Daniel Barenboimin konsertti päättyi lämpimiin aplodeihin, jotka salintäyteinen yleisö antoi seisaaltaan. Hiotumpaa ja teknisesti täydellisempää pianonsoittoa on toki kuultu – ja varmaan kuultiin häneltä itseltäänkin jo ihmelapsi-aikana. Pitkä kokemus myös orkesterin johtajana antaa kuitenkin soitolle avaran perspektiivinsä, jossa tekniikka on vain kerronnan väline.
Kun 73-vuotias Barenboim soitti pari vuotta sitten Berliinissä Brahmsin toista konserttoa, hämmästelin musisoinnin monumentaalista, voimallista otetta: ikään kuin kiveä veistettäisiin. Moni muusikko vanhemmilla päivillään kääntyy enemmän sisään päin.
Sama linja jatkui nyt jo Beethovenin c-molli-muunnelmissa: melkeinpä äijämäisen yrmeää soittoa, joka silti sopi hyvin teokseen ja jossa aina säilyi linja ja eetos. ”]
Saman tien sopi hämmästellä Barenboimille rakennetun nimikkoflyygelin sointia. Ensi kuulemalta se toi mieleen periodipianot, toki roimasti vahvistettuna: ääni on tummempi ja mattasointisempi kuin niissä flyygeleissä, joihin olemme tottuneet, ja siitä puuttuu teräksen kilke. Beethovenin akordeissa oli purevaa napakkuutta.
Todelliset hampaansa soitin näytti kuitenkin vasta loppujakson Liszt-osiossa. Funerailles-teoksen bassot möyrivät kumeammin ja orkestraalisemmin kuin Steinwayssa, ainakin omalle paikalleni. Harvoin kuolinkellojen kaiku toteutuu näin konkreettisen tuntuisena. Näistä synkeistä vyöryistä on van askel Wagnerin Jumalten tuhoon.
Lisztin Mefisto-valssi oli tekniseltä toteutukseltaan sangen suurpiirteinen, mutta väärät äänet ja ”menemään saamiset” tuntuivat silti kovin kaukaisilta asioilta Barenboimin soittaessa ja loihtiessa esiin helvetillisyyden viekoittelevuutta orkestraalisella jylinällä.
Chopin ei ole koskaan ollut Barenboimin kaikkein ominta alaa. Kuvaavaa on, että säveltäjän pianokonsertot hän levytti vasta hiljattain. G-molli-balladi oli hieno esitys kerronnallisuudessaan, mutta rubato ei tuntunutkaan kovin luontevalta.
Schubertin sonaatit ovat kuuluneet myös taiteilijan 70+ -iän uudelleen lämmityksiin, ja hän levytti ne viime vuonna DG:lle. Niin levyllä kuin tällä kertaa c-molli-sonaatin esityksessä hämmästytti hieman suuruutta tavoitteleva ote – ikään kuin Schubert näyttäytyisi Brucknerin edelläkävijänä. Intiimi laulavuus ja duurin ja mollin häivähdyksenomainen vaihtelu eivät toteutuneet niin vivahteikkaasti kuin ne voisivat.
Ylimääräisinä kuultiin kaksi Chopin-numeroa. Taiteilija kommunikoi yleisönsä kanssa herrasmiesmäisesti kumarrellen eri puolille salia ja välitöntä kontaktia hakien.
Daniel Barenboimin pianokonsertti Musiikkitalossa 17.4. Beethoven, Schubert, Chopin, Liszt.
