Puccinin ooppera Turandot taipuu vaikka mihin epookkiin, sillä tarujen Kiinallahan ei ole koordinaatteja. Ja spektaakkelia se aina on. Siksi olikin jännittävää nähdä, miten Opera Box pienine budjetteineen, kuoroineen ja orkestereineen saa sen nostatettua Aleksanterinteatterin mininäyttämölle. Silti ryhmä teki taas ihmeitä, ja Ville Saukkosen ohjauksessa saatiin illuusio jostain paljon olosuhteita suuremmasta.
Baijerin valtionoopperassa pyörii Turandotista ohjaustiimi La Fura del Bausin äimistyttävä versio, joka on sijoitettu tulevaisuuden Kiinaan, totalitaristiseen valvontayhteiskuntaan. Saukkonen on ohjauksessaan mennyt vielä kauemmas aikaan, jolloin Kiina on jo avaruudenkin valtias. Keisari (Pekka Kuivalainen) oli tietokoneolio, joka varmaan selittää hänen kymmenientuhansien vuosien ikänsä. Aikahyppäys toimi hauskasti eikä jättänyt yhtään aukkoja logiikkaan.
Ennen muuta tulkinta antoi paljon mahdollisuuksia visuaalisen yltäkylläisyyteen. Yhteistyö opiskelijoiden kanssa oli tuottanut taas tulosta, sillä Stadin ammattiopiston muoti- ja tekstiililinjan aikuisopiskelijat olivat mukana tuotantotiimissä isolla joukolla. Emil Sallisen lavastus ja projisointi, Joona Huotarin puvustus ja Janne Teivaisen valot loivat yhdessä näyttäviä tehoja eksoottisen futurismin henkeen.
Tähtien sota -elokuvien kliseitä ei tarvinnut toistaa, yhteydet jätettiin katsojan mielikuvituksen varaan. Käsityön ja materiaalin tuntu esimerkiksi vaatteissa ja maskeerauksessa välittyi intiimissä teatterissa, kun detaljitkin olivat nähtävillä.
Esitysversioksi oli valittu Enrico Minaglian pienelle orkesterille tekemä sovitus. Kapellimestari Jonas Rannila ei yrittänytkään pusertaa keikkaorkesteri Sinfonietta Ariadnesta ja Helsingin filharmonisen kuoron laulajista irti enempää kuin mitä lähtee. Tarjolla oli luontevasti virtailevaa musisointia, ja lyyriset herkut välittyivät hyvin. Ei tällä joukolla partituurin koko eksoottista värikirjoa irti saanut, ja kuorokin oli typistetty niin, että alistetun kansan säälittävä asema tuli korostuneesti esiin.
Hahmoissa oli mukana kyborgeja, mm. Kristian Lindroosin vaikuttava amiraali, joka piti järjestystä yllä. Mitä ihmettä tapahtui mestatulle Persian prinssille – ommeltiinko hänen päänsä takaisin? Jäykkään totalitaristiseen ympäristöön toivat vauhtia Aarne Pelkosen, Ville Salosen ja Petteri Loukion mainiot commedia dell’arte -hahmot Ping, Pang ja Pong, joka huseerasivat opportunistisesti siellä täällä aina aitioita myöten – kaikki täysin Puccinin hengessä.
Ihmetellä sopi sitä, miten Opera Boxilla on ollut varaa sellaiseen maailmanluokan laulajaan kuin Giuseppe Varanoon prinssi Calafin roolissa. Äänessä on aitoitalialaista vuolautta, ja korkeat sävelet syttyvät hurmosta täynnä. Yleisö oli Nessun dorman jälkeen haltioissaan, ja syystä. Varanon kanssa roolissa vuorottelee espanjalainen Ragaa El Din.
Satu Kristiina Vesalla on kaikki edellytykset hienoksi Turandotiksi. Äänessä on volyymia vaikka muille jakaa, vaikka se joskus syttyykin vähän huojuen ja leikaten. Fokuksen tarkentamisen ja soinnin syventämisen jälkeen kaikki ovet ovat auki. Annami Hylkilä oli koskettava Liu ja Niklas Spånberg komeaääninen Timur.
Lopussa ohjaaja oli antanut amiraalin tappaa Turandotin. Oliko amiraali itse rakastunut tähän? Tämä uskottavuusongelmahan on aina Turandotin lopun ongelmana: miten tällaisesta julmurista tulisi lyhyen dueton jälkeen rakastava nainen? Sääli, ettei kuultu Luciano Berion säveltämää lopetusta (teos jäi Puccinilta kesken), jossa musiikki hiipuu lemmenkuolon tapaan. Se sopii teoksen henkeen paremmin kuin Alfanon version kailotus.
Kaiken kaikkiaan Opea Boxin Turandot antoi tilaisuuden kuvitella, millaista suurta oopperaa Suomessa tehtiin silloin, kun kaikki Wagnerin Ringistä asti tungettiin Aleksanterinteatterin ahtauteen. Mutta taiteilijat silloinkin tekivät ihmeitä. Oopperahan on perusluonteeltaan illuusioiden taidetta, joka kiitää ohi todellisuuden.
Harri Kuusisaari
