Arvio: Trondheim Jazz Orhcestra & Alf Hulbækmo, April Jazz, Tapiolan kirkko 24.4.2022.
Norjalainen Trondheim Jazz Orchestra kantaa kokoonpanoltaan vaihtelevan, tavanomaisesta big band –jazzista tyystin poikkeavan yhtyeen mainetta, joka lähtee mielellään uusia suuntia etsiviin yhteistyöprojekteihin. Yksi näistä on yhteistyö kosketinsoittaja-säveltäjä Alf Hulbækmon kanssa, jonka teoksessa Barnlige gleder säveltäjä itse kiipesi kirkkourkujen penkille.
Teoksen nimi (ja ilmeisesti norjankieliset laulusanat, joita ei kuitenkaan valitettavasti yleisölle ollut saatavilla) viittasivat ”pienen pojan piilopaikkaan ja mielikuvitusmaailmaan”, ja TJO:n kokoonpano ainakin lupasi mielikuvituksellisuutta viulun, sellon, klarinetisti-saksofonistin, käyrätorven, trumpetin, pasuunan, kolmen laulajan ja rumpujen soitinnuksella. Hulbækmo oli tehnyt myös loistavia valintoja urkujen äänikertayhdistelmikseen.
Näistä lähtökohdista olisi odottanut jotain hurjempaa avantgardeilua ja sukellusta aikamme taidemusiikin puolelle kuin millä sarjamuotoinen, lähes puolitoistatuntinen teos lähti liikkeelle. Soolourkuosuus toki jo soittimen ominaisäänen puolesta toi mieleen aikamme kirkkomusiikin, ja myöhemminkin oli harmonia painottunut uusmodaalisuuteen, kantaen kaikuja Henryk Góreckin ja Pēteris Vasksin kaltaisilta eurooppalaisilta ”pyhiltä minimalisteilta” – myös Zbigniew Preisnerin Requiem for a Friend kävi mielessä – sekä siirtyen välillä elokuvamusiikin tunnelmiin.
Korvan ennakoimia ratkaisuja oli kenties turhan paljon kokoonpanon ja konseptin potentiaaliin liittyen, mutta tämä johtuu kenties myös April Jazz -raamista: jos vastaavaa olisi esitetty rock-klubilla, olisin ollut innoissani. Teoksen edetessä oli toki myös yllätyskäänteitä, ulossoittoa, vapaammalle laukalle lähtevää yhteistä improvisointia ja uteliaita grooveja tiedossa – toisinaan tosin rumpali, säveltäjän veli Hans Hulbækmon säläperkussioiden kalistelut tuntuivat olevan irrallaan muusta sävelmaailmasta.
Laulajien interjektio-osat vahvistivat hiljalleen nimenomaan muodon yhteyttä kirkkomusiikin perinteeseen, jolloin teokseen aukesi uusi ovi: tämä on rituaali, muistojen, psyyken, mielikuvituksen pyhä toimitus ja rukous. Tunnetta vahvistivat solistien väliset vuoropuhelukohdat, kansanmusiikilliset melodiat, laulukohtien virsimäisyys ja toisteiset ostinatot. Harald Relling Nielsen sai kuuluvimmat lauluvuorot, mutta Rohey Taalah teki myös vaikutuksen hienosaundisilla vokaliiseillaan. Hiljalleen teoksen edetessä osasi ennakko-odotustensa raameista päästää irti ja laskeutua vastaanottavaan, symboliseen tilaan, jossa lukuisten maailmojen yhdistelmä löysi paikkansa.
Santeri Kaipiainen
