Arvio: Kuopion kaupunginorkesteri, Hyvän mielen sävelkioski 7.5.2020. Sho Kubota, lyömäsoittimet; Kiira Siikavirta, kontrabasso; Virpi Rautsiala, näyttelijä. Noguchi, Kitazume.
Striimausarvioiden matka jatkuu Savon sydämeen, jossa vuorossa oli eilen illalla Kuopion kaupunginorkesterin lyömäsoitinten äänenjohtajan Sho Kubotan ympärille keskittynyt japanilaisen nykymusiikin ja näyttämötradition show. Konsertin avannut Momoko Noguchin [ N°9 ] (2003) oli rapsodisen oloinen teos, jossa eri kalvorummuilla ja marimballa oli pääosin kontrabasisti Kiira Siikavirtaa säestävä rooli. Alku- ja lopputunnelmissa oli uteliasta, saundiltaan intensiivisempää otetta, mutta puolivälin jälkeinen tonaalinen pätkä osoittautui heikommaksi lenkiksi. Esittelyn mukaan teos rakentui numeron yhdeksän ympärille, mutta ensi kuulemalta draaman kaari jäi kuitenkin epäselväksi.
Michio Kitazumen Side by Side on alun perin sävelletty lyömäsoittajalle ja orkesterille, mutta säveltäjä on tehnyt siitä myös eilen kuullun sooloversion. Bongot, tomit ja (klassisessa kontekstissa virkistävästi jalalla soitettu) bassorumpu saivat kyytiä virtuoosinumeroksi sävelletyssä polyrytmien pallottelussa. Kubota suoriutui urakastaan mitä mainioiten, mutta itse sävellystä jäi vaivaamaan tietty blokkimaisuus, jossa osien välillä ei ollut aina kuultavissa orgaanista, muuntuvaa jatkumoa, mikä korostui kapulanvaihtokohdissa.
Lähetyksen päätti japanilaisen raguko-komiikkaperinteen soveltaminen Kuopion lavalle Kubotan ja näyttelijä Virpi Rautsialan tänä keväänä luoman esityksen kautta. Sekä komedia että stand up –komiikka (tai ragukon istuvan kertojan tapauksessa kenties sit down) ovat vaikeita taitolajeja, ja Rautsialan tarinankerronta yksinään ei saanut nauramaan; liioittelua olisi pitänyt viedä pitemmälle, ja jos roisiuteen tartutaan, pelkkä kiertely ja rautalangasta himpun vääntävä henkinen kylkeen pukkailu ei toimi. Raguko on perinteisesti soolotaidetta, mutta nimenomaan Kubotan läsnäolo pelasti pätkän: klovnerian analogialla hän oli Rautsalo-kertojan ”valkoiselle klovnille” kuin pakkaa sotkeva Aukusti-pöljäilijä. Lyömäsoittimiin yhdistetty vuorosanojen kaikumainen kertaaminen, japanin kielen sekoittaminen mukaan ja kännykkähäiriköinti kellopelillä: absurdit sisällöt ja duokohdat olivat oikeasti hauskinta antia. Pienellä viilauksella ja kesäteatterimaisuuksien poistoilla on konseptilla potentiaaliakin.
