Arvio: VocalEspoo, Nymfit ja paimenet. Tuuli Lindeberg, sopraano; Elli Vallinoja, mezzosopraano; Simo Mäkinen, tenori; Teppo Lampela, tenori; Sampo Haapaniemi, baritoni; Anna Pulakka, barokkisello; Matias Häkkinen, cembalo; Olli Hyyrynen, arkkiluuttu ja barokkikitara. Espoon tuomiokirkko 18.10.2020.
VocalEspoo-festivaaliin on uuden taiteellisen johtajan Taavi Oramon myötä sisällytetty festivaalilauluyhtye, jonka kokoonpano vaihtelee hieman ohjelmistotarpeiden mukaan tämän reilun viikon aikana. Ensimmäisessä yhtyekonsertissa sunnuntaina 18. lokakuuta vetovastuun yhtyeestä otti sopraano Tuuli Lindeberg suunnittelemallaan maallisella italialaisella madrigaaliohjelmalla varhaisbarokin ajalta (konsertin teokset vuosilta 1603–1651). Tuolloin musiikilliset elementit alkoivat olla alisteisia tekstille eikä päinvastoin. Lauluyhtyettä säesti vanhan musiikin poppoo Ensemble Nylandian continuo-trio.
Ohjelman punaisena lankana olivat sekä pastoraalinäytelmien luonnonhelmaisista rakkausaiheista ammentavat tekstit, joita Lindeberg on tutkaillut aiemminkin taiteellisessa tekemisessään, että Claudio Monteverdin ja hänen jalanjälkiään kulkevat säveltäjien teokset. Continuon säestämien soolojen, duojen ja triojen välistä löytyi myös a cappellaa sekä tutti-osuuksia.
Jokaisella laulajalla oli taustaa niin kuoro- ja yhtyelaulupuolelta kuin solistisesta ammattimaailmasta, mikä johti puhtaaseen harmoniaan, hallittuun saundiin ja hyvään äänten väliseen tasapainoon. Mezzosopraano Elli Vallinoja ja baritoni Sampo Haapaniemi eivät olleet yhtä paljon valokeilassa kuin Lindeberg ja tenorit, mutta tämä johtui teosten ja stemmojen luonteesta, ei laulun laadusta. Madrigaalien piirre kuvata yhden roolihahmon ajatuksia useamman laulajan suulla tuotti välillä tahatonta komediaulottuvuutta, kun tenorit Simo Mäkinen ja Teppo Lampela vaikuttivat yhdessä haikailevan paimenettaren pusun perään.
Tekstin tapa kuvata rakkauden ja kaipuun tunteita superlatiivisin vertauksin tuntuu helposti liioittelevalta tässä maailmanajassa, mutta ennakoi jo pian syntyvää oopperaa musiikillisine affekteineen. Lindeberg ammensi omaan lauluunsa tästä rooliajatuksesta Monteverdin Bel pastorin keimailevaan paimenettareen ja barokkikitaroineen räiskyvän Benedetto Ferrarin Amanti, io vi so diren jopa soulmaisiin huudahduksiin. A cappella -osat Sigismondo d’Indian Cruda Amarilli ja Monteverdin Cor mio, non mori tuottivat ihanan riipaisevia yllätysdissonansseja, ja rakenteistakin löytyi odottamattomuuksia, kuten Monteverdin pitkä Lamento della ninfa, jossa duon ja continuon osuudet vaihtelivat koko ensemblen laulun kanssa niin monipuolisiin maisemiin, että kappaleen luuli vaihtuneen. Anna Pulakan, Matias Häkkisen ja Olli Hyyrysen continuoryhmä loi laululle luotettavan ja laadukkaan pohjan.
Santeri Kaipiainen
