mittatilaustyö Yuja Wangille, jolle teos on omistettu. Säveltäjä ja solisti tutustuivat syksyllä 2019 Hampurissa Alan Gilbertin ylikapellimestarikauden avajaiskonsertin harjoituksissa.
”Onhan Yuja näistä aikamme pianisteista teknisesti yksi niistä ihan huikeimmista, kun mietitään nopeutta ja tarkkuutta. Hänellä se elementti nousee oikeasti pintaan. Olisi tuntunut kirjoittaa hänelle sellaista kontemplatiivista muutaman nuotin kappaletta, joten kyllä tämä on hänelle ommeltu.”
Osilla ei ole perinteisessä mielessä pää- ja sivuteemoja, vaan niiden materiaali perustuu kokoelmaan musiikillisia aiheita, joita kehitellään orgaanisesti läpi koko teoksen solistin ja orkesterin vuoropuhelun kautta. Lindbergille ominaiseen tapaan konsertto on tulvillaan yksityiskohtia ja virtuositeettia.
Vaikka osia sitoo toisiinsa niiden samankaltainen avaustekstuuri, kukin niistä kulkee kuitenkin omia teitään, ikään kuin samoista parametreista rakentuneet rinnakkaisuniversumit, joiden sisällä soolopiano, puupuhallinparit, käyrätorvet, kaksi trumpettia, kolme pasuunaa, tuuba, patarummut, kaksi lyömäsoittajaa ja jousisto kohtaavat mitä mielikuvituksellisimmissa asetelmissa.
Konsertto käynnistyy sähköistävästi solistin sointuketjulla ja asteikkokuluilla, joista avautuu soiva kenttään, johon jouset liittyvät. Sen säihkeestä kumpuavat motiivit muuttavat muotoaan monesti osan kuluessa solistin ja orkesterin ketterissä käänteissä. Kehityskulku huipentuu huikeaan kadenssiin, jonka jälkeen kuullaan vielä lyhyt mukaelma avaustekstuurien maailmasta.
Toinen osa alkaa kohoavilla melodialinjoilla, joihin pohjautuu vangitseva avausjakso. Solisti saa soittaakseen vielä toisen, lyhyemmän, kadenssin, jonka vanavedessä kuullaan varsin hienovireinen, liki kamarimusiikillinen jakso pianolle ja orkesterisolisteille. Osa ei kuitenkaan pääse tuudittautumaan rauhaansa, vaan sen huipentaa valkohehkuinen orkesteritutti, joka kurottaa jälleen uusiin maailmoihin.
Päätösosa on virtuositeetin juhlaa. Solistin häikäisevä osuus on moni-ilmeinen kunnianosoitus pianistisille hyveille. Samassa hengessä on kirjoitettu myös orkesterisatsi, jonka kudoksesta erottuvat monet lyömäsoittimet; patarummut, bassorumpu, crotalet ja kongit. Rytmiikka tiivistyy, ja solistin sormet kiipeävät vielä kerran koskettimiston juurelta huipulle ja vapauttavat ilmoille viimeisen kolmen f:n soinnun, johon koko orkesteri hyppää mukaan.
Kantaesityksen säihkeestä on kiittäminen niin solistia, orkesteria kuin kapellimestariakin. Wang oli ylittämätön koskettimiston ääressä kanavoiden Lindbergin haastavan osuuden riemulliseksi sointijuhlaksi. Salosen johdolla orkesteri oli käyttänyt harjoitusaikansa tehokkaasti ja tarjosi hienon esityksen. Kolmannen pianokonserton paikka on ohjelmistossa, jonne se juurtuneekin kierrettyään ensin maailmaa solistinsa kanssa.
San Franciscossa Lindbergin konsertto kuultiin hyvässä seurassa. Carl Nielsenin aivan liian harvakseltaan soitettavan Helios-alkusoitto, op. 17 (1903) tarjoisi värikylläisen avauksen, kun taas Béla Bartókin klassikko Konsertto orkesterille(1943/1945) soi illan itseoikeutettuna päätösnumerona.
San Franciscon sinfoniaorkesteri on Salosen johdolla erinomaisessa iskussa ja selvästi kotonaan oman aikamme ja 1900-luvun musiikissa, joita se soittaa myös ensi talven Euroopan-kiertueellaan. Lindbergin konsertto puolestaan saapuu solisteineen Atlantin tälle puolen ensi keväänä. Klaus Mäkelä johtaa sen Pariisissa huhtikuussa ja Salonen Hampurissa toukokuussa. Sitten konsertto jatkaa matkaansa Roomaan ja Lontooseen; toivon mukaan myös pian Suomeen.
Jari Kallio
