Musiikin aika 8.7.2022, Viitasaaren teatteri. Philip Venables: Answer Machine Tape 1987 (ke.). Zubin Kanga, piano, Tuukka Tervo, elektroniikka.
Musiikin aika 8.7.2022, Metals and Drums. Viitasaari Areena. Ulysses Percussion Ensemble, James A.-McEwan, Timo Kurkikangas, elektroniikka. Kishino, Yokoyama (ekS.), Xenakis, Nørgård, A.-McEwan (ke.)
”Itku pitkästä ilosta”, kuuluu suomalainen sananlasku; vaikka sille löytyy myös vastakohtansa, niin juuri tämä sanonta kuulsi vahvana mielessä Musiikin ajan perjantaissa, brittiläisen Philip Venablesin pianolle ja elektroniikalle säveltämän Answer Machine Tape, 1987:n kantaesityksessä. Pianisti Zubin Kangan esittämä tunnin mittainen sooloteos oli rakentunut monitaiteilija David Wojnarowiczin (1954–1992) marraskuun 1987 puhelinvastaajanauhan ympärille – nauhan, joka dokumentoi aikaa Wojnarowiczille läheisen, AIDSin komplikaatioihin kuolleen valokuvaajan Peter Hujarin viimeisistä päivistä.
Lavalla ollut flyygeli oli akustisen soittimen ominaisuuksiensa lisäksi laajennettu kontrolleriksi kahteen käyttötarkoitukseen. Tiettyjä säveliä soittamalla pystyi ohjailemaan nauhaa, valiten seuraavan viestin ja kelaten eteen- sekä taaksepäin, sekä kirjoittamaan tekstiä, joka heijastettiin valkokankaalla näkyvälle ruudulle. Kirjaimille, numeroille ja muille erikoismerkeille oli kaikille omat koskettimensa, jolloin Kangan lyhyet lyyriset fraasit loivat ymmärrettävää tekstiä kommentoimaan nauhalta kuultavia puheita, välillä ikään kuin muistiinpanoja kirjoittaen, välillä kuin turhautuneena toistuviin sanoihin takertuen, välillä soinnuilla sattumanvaraisia anagrammeja suoltaen.
Sekä osa vastaajaviesteistä – jotka tuntuivat hyvin intiimeiltä ja henkilökohtaisilta, vaikkei niissä pahemmin salaisuuksia jaettukaan – että Kangan ”kommenttiraita” herättivät useita naurunremahduksia, vaikka välisoitoissa läsnä olikin jatkuva aavemainen, levottomuutta herättävä harmaus; kun Hujarin sairaalassa oleminen alkaa viesteistä käydä selväksi, niin ymmärtää myös, miksi. Hiljalleen pianon ”sisäinen puhe” tuntui ahdistuvan vastaajaviesteistä yhä enemmän, aivan kuin takaisinsoittopyyntöjen paino tuntuisi yhä stressaavammalta, kunnes Kanga soitti viestien päälle pääosin vain ahdistunutta, toisteista dadaa – ja tätä vasten itse kuolema toi mukanaan pysäyttävän hiljaisuuden, surumusiikin vailla tekstiä.
///
Myöhäisillan Metals & Drums -konsertti oli omistettu kuuden nuoren lyömäsoittajan Ulysses Percussion Ensemblelle. Malika Kishinon Sange oli omistettu hänen sävellysopettajansa Yoshisa Tairan muistolle, saanut nimensä buddhalaisesta terälehtien levittämisrituaalista ja inspiroitunut elektronisen musiikin äänellisistä mahdollisuuksista. Kalvo- ja metallilyömien tremolot ja yhteisiskut loivat yhtaikaisesti muuttuvia maisemia kuin porteista astuen, ja hämmästyttävän tiukasti kapellimestaritta yhteen soittaneen kuusikon levittäytyminen areenalla loi elektronisia kaikuja ja viiveitä muistuttavia kuulotunnelmia. Muodosta ja draaman kaaresta oli vaikea tosin saada käsitystä, mikä sai teoksen loppupuoliskon tuntumaan malko hahmottomalta.
Helsinkiläistyneen, viimekin vuonna Musiikin ajassa esitetyn Mioko Yokoyaman Talking Metals, Talking Drums oli inspiroitunut ihmisryhmissä käytävistä keskusteluista ja vuorovaikutuksista. Musiikin ajan tyyppiselle ympäristölle epätyypillisesti teos vietti yllättäviä hetkiä siinä tyypillisimmässä 4/4-sykkeessä, joka sai osakseen interjektioita muilta soittajilta, kuin aloitteita ja huudahduksia. Välillä ”puhuttiin” eri asioita päällekkäin ja välillä yhteisymmärryksellisessä unisonossa. Loppupään unisonossa oli kuultavissa myös japanilaisen taiko-rummutuksen estetiikkaa.
Iannis Xenakiksen Métaux on osa hänen neliosaista Pléiades-teostaan, ja käyttää säveltäjän itsensä suunnittelemia Sixxen-mallettisoittimia. Ne kaikki on viritetty mikrotonaalisesti ja eri vireeseen, mikä loi toisinaan summa-aalloltaan kuulonsuojausta vaatineen mojovan kakofonian. Outovireiset kuviot toivat mieleen niin Jaavan ja Balin gamelan-perinteet kuin Harry Partchin suunnittelemat mikrotonaaliset soittimet. Partchin tavoin myös Xenakis oli kiinnostunut antiikista, ulkoeurooppalaisuudesta ja rituaaleista, ja Métauxissa soikin tietty jännä ”ksenofonisuus”, vieraan musiikin tunnelma.
Per Nørgårdin Square and Round viittasi sekä neliötanssiin (kuten Suomessa tanssittu katrilli) että toisteiseen rondomuotoon. Soittajat seurasivat keskimmäistä sykkeen antajaa eri tavoin: toiset ottivat pulssinsa eri soittimesta ja eri aikaan kuin toiset, mikä sai aikaan vinkeän kaksiryhmäisen polyrytmiikan sekatahtisopan.
Illan päätti kreikkalais-skottilaisen James Alexandropoulos-McEwanin oikeinkirjoitukseltaan hirviömäinen sanapeli a/mi(d)st a/noise_and, -[d]is_interference///, joka toi äänen ja tilan suhteeseen uuden tason akustisen soittamisen ja monikanavaisten kaiuttimien rinnalle: yleisölle oli annettu QR-koodi, jolla sai puhelimensa luotua audiovastaanottimeksi. Yhtäkkiä yleisössä oli iso joukko toisistaan hieman eri vaiheissa olevia äänilähteitä ja näyttöruutuja osallistumassa teokseen. Salin kaiuttimet lähettivät sähköverkon surinaa perkussionistien maadoittaessa niiden virtapiiriä soitollaan, soittajat tuottivat erilaista efektinomaista äänimaisemaa, ja puhelimen kaiuttimesta kantautui hento, säröytyvä, ambientinomainen mollisointu. Teoksen kuuntelun moninaisuus – yhdistettynä ruudun sumeaan, pilvenomaiseen maisemaan ja säröisyyteen – loi kaunista ja kiehtovaa äänitaidetta, jonka vastaanottamisessa ei säveltäjän mainitsema ”häiriötekijän” elementti tuntunut häiriöltä lainkaan.
Santeri Kaipiainen
Quartetto Mauricen ja Neue Vokalsolisten Stuttgartin 8.7. konserttia ei aikataulullisista syistä arvioitu.
