Kauan kadoksissa ollut Mozartin ja Salierin yhteistyönä tekemä kappale löytyi.
Timo Jouko Herrmann, saksalainen musiikkitieteilijä, selasi eräänä päivänä online-katalogia Tšekin musiikin museossa. Hänen etsiessään Cartellierin, Antonio Salierin oppilaan musiikkia hän kirjoitti hakuun myös nimen Salieri ja näki tulosten joukossa jotain erottuvaa: soolokantaatin K477a. ”Kun luin sen koko nimeä, en voinut uskoa silmiäni. Olin innoissani, koska olin lukenut tästä työstä monta kertaa”, Herrmann kertoo. “Tiesin, että tämän täytyy olla Mozartin ja Salierin kadonnut teos.”
Herrmann on musiikintutkijana erikoistunut Salierin musiikkiin ja tämän kulttuuriseen ympäristöön, tässä asiassa orkestereita ja solisteja konsultoiden. Hän työskentelee myös kapellimestarina, säveltäjänä ja viulistina. Tutkijan sukujuuret ovat saksalaiset, mutta erityisen nimensä hän sai vanhempiensa hyvän ystävän innoittamana.
“Kummisetäni Jouko Tukkiniemi asuu Raumalla perheensä kanssa, joten olen saanut usein ilokseni vierailla Suomessa lapsuudestani lähtien.”
Yli kaksi vuosisataa kadoksissa olleen kantaatin alkuperäinen nimi on Per la ricuperata salute di Ofelia – Canzone a Fille. Sen olemassaolosta on tiedetty jo kauan, koska 26. syyskuuta 1785 wieniläisessä sanomalehdessä julkaistiin ilmoitus sen kantaesityksestä. Teosta kuvailtiin siinä nimellä ”Freudenlied”, laulu ilolle.
Vaikka löydetty partituuri onkin painettu kopio, eikä alkuperäinen käsikirjoitus, sen autenttisuus on varmaa. Lorenzo Da Ponten kantaattiin tekemässä libretossa on 30 säkeistöä ja jokaisen tekijän nimi on merkitty löydettyyn nuottiin heidän sävellysosuuksiensa lopussa, esimerkiksi tyyliin ”Dal Maestro S(alieri)”. Tämä oli tuolle ajalle yleinen merkintätapa.
”Tietysti myös musiikki puhuu puolestaan. Salierin tekemien kahden ensimmäisen säkeistön pastoraalimaisessa asetelmassa voi löytää paljon ’salierismeja’ ja myös yhtäläisyyksiä erääseen aariaan hänen vuoden 1787 oopperastaan Tarare.”
Kaksi säkeistöä Mozartilta sisältävät puolestaan Herrmannin mukaan kauniisti muotoillun lauluosuuden ja yksinkertaisen, mutta upean harmonian. Ensimmäisten tahtien melodinen linja muistuttaa Ryöstö Seraljista -oopperan alkusoiton alkua.
Innoittajana tähtisopraano
Nykyajan yleisön on ehkä vaikea ajatella usein kilpakumppaneina pidettyjä Salieria ja Mozartia säveltämässä yhdessä. Miksi siis yhteistyönä tehty kantaatti? Vastaus on oikeastaan yksinkertainen: taiteen arvo ja muusikon elanto.
Henkilö, jonka vuoksi taiteilijat lyöttäytyivät yhteen, oli ilmiömäinen oopperalaulaja Nancy Storace. Hän oli Mozartin Figaron häiden ensimmäinen Susanna ja Salieri kirjoitti oopperansa Il ricco d’un giorno pääosan hänelle.
Jo lehti-ilmoitus kertoo, että kantaatti oli osoitettu Storacelle. Siinä mainitaan myös kaikki tekijät: Da Ponte, Salieri, Mozart ja Cornetti. Valitettavasti ei tiedetä, kuka salaperäinen Cornetti oli.
”Koska hänen nimensä on kirjoitettu ilmoitukseen kursiivilla, se voi olla nimimerkki tai salanimi. Ehkä hän oli Storacen ihailija tai tukija. Se, että Cornettin sävellysosa on partituurin heikoin osa, tukee oletusta, että hän ei ollut ammattisäveltäjä.”
Nancy Storace oli rakastettu laulaja Wienissä ja pelkkä hänen ilmestymisensä lavalle varmisti, että ooppera tienaisi omaisuuden. Säveltäjille oli siis valtava vahinko, kun kesäkuussa 1785 Nancy menetti äänensä veljensä Stephen Storacen oopperan Gli sposi malcontenti ensiesityksessä. Vaivan vuoksi hän oli poissa näyttämöiltä neljä kuukautta.
”Ei ole siis mikään ihme, että sellaiset taiteentekijät kuin Mozart, Salieri ja da Ponte lyöttäytyivät yhteen, imartelivat lempilaulajaansa pikku kantaatilla ja juhlivat näin sitä, että hän oli toipunut palatakseen oopperoihin.”
Da Ponten tekstin tarina kertoo paimentyttö Fillen eli Storacen sairaudesta ja toipumisesta, sijaintinaan muinainen Arkadia. Ei ole tosin tiedossa, miten ensi-ilta sujui, eikä edes sitä, lauloiko Storace koskaan kappaletta.
Ensimmäisen nykyedition teoksesta julkaisee leipzigiläinen Friedrich Hofmeister Musikverlag. Koska löydetty partituuri käsittää vain laulun ja pianon bassolinjan, editio pitää sisällään sekä kriittisen edition ja esitysedition, jonka piano-osuuden oikealle kädelle Herrmann on rakentanut.
Salzburgin Mozarteum Foundationiin valmistellaan nyt teoksen ensimmäistä presentaatiota ja esitystä yleisölle. Herrmannin mukaan ei ole tiedossa, miten harvinaislaatuinen kantaatti katosi ja miksi se oli kateissa niin kauan.
“Mutta meidän pitäisi olla iloisia, että ainakin tämä yksi kopio selvisi!”
Elina Salin
Kuvassa osa löydetystä kantaatista. Salierin säveltämän osion loppu ja Mozartin alku.
