Koronan moneen kertaan siirtämä Once sai odotetun suomenkielisen ensi-iltansa Lilla Teaternissa maaliskuussa.
Jo syksyllä musikaali oli ehditty tuoda samalle näyttämölle ruotsiksi, ja kiitos Helsingin Kaupunginteatterin, tämä helmi on nyt kääntynyt valtaväestönkin ihasteltavaksi.
Tarinan alussa esitellään kaksi nimettömäksi jäävää nuorta aikuista, joita yhdistää palava rakkaus musiikkiin. Muuta yhteistä heillä ei näytä olevankaan – ellei hyrrääviä hormoneita lasketa.
Biisejään rustaava, kadunkulmissa ja kapakoissa soitteleva Poika (Tuukka Leppänen) ja omasta pianosta haaveileva Tyttö (Emma Klingenberg) kipuilevat kumpikin aiemman suhteensa kanssa, josta ei oikein ota selvää, olisiko siinä vielä kipinää vai roikkuuko se vain uuden alun esteenä.
Tyttö ja Poika lähentyvät ja loittonevat, ja katsoja joutuu jännittämään loppuun asti, onko musiikki sittenkään riittävän väkevä voima kuljettamaan heitä toistensa syliin.
Parin rinnalla esitellään hurmaava, kirjava joukko kaduntallaajia, niin alkuperäisiä dublinilaisia kuin siirtolaisiakin.
Ja vaikka tarinassa eletään nykypäivää, väikkyy kultamaa siellä, missä se on Irlannista katsoen aina ollut – valtameren vastarannalla. New York näyttäytyy roolihahmoille paikkana, jossa kaikki toiveet voivat saada täyttymyksensä.
Oncen musiikki sisältää sopivassa suhteessa pieniä ja isoja sekä rempseitä ja tunnelmallisia numeroita, joista mieleen porautuu ainakin tunnusmelodia Hetkeen jään (Falling Slowly), joka on muuten voittanut parhaan elokuvalaulun Oscarinkin. Palkittu musiikki ja laulutekstit ovat irlantilaisen Glen Hansardin ja tšekkiläissyntyisen Markéta Irglován käsialaa.
Once tuli tosiaan ensin elokuvana, jonka vastaanotosta innoittuneena irlantilainen näytelmäkirjailija Enda Walsh alkoi työstää näyttämösovitusta. Musikaali sai kantaesityksensä Yhdysvalloissa 2011, ja nyt vuosikymmentä myöhemmin HKT on tuottanut siitä maailmanensi-illat ruotsiksi ja suomeksi.
Musiikintäyteisen elokuvan tarina on siirretty näyttämölle rohkealla näkemyksellä. Ohjaaja-koreografi Jakob Höglund on onnistunut ihastuttavasti rikkomaan musikaaliesiintyjille tyypillisen lokeroinnin näyttelijöihin, tanssijoihin ja muusikoihin. Lillanissa jokainen esiintyjä on kaikkea tätä.
Muusikkotaustaiset esiintyjät näyttelevät, ja näyttelijätaustaiset soittavat – eikä katsoja voi enää erottaa, miltä sektorilta kukakin on lähtöisin.
Lavalla käy melkoinen säpinä, kun sillä häärää tusina esiintyjiä, useimmat heistä vieläpä kaiken aikaa näkyvillä ja jotain tärkeää touhuamassa. Vielä esiintyjiäkin enemmän lava pursuaa instrumentteja: on kitaraa, pianoa, harmonikkaa, rumpuja, viulua, selloa, mandoliinia ja busukia. Kaikkia niitä soitetaan ylen aikaa, ja kun ei soiteta, käytetään orgaanisen äänitehostemaailman lähteenä.
Lavastevaihdotkin on taidokkaasti koreografioitu osaksi esitystä, ja ne tapahtuvat täysissä valoissa yleisön silmien edessä. Niin esiintyjäryhmän liikekieli kuin mainittu näyttelijäensemblen hyödyntäminen ikään kuin näyttämön levyisenä efektilaitteena on toteutettu luovalla ja omaperäisellä tavalla.
Koko vanerilla vuorattu näyttämö on itse asiassa yksi jättimäinen instrumentti ja kaikukoppa samassa paketissa.
Once on tunteiden kaikissa sävellajeissa resonoiva näyttämöteos, joka luottaa musiikin voimaan niin tarinassaan kuin ylöspanossaan. Sen maailmassa ihan kaikki soittavat – jopa Alexander Wendelinin pankkiiri, jolle on rakennettu ratkiriemukas soolonumero tyylikkäästi pieleen menevine lauluosuuksineen.
Jokaiselle Lillanin ensemblessä suodaan hienot hetkensä. Suomenkielisessä ensi-illassa tekeminen oli todella varmaa, suorastaan virheetöntä: porukka paahtoi menemään ilon kautta, rennosti ja taidolla.
Ja vihjattakoon, että hikipäinen, energinen meno alkaa jo varttia ennen virallista aloitusaikaa. Sen seurauksena yleisö on ihan fiiliksissä jo silloin, kun esitys vasta käynnistyy.
Once on otteeltaan raikas, sisällöltään kirkas ja lajityypin konventioita ravisteleva, joten sitä uskaltaa suositella lähipiirissään niillekin, jotka luulevat, etteivät ”pidä musikaaleista”.
Ja vähintään jokaisen musiikinopettajan ja -opiskelijan täytyy käydä kokemassa Lillanin Once, joka kasvaa loppuaan kohti ylistyslauluksi musiikin selittämättömälle voimalle.
Tommi Saarela
