Huippuorkestereista mikään ei ole päässyt uhkaamaan Wienin filharmonikkojen ikonista asemaa uudenvuoden Strauss-konsertin tarjoajana, mutta monet yrittävät vastinetta. Berliinin filharmonikot on saanut sovittua uudenvuodenaaton gaalalleen laajan levityksen elokuvateattereihin, ja lähetyksiä on myös Suomen Finnkinossa eri paikkakunnilla.
Konsertti kuullaan paikan päällä kolmena päivänä. Torstaisen esityksen perusteella sitä sopii suositella varauksetta myös aaton leffa-anniksi. Sen pihvinä kuultu venäläisen tähtipianistin Daniil Trifonovin esitys Rahmaninovin kolmannesta pianokonsertosta oli ilmiömäinen.
Trifonov vahvisti asemiaan nuorten pianistien kärjessä tuoreella Listz-levyllään (arvio uudessa Rondossa), jonka soinnillinen rikkaus ja kerronnallinen mielikuvitus vakuuttivat. Hurjimmatkaan tekniset näytöt eivät olleet pelkkiä temppuja. Täsmälleen sama päti torstaina hänen Rahmaninoviinsa Berliinissä.
Trifonov soitti konserton myös Helsingissä RSO:n solistina muutama vuosi sitten, mutta nyt näkemys oli syventynyt huomattavasti. Hän edelleenkin käsitteli rytmiä kovin vapaasti, venytellen erityisesti lyyrisiä jaksoja niin, että Sir Simon Rattlen johtamat Berliinin filharmonikot saivat olla todella valppaina.
Helsingissä tämä kuminauha-rubato tuntui monin paikoin itsetarkoitukselliselta, mutta nyt se nivoutui tiiviimmin emotionaaliseen ilmaisuun ja kokonaisnäkemykseen, Trifonov soitti teoksen paikoin yllättävänkin sisäistyneesti – yleensähän se on rymistelyn areena.
Jo alussa hän loi myyttisen tunnelman ja piti paatoksen loitolla. Katse oli suurimmaksi osaksi alaspäin, mikä vahvisti omissa maailmoissaan olevaa vaikutelmaa, mutta kyllä hän silti aktiivisesti orkesterin kanssa tilanteita rakensi.
Jatkossa pidättynyt nostalgikko muuttui sadunkertojaksi, kun musiikkiin alkoi ilmestyä yhä värikkäämpiä sointikerroksia. Hän antoi lyyristen kulkujen välkkyä valon prismassa kuin jollain impressionistisella säveltäjällä ikään, ja orkesteri vastasi muhkean intensiivisellä mutta samalla värejä ja makuja läpikuultavalla soitolla. Aivan kuin laatuviiniä maistelisi.
Kuuluisassa jättikadenssissa Trifonov säilytti valitsemansa linjan eikä alkanut pullistella muskeleita. Silti orkestraalisesta pauhusta ja kamppailusta ei jäänyt mitään puuttumaan.
Teoksen avausosa on täynnä niin suuria latauksia, että usein konserton loppujakso ei pääse enää samalle intensiteetin tasolle. Tästä ei nyt ollut tietoakaan. Hitaassa osassa muistelu alkoi saada yhä enemmän nyt-hetken poltetta – jokaisella fraasilla oli merkitys. Tämän vuoksi kaari kantoi, vaikka yksityiskohtien korostelussa oli fragmentaarisuuden vaara.
Finaalissa Trifonov ja berliiniläiset lisäsivät värisäihkyä ja antoivat tilanteiden edetä spontaanin vauhdikkaasti. Salintäyteinen yleisö ponkaisi pystyyn ja antoi vuolaat kiitoksensa elämänuskoa valavasta uudenvuoden lahjasta. Sellaista Berliinissä on viime aikoina kaivattu.
Rattlen aikana Berliinin uudenvuoden gaalat ovat olleet solistivetoisia, ja orkesterin omat numerot ovat koostuneet ns. kevyttä klassista -linjasta. Sillä linjalla on vaikea vastata wieniläisten Straussille. Nyt konserton ympärille koottu kimara sisälsi myös harvinaisempaa antia kuten Kabalevskin Der Meister von Clamency -oopperan alkusoitto ja Rattlen sovittama lyhennelmä William Waltonin Facade-melodraamasta.
Etenkin jälkimmäinen piristi kabareemaisella, jazzahtavalla otteellaan. Lopuksi kuultiin Dvořákin Slaavilaisia tansseja napakympin esityksinä, mutta muu ohjelma jäi silti turhan paljon päänumeron varjoon.
Harri Kuusisaari
