Strauss-juhlaa Wienistä

Camilla Nylund hehkuu Wienin Arabellassa. Kuvakaappaus streaming-esityksestä.

Itävallan täydellisen koronasulun vuoksi suljettu Wienin valtionooppera avaa arkistonsa kaikille ilmaisin online-näytöksin. Tällä viikolla ohjelmassa on erityisesti Richard Straussia. Vielä tänään ehtii nähdä Abrabellan, jossa Camilla Nylund on parhaimmillaan. Lisäksi luvassa on mm. legendaarinen Carlon Kleiberin johtama Ruusuritari sekä Verdin Don Carlo, nimiroolissa Jonas Kaufmann.

 

Wienin valtionooppera lupaa vielä nettisivuillaan, että live-esitykset alkavat 6. joulukuuta, mutta siihen saa uskoa, jos tahtoo – sen verran vakava koronatilanne Itävallassa on. Korvauksena on eilen tiistaina alkanut ilmainen striimausviikko. Joka iltana on eri teos, ja esitykset alkavat klo 20 Suomen aikaa. Ne ovat katsottavissa 24 tunnin ajan.

Camilla Nylundin tähdittämän Straussin Arabellan voi nähdä siis keskiviikkona klo 20 asti. Sillä kellonlyömällä teokseksi vaihtuu Salome, joka jugend-lavastuksineen on talon perinteikkäimpiä tuotantoja. Lavalle astuvat mm. Lise Lindstrom, Michael Volle ja Waltraud Meier.

Torstaina on vuorossa Berlioz’z Troijalaisten parin vuoden takainen tuotanto, jonka visuaalisuus on saanut kehuja. Joyce di Donato on esityksen Dido, Brandon Jovanovich Aneneas ja Anna Caterina Antonacci Cassandra. Ohjaus on David McVicarin.

Perjantaina Straussin Ruusuritarin johtaa itse Carlos Kleiber, solisteinaan mm. Felicity Lott, Anne Sofie von Otter, Kurt Moll ja Barbara Bonney. Tallenne on vuodelta 1994.

Lauantaina ohjelmassa on Straussiin Ariadne auf Naxos, ja sunnuntaina Jonas Kaufmann laulaa Verdi Don Carlon nimiosaa, rinnallaan Elisabettana Malin Byström. Esitys on viime syyskuulta, jolloin Peter Konwitschnyn aikanaan kohua herättänyt ohjaus palasi ohjelmistoon.

Maanantaina on vuorossa Straussin Elektra – ja lavalla jälleen Camilla Nylund Chrysotemisina. Viime syyskuussa olleissa esityksissä kapellimestari Franz Welser-Möst teki paluun Wienin valtionoopperaan ensi kertaa sen jälkeen, kun hän lähti ovet paukkuen musiikillisen johtajan tehtävästä. Nyt sopi palata, kun talon johto on vaihtunut.

 

Camilla Nylund hehkuu

Arabella on Richard Straussin ja Hugo von Hoffmanstahlin yhteistyön viimeinen hedelmä ja Ruusuritarin sukulaisteos. Sen yhteiskunnallinen terä on kuitenkin pistävämpi, eikä siinä ole varsinaista huumoria, vaikka tohinaa lemmensotkuineen ja valepukuineen riittääkin.

Ytimessä on köyhtyneen aatelisperheen yritys pelastaa taloutensa naittamalla tyttärensä Arabellan rikkaalle kroatialaiselle maanomistajalle Mandryckalle. Perheen toinen tytär Zdenka joutuu pukeutumaan pojaksi koska ei muuten tule selviämään elämästä. Tästä kitkerästä lähtökohdasta ei oikein päästä nousemaan, vaikka loppu onkin tavallaan onnellinen.

Ooppera on tanssia kuilun reunalla: vaikka eleganttia valssipyöritystä riittääkin, kulissin takana lymyävä rappio on kuultavissa myös musiikissa. Sven-Eric Bechtolfin ohjaus 2000-luvun alusta. Hän on sijoittanut tapahtumat 1800-luvun lopun Wienistä 1930-luvulle.

Tanssiaiset järjestetään yökerhossa, jossa on 1930-luvun Berliiniin viittaavaa dekadenssia yläosattomine tarjoilijoineen ja drag-tyylisine ristiin pukeutumisineen. Muutenkaan ohjaaja ei ole kaunistellut yhteiskunnallista tilannetta, mitä myös synkkä visualisointi korostaa.

Wienin valtionoopperan perinteen mukaisesti solistit tuotannossa ovat vaihdelleet. Itse näin sen viitisentoista vuotta sitten, eikä se tehnyt erityisempää vaikutusta. Nyt striimiltä katsoessa se tuntui paremmalta, kun lähikuvien ansiosta ankea visualisointi ei painanut. Bechtolfin realismi toimii hyvin aina henkilöjen reagointia myöten.

Vuonna 2017 nauhoitetun esityksen kantavina voimina ovat Camilla Nylundin Arabella ja Bo Skovhusin Mandryka. Nylund oli tuolloin jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä aikamme hienoimmista Strauss-sopraanoista, ja hän hehkuu täysillä Arabellan melodioissa. Ääni soi lyyrisen kimmeltävänä, ja fraseeraus on pitkälinjaisen jaloa. Silti mitään lemmenunelmissa elävää prinsessaa hän ei hahmostaan tee, vaan mukana on maanläheisyyttä.

Yhtä hieno on Skovhus piirtäessään kuvaa maalta kotoisin olevasta pyrkyristä, jolla riittää aristokraattisia elkeitä, mutta todellinen luonne tulee esiin vähemmän mairittelevasti. Laulu kulkee mehevästi. Chen Reiss Zdenkana ja Stephanie Houtzeel virtuoosisesti jodlaavana Adelainena täydentävät hyvän castin. Kapellimestari Peter Schneider antaa wieniläismuusikoiden vuodattaa autenttista Strauss-mahlaansa täysillä.

Harri Kuusisaari

https://play.wiener-staatsoper.at

 

 

Edellinen artikkeliRunsassointisia miniatyyrejä
Seuraava artikkeliGourmet’n New Habitat on villi varoventtiili